Helsingin 12. Flamencofestivaali pidettiin helmikuussa 2009. Kulttuuriareena Glorian torstain kahden esityksen Flamencoa pohjolasta -ilta kokosi katsomoon hieman vähänlaisesti väkeä, mutta sitäkin innostuneempia flamenconystäviä. Vieraana katsomossa tällä kertaa on helsinkiläinen flamencoharrastaja Galina Kosonen, 27.

”Flamenco on kuin vesi ja tuli: soljuvaa ja jämäkkää”

”Flamencoa olen itse harrastanut vasta vähän aikaa, mutta seurannut lajia noin kolmisen vuotta”, Kosonen kertoo tavatessamme lasillisella Glorian yläkerran baarissa. Hän käy helsinkiläisen tanssikoulu BailaBailan tunneilla ja on seurannut jonkin verran myös nykytanssia ja klassista balettia. ”Tanssia tulee kyllä katsottua liian vähän”, Kosonen toteaa hymyillen. Asuessaan hiljattain Madridissa hän on nähnyt muun muassa yhden Espanjan kuuluisimman flamencotanssijan, Sara Barasin esiintymässä. Kolmekymppinen Baras on ollut mukana monenlaisissa media- ja taidealan projekteissa, ja esiintyi muun muassa Carlos Sauran vuoden 2005 elokuvassa Iberia. ”Lisäksi on tullut käytyä erilaisissa epävirallisissa salsa- ja flamencoilloissa aina silloin tällöin.”

Tämän illan ensimmäinen flamencokattaus on kansainvälisenä yhteistyönä Suomen, Ruotsin ja Espanjan välillä valmistunut teos Soleá Online. Tanssijoina ovat Anu Silvennoinen Suomesta ja Tanja Tuurala Ruotsista. Viime syksynä Tampereen Hällä-näyttämöllä ensi-iltansa saaneen teoksen ruotsalaiskitaristina lavalla on Erik Steen, ja espanjalainen flamencolaulaja David Sorroche on mukana web-kameran välityksellä, ’online’. Tekijät määrittelevät teoksen teemaksi yksinäisyyden, soleán. Teoksen liikekieli yhdistää perinteistä flamencotyyli soleáa ja nykytanssia.

 Siirtyessämme väliajalle Kosonen aloittaa innostuneena: ”Tämä oli tosi tasapainoinen kokonaisuus. Verrattuna moniin näkemiini flamencoesityksiin tämä oli melodisempi ja tanssillisempi. Vaikka flamencossa on perinteisesti selvä hierarkia kitaristin, laulajan, tanssijan ja muiden osallistujien välillä, tässä esityksessä ei ollut niinkään pää- ja sivurooleja.” Hän kertoo kokeneensa roolien esiintyjien välillä olleen tasapainoiset ja painoarvoltaan vaihtelevat. Kitaristi on yhtäältä kuunnellut tanssijoita paljonkin, toisaalta taas molemmat tanssijat ovat istuneet välillä pitkäänkin lattialla keskittyen kitaristin osuuteen, kuin kunnioittaen tätä.

”Näin tanssissa modernin tanssin ylä- ja alakropan erotteluja. Tanssijat myös makasivat lattialla ja tekivät kuperkeikat. Kehonhallinta ja käsivarsien liike puolestaan oli selvää flamencoa.”

Toisella tanssijoista on ollut yllään hame, toisella housut. ”Se, jolla oli housut, nykäisi paikoitellen lahjettaan samaan tapaan kuin flamencossa perinteisesti nainen tekee hameensa kanssa. Tässä taas se, jolla oli hame, ei tehnyt tuota tunnistettavaa, helmaa nostavaa liikettä.” Kosonen jatkaa kuvailemalla, miten hän on saanut tanssijoista hetkittäin mielikuvan kahdesta kanasta orrella. ”Kiinnitin huomiota siihen, että toisen tanssijan suorittaessa vaativia käsi- ja jalkaliikkeitä, toinen käveli vierelle ikään kuin vahtimaan.”

Näyttämöllä on koko teoksen ajan suuri valkokangas. Alussa siihen heijastetaan kuvaa kadulla kävelevien ihmisten askelista. ”Se oli symbolista, koska flamencossa jalat ovat tärkeässä roolissa, vaikka usein tuleekin katsottua enemmän käsien liikkeitä”, Kosonen pohtii. Kankaalla esiintyy myös esityksen laulaja reaaliaikaisesti web-kameran välityksellä. ”Minulla oli ennakkoluuloja tätä internetin käyttöä kohtaan, mutta se toikin teokseen uuden ulottuvuuden”, Kosonen toteaa ja jatkaa: ”Laulaja, joka perinteisesti on flamencossa keskeisessä asemassa, olikin nyt taustalla. Ja siis ihan konkreettisesti taustalla, taustakankaalla!”

Ala-aulan Espanjan matkailua mainostavia esitteitä ja festivaalin t-paita- ja levytarjontaa vilkaistuamme alkaa illan kakkosesitys. Vuorossa on ruotsalaisen flamencoryhmän Soniqueten teos Soniquete Flamenco. Korkeatasoisen ja ansioituneen ryhmän uudessa teoksessa mukana on ruotsalainen kansansoitin avainviulu. Kuusihenkisen ryhmän tanssija Ann Sehlstedt on kouluttautunut Tukholman Danshögskolanissa sekä Sevillassa ja Madridissa. Teoksen tanssiosuus jakautuu kolmeen erilliseen osaan. Katsojat huudahtelevat spontaanisti kannustusta kokonaisuuden upeimmissa kohdissa.

”Tanssi oli huikeaa! Ensimmäinen osa oli hillittyä, toinen koppavaa ja leikittelevää flamencoa ja viimeinen naisellista ja melodista”, Kosonen pohtii. Teos on selvästi ollut illan ensimmäistä perinteisempi. Musiikki kansanomaisine vivahteineen on tuonut hänen mieleensä irlantilaismusiikin ja säkkipillin soiton. ”Ellen Pontaran laulu sisälsi flamencoon kuuluvia tunteita pursuavia ja vuodattavia biisejä. Valoista tuli välillä mieleen diskovalot, toisaalta lainehtiva valotausta loi tunnelmaa.”

Kysyn vielä lopuksi, missä piilee Kososen mielestä juuri flamencon viehätys. Hän ei mieti vastausta pitkäänkään, vaan on selvästi ajatellut asiaa aikaisemminkin: ”Flamencossa kiehtoo se, että tanssijalla on niin paljon jotakin – tunteita, ajatuksia – sisällään, ja sitä päästetään vähitellen ulos. Flamenco on kuin vesi ja tuli: yhtä aikaa soljuvaa ja sulavaa sekä jämerää, jämäkkää. Tanssijalla on koko ajan pieni jännite päällä, mikä tekee siitä intensiivistä seurattavaa.”

Espanjanmatkailun mainoskarkit poskessa suuntaamme festivaalin lämpimästä tunnelmasta ulos Helsingin pakkaseen.

Jenni Sainio