Tanssija-koreografi
Mikäli päiväkodin välitunti, korkeasaaren ruokinta-aika, esiteinin epäonniset lemmenkokeilut, mielisairaiden unohtunut lääkitys ja 80-luvun jumppavideo sulatettaisiin yhdeksi ja samaksi paketiksi, tuloksena olisi epäilemättä jotain Kvinteton kaltaista. Absurdi, ihmettelevä, suorastaan dadaistinen teos naurattaa ja hämmentää. Yksi tanssijoista nauraa makeasti nurkassa muoviin kääriytyneenä, toinen laukkaa ympäri lavaa, kolmas puristelee korviaan ja hymisee, neljäs kirkuu ja viides hakkaa päätään käsillään. Monika Hartlin suunnittelema puvustus, johon kuuluvat hopeainen haalari, leopardikuvioiset trikoot ja pinkki verkkopaita, on niin ikään absurdi. Eihän tässä tunnu olevan mitään järkeä.
Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, Eeva Muilun Kvintettoa ja sen tarjoilemaa vastakohtaisten tunnelmien juhlaa seuraa mielenkiinnolla. Järjettömän oloista paikasta toiseen ryntäilyä seuraa pysähtyneisyys, oivalluksesta kumpuavaa riemua seuraa kaoottisuus. Esiintyjillä näyttää tanssiessaan olevan paikoitellen helppoa, välillä taas liike tuottaa tuskaa ja vaatii ponnistelua. Tanssijat näyttäytyvät energisinä, kuin lapsina, jotka etsivät uusia oivalluksia suu auki hämmästellen.
Leikkisä esitys piirtyy suurelta osin abstraktina, mutta teokseen mahtuu myös sellaisia hetkiä, joina Leila Kourkian, Joona Halosen, Saku Koistisen, Vera Nevanlinnan ja Saara Töyrylän eleet, ilmeet ja äänenpainot viestivät vahvasta emotionaalisesta kokemuksesta. Tanssijoiden ilmentämät tunteet pakokauhusta innostukseen näyttäytyvät selkeinä ja universaaleina. Tällaisina hetkinä teos tuntuu tulevan lähelle katsojaa. Hymyilevät tanssijat naurattavat, levottomat hämmentävät.
Myös toisto aiheuttaa hämmennystä. Samaa liikettä toistetaan, kunnes tuloksena on varsin ristiriitaisia tunteita. Tanssijoiden suorittaessa mielipuolista juoksua muodostelmassa ehkä viidettä minuuttia kuulen vieressäni istuvan kuiskaavan seuralaiselleen: ”pitääkö meidän tehdä jotakin että ne lopettaa?”
Rytmillä ja musiikinomaisuudella on suuri rooli Kvintetossa. Teos on kuin musiikkiesitys, jossa rytmin luovat erilaisten tapahtumien lisäksi esiintyjien liikkeet, eleet ja äänet. Tanssijoiden luoma äänimaisema sisältää kiljumista, huokailua, juttelua, mölinää, ähkintää ja voivottelua. Kvintetto tömistää lattiaa, läiskii seiniä, hyppii, juoksee ja raahaa kanssatanssijaa pitkin lavaa. Esiintyjien tuottamat äänet, kuten eläimelliset kirkaisut, toimivat mahtavina tehokeinona.
Hauskoja ja samalla hienoja hetkiä teoksessa ovat erityisesti kohdat, joissa tanssijat ovat kontaktissa toisiinsa. Tällöin nähdään leikkimielistä (ja vähän rajumpaakin) painia, pään taputtelua ja eroottissävytteistä kähmintää. Kontaktin ottamiseen mahdollisesti liittyvää vaikeutta ei peitellä: eräässä kohtauksessa yksinäinen tanssija pyrkii epätoivoisesti liittymään kahden muun liikkeeseen siinä kovin hyvin onnistumatta.
Kvintetossa viehättää erityisesti se, ettei teos pyri kieltämään epäonnistumisia, kaoottisuutta, ponnistelua tai hermoromahduksia. Eheää kokonaiskuvaa tai punaista lankaa ei teoksesta kannata etsiä, sillä näistä ei Muilu ole haaveillut Kvintettoa työstäessään. Sen sijaan teos tarjoaa nautittavaa, sekopäistä, aitoa, tunnerikasta ja kaikessa outoudessaan mahtavaa tanssia.
Eeva Muilu – Kvintetto, Zodiak, Kaapelitehdas. Ensi-ilta 3.5. klo 19, Muut esitykset 5.5. klo 19, 6.5. klo 15, 8.5. klo 19, 9.5. klo 19, 10.5. klo 19, 12.5. klo 19, 13.5. klo 15
Liisa Kontunen
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston teatteritieteen opiskelija, jonka intohimon kohteina ovat tanssi ja kirjoittaminen.