Heini Tuoresmäki: Ervi Sirénin Viita-teoksesta välittyy vahvuus ja viisaus, joka on varmasti osaltaan mahdollista vain henkilölle, joka on tehnyt yhtä pitkän ja merkittävän uran suomalaisen tanssin kentällä kuin Ervi Sirén. Sirén antaa koreografina tanssijoiden persoonan näkyä.
Viita
Koreografia: Ervi Sirén
Tanssijat: Jonna Eiskonen, Anne Hiekkaranta, Vera Nevanlinna, Tuovi Rantanen, Katri Soini, Terhi Vaimala & Liisa Ylä –Outinen
Musiikin suunnittelu: Aake Otsala
Valosuunnittelu: Tarja Ervasti
Pukusuunnittelu ja lavastus: Cris af Enehielm
Valokuvat: Sakari Viika
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus ja Ervi Sirén
Kahlitsematonta ulosantia
Ervi Sirénin Viita-teoksesta välittyy vahvuus ja viisaus, joka on varmasti osaltaan mahdollista vain henkilölle, joka on tehnyt yhtä pitkän ja merkittävän uran suomalaisen tanssin kentällä kuin Ervi Sirén. Hän on toiminut Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen osastolla ensin opettajana ja sitten professorina, josta on sittemmin siirtynyt taas freelancer- tanssitaitelijaksi, ja hyvä niin.
Viita koostuu moninaisesta ensemblesta suomalaisia naistanssitaiteilijoita. Sirén antaa koreografina tanssijoiden persoonan näkyä. Kukaan ei voisi esityksen jälkeen väittää, etteikö tanssija ole itsenäinen taiteilija siinä missä koreografikin. Olikin mahtavaa nähdä suomalaisen tanssitaiteen vaikuttajia samassa teoksessa, joka värittyi mielenkiintoiseksi erilaisilla persoonallisuuksilla. Samalla teos siltikin hengitti, ja siinä oli tilaa huolimatta näistä vahvoista hahmoista.
Esityksessä oli seesteinen tunnelma. Katsojana oli rauhaa katsoa ja keskittyä moneen asiaan, vaikka lavakuva oli laaja, ja joka puolella tilaa tapahtui erilaisia kuvia. Todennäköisesti selkeys ja rauha liittyivät siihen, että teoksen tulkitsi kuuluvan vain yhden ihmisen pään sisään, hänen kokemuksiinsa ja muistijälkiinsä. Viita käsitteli naiseutta, naiseuden kokemusta ja muuttuvaisuutta jatkumossa. Kyky muuttua oli läsnä teoksessa. Se näkyi tanssijoiden kyvyssä uudistua, liiketapaa ja tunnelmaa vaihtamalla. Liike oli alati muuttuvaa, ja muutokset soivat yhteen kauniisti ja harkitusti. Teoksen liikesisällöt olivat selkeästi lähteneet liike-ideoista, joita tanssijat olivat muovanneet ja tunnustelleet kehossaan löytäen ideoille lopulta jonkun muodon koreografin avustuksella.
Opettajanakin Sirén uskoo, että opiskelija kyllä oppii, jos hänelle annetaan vain tilaa kokeilla ja tunnustella.
Teoksessa tanssijat toteuttivat usein samaa liike-ideaa yhtä aikaa, mutta kukin tavallaan. Tämä säilytti heidän persoonallisuutensa ryhmätilanteissakin. Hämmästyttävää oli, että vaikka lavalla oli usein kaikki seitsemän tanssijaa ja kukin tekemässä täysin omaa tyyliään ja materiaaliaan, teoksessa läpi säilyi rauha ja selkeys. Liikesisältö oli harkittua vapautta ja kahlitsematonta ulosantia, ja liikesisältö olikin teoksen vahvuus. Tanssijoiden fokus oli hieman sisäänpäinkääntynyt suhteessa toisiinsa, mutta heidän oleminen omissa sfääreissään vangitsi katsojan ja välitti tunnelman. Ehkä fokuksen tarkoitus oli korostaa yhtä hetkeä, yhtä muistijälkeä ja yhtä kokemusta.
Viita oli naisen kokemuksellisuutta ilosta, vapaudesta, vanhenemisesta, viisaudesta, eroottisuudesta, levollisuudesta ja elämäntäyteydestä. Elämänviisaus on mahdollista vain, kun takana on mennyttä. Esityksessä käsiteltiin muistijälkiä menneestä. Se oli jättänyt jälkensä, mutta muistelu ei ollut kaihoisaa tai katkeraa, vaan sillä oli tärkeä olemus nykyhetkessä. Mennyt oli hyväksyttävä rikkaus nykyisyydessä. Eletyn jättämät jäljet näkyivät liitupyörteinä lattiassa, maalitahroina vaatteissa ja ryppyinä ihossa.
Voisiko silti jotkut nähdyt ja koetut asiat jo unohtaa? Nimittäin naiset miesten housuissa ja kauluspaidoissa. Ne kuin harvoin istuvat naisten päällä ja ovat esteettisiä. Tätä puvustusideaa käytetään kuitenkin melko usein. Hienoa tosin oli, ettei esityksessä sorruttu kontrastina miesten vaatteille kuvamaan naiseutta millään kliseisillä symboleilla, eikä naisena olemisesta annettu muutenkaan mitään turhia viitemerkkejä. Ehkä roikkuvat ja tahraiset vaatteet olivatkin tarkoitettu tukemaan teoksen luonnetta.
Tietynlainen reiluus ja ronskius nimittäin kuvaavat teosta. Tämä näkyi äänimaailman joskus epäselvillä kuvilla ja vaihdoksilla, joka ei tosin ollut enää häiritsevää, kun perustelut olivat olemassa. Musiikki pelasi erilaisilla tunnelmilla, joskus loi sitä ja joskus korosti. Lavastus tuki ronskiuden teemaa edelleen hajanaisella huonekalujen ja esineiden sijoittelulla ja ruttuisilla kankailla. Hajanaisuus tosin johtui myös hienosta, koko tilan käyttämisestä lavastuksessa, joka oli pelkästään hyvää ja hengittävää.
Katsomossa oli korostetun paljon naiskatsojia, mutta myös harvinaisen laaja ikäjakautuma yleiseen nykytanssiesitykseen verrattuna. Se oli mukava havainto yleensä niin homogeenisen nykytanssiyleisön rinnalla. Esitys on tematiikallaan löytänyt tietyn kohdeyleisön, mutta eihän sen tietysti tarvitsisi niin rajattu olla
Heini Tuoresmäki
