Kati Korosuo: Lepo
Mats Ekin ja Marilena Fontouran yhteisilta Kansallisbaletissa tarjoaa vauhtia ja leikkiä, hyvää tanssia, heikkoa puhetta, sitkeää purukumia sekä paljon punaisia palloja.
Ek-Fontoura
Suomen Kansallisbaletti
Viime heinäkuu
Koreografia: Marilena Fontoura
Musiikki: Nicolas Roubanis, Fernando Sor, Eric Satie, Dmitri Šostakovitš, Peteris Vasks, Franz Schubert
Visualisointi: Antti Mattila
Puvut: Erika Turunen
Valaistus: Juha Westman
Tanssijat: Salla Eerola, Johanna Nuutinen, Francis Guardia, Nina Hyvärinen, Sari Jokela, Marjaterttu Willman-Matosic, Jaakko Eerola, Alberto Morino, Kare Länsivuori, Eemu Äikiö, Nicholas Ziegler, Linas Kavaliauskas
FLUKE
Koreografia: Mats Ek
Musiikki: Fläskkvartetten
Lavastus ja puvut: Bente Lykke Møller
Valaistus: Erik Berglund
Tanssijat: Maki Kirjonen, Anna Sariola, Minna Tervamäki, Milla Eloranta, Terhi Räsänen, Valeri Kononen, Asla Jääskeläinen, Teemu Tainio, Jouka Valkama, Aapo Siikala, Antti Keinänen, Jaakko Eerola
Ensi-ilta 27.4.2007
Kuvat: Sakari Viika
Lepo katsoa
Verhot aukeavat. Liikettä, musiikkia, pastellivärejä, tapettia. Marilena Fontouran Viime heinäkuu alkaa suoraan vauhdista, ah. Tanssijat juoksevat ympyrää tuolileikissä ja musiikin tauottua ilman tuolia jäänyt putoaa leikistä. Yksi kerrallaan tanssijat siirtyvät reunoille seuraamaan leikin jatkumista, kukin oman tanssillisen tarinansa kertoen. Yksinkertaista ideaa on helppo katsoa. Soolo, duetto, trio. Yksinäisyys, rakkaus, kisailu, kolmiodraama.
Muutos. Peli jää kesken, kun tuolit siirretään lavasteseinien viereen reunoille pimeyteen ja ison keskelle jäävän valoneliön täyttää uusi soolo, duetto, trio. Mahtipontinen jousimusiikki, tapetin väri vaihtuu. Viulut yltyvät, kaikki tanssivat.
Liike on kaunista ja toimivaa, unisonoduetot taidokkaita. Jään kuitenkin kaipaamaan liikelaadullista virtuositeettia – Fontouran paljon käyttämä rento ”roiskaisukäsi” jää haasteeksi monelle tanssijalle.
Teoksen keskiössä nähdään ihailtavan liikeartikulaation omaava Johanna Nuutinen. ”Useinhan juuri suurten väkijoukkojen keskellä, valojen ja värien loistossa yksinäisyyden tunne vain korostuu.” Fontouran tavoite luoda liikkeen runsauden kautta ristiriita äärettömälle yksinäisyydelle onnistuu, joskin yksioikoisesti, värikkään joukon tanssiessa Nuutisen ympärillä.
Tuolit ja tanssijat tulevat takaisin ympyrään. Viittaus aloitussooloon. Verhojen sulkeutuessa viimeiset tuolit tuodaan paikoilleen härnäävästi leikitellen. Was it all just a game?
Nautinto seurata
Kaksi isoa kuutiota. Soolo, ryhmä taustalla. Ryhmä, soolo taustalla. Paljon liikettä, tapahtumaa. Tyylikäs, valkomusta puvustus. Heitetään tikkaa, selästä irrotetaan yksi. Jauhetaan purukumia, vedetään siitä pitkää siimaa, yhdistetään liikkeeseen, jauhetaan taas. Oivaltavaa, yllättävää, humoristista. Merkityksetöntä epäselvää puhetta. Kuutiot liikkuvat. Merkityksellistä käsittämätöntä puhetta.
”Teos esittää eräänlaista avioliittoa, jossa me kaikki elämme”, kertoo Ek käsiohjelmassa. Tästä konkreettisimpana nähdään teoksen kulminaatiopisteeksi nouseva Asla Jääskeläisen ja Anna Sariolan duetto. Hetken tuntuu siltä, kuin katsoisi huonoa valmiiksinaurettua brittikomediaa. Eikä naurata yhtään. Puhutaan ohi, vitsit menevät ohi. Seuraavaksi olo on kuin seuraisi harrastelijateatterin harjoituksia. Ja yllätän itseni kysymästä: Miksiköhän ne muuten tanssivat?
Hämmentävän puheteatterikohtauksen jälkeen Ekin vaikuttava liikekieli pääsee taas oikeuksiinsa suurissa joukkokohtauksissa ja mahtipontisella musiikilla. Kuutioita siirretään, paljon liikettä, Terhi Räsäsen hieno soolo.
Juhla. Rieha. Kimara. Tytöt ja kiinalainen sirkus. Pojat ja voimistelunauhat. Kaksi ämpärillistä punaisia palloja. Yleisövalo päälle ja pallojen heittelyä yleisön kanssa. Seuraavaksi pallot tanssijoiden suissa. Lopun aksenttina mustia rottia vilisemässä lavan täydeltä.
Ekin ajatus, ”abstrakti ja järkähtämätön muoto antaa selkeyden pehmeälle keholle”, tulee teoksessa hyvin esille. Lisäksi se kiteyttää loistavasti liikkeen hetkellisyyttä ja ainutlaatuisuutta – sitä, miten liikkeen virta on arvaamaton, mutta saa merkityksensä juuri sen muodon kautta, mikä sille annetaan.
Ekin luomat hahmot jäävät sekä häiritsevän että herkullisen epäselviksi. Fontouraan verrattuna liikekielellisesti ollaan jo kaukana baletin muodosta. Epäorgaanisena, omaleimaisena ja odottamattomana Ekin liike on ajoittain hyvinkin kerronnallista. Tätä tajunnanvirtaa on riemullista seurata ja Kansallisbaletin tanssijat tulkitsevat sitä onnistuneesti.
Kati Korosuo
Kirjoittaja on helsinkiläistyvä Turun konservatorion (2005) ja Tukholman Danshögskolanin (2006) tanssilinjoilta valmistunut Mewiä kuunteleva ja nenäsuihke-addiktioon taipuvainen freelance-tanssija, jonka mielestä teatteritanssin työehtosopimuksessa voisi olla jokin liian varhaisia aamuesityksiä rajoittava pykälä.
k_korosuo@hotmail.com