Mia Kivinen: Valopotpuri Pyhäsalmelta
Valosuunnittelija kommentoi niitä Täydenkuun Tanssien esityksiä, joita ehti omien festivaalipuuhiensa ohessa näkemään.
Sivuvalon symboliikkaa: Orchestra
Valosuunnittelu: Stephen Rolfe
Pukusuunnittelu: Catrine Gudmestad
Äänisuunnittelu: Lars Årdal, Ken Ruben Theodorsen
Ohjaus ja koreografia: Jo Strømgren
Esiintyjät: Ulla Marie Broch, Ingri Enger Damon, Hanne Gjerstad Henrichsen, Gunhild Aubert Opdal
Kuva: Knut Bry
Näyttämöllä viruva kulahtanut taustakangas yhdessä tyhjien pullojen ja masentavanvihreän valon kanssa tekee selväksi, että nyt ollaan krapulan synkillä sydänmailla. Laiskasti välähtelevä loisteputki, näyttämöllä kyhjöttävä nainen ja varsinkin hänen laatikon alle sammunut kaverinsa vahvistavat vaikutelmaa. Näky on kalliolaiselle tuttu, vaikka esitys sijoittuukin tarkemmin määrittelemättömälle suomalaiselle maaseudulle, jonne iskelmäbändi on useista syistä jumittunut. Teini-iästäni kolme vuotta maaseudulla viettäneenä voin vain todeta, että mentaalitasolla harmaanvihreänklähmäinen väritys on aivan oikea.
Puvustus pysyy samassa kulahtaneenkelmeässä väriskaalassa, jossa yhtäkkisessä toivonpuuskassa esilleotetut kirkkaat punaiset esiintymisasut tuntuvat viiltäviltä muistoilta orkesterin edes vähän tasokkaammalta kaudelta. Lämpimiä välähdyksiä tuo mukanaan myös ohiajava juna, josta ensin odotetaan solistia palaavaksi ja sitten jotain muuta nykyistä parempaa. Junaa esittävä vasemmalta tuleva sivuvalonsiipale muuttuu kerrassaan toivon symboliksi, jonka suunnan Alla Pugatsova esityksen lopussa kääntää itään – tai siis näyttämön oikeaan laitaan.
Laulunumeroissa valo niksahtaa piirun verran show-valon suuntaan, mutta muuten valosuunnittelija Stephen Rolfe ei hempeilyä harrasta. Valo on kalmauttavan kylmiä ja jyrkkiä etuvaloja myöten loistavan epäimartelevaa ja samalla jollain oudolla tavalla hyvin kaunista.
Gorgeous Gavin – kirkkauden kontrastia
Visualisointi: Jukka Huitila
Äänisuunnittelu: DJ Balance
Puvut: Niina Huovinen
Koreografia: Simo Kellokumpu
Tanssi: Sofia Karlsson, Satu Rekola, Saara Töyrylä
Tuottaja: Erno Ovaska
Jukka Huitila käyttää varmoin ottein karsittua valoelementtimäärää ja runsasta kuvamateriaalia. Vitivalkoisesta lattiasta ja kolmesta projisointipinnasta koostuva näyttämökuva on järkyttävän siisti. Muutamaa spottia lukuunottamatta valo kattaa koko näyttämön ja etuvalon käyttö on poikkeuksellisen runsasta. Paljastava kirkkaus sopii hyvin esityksen tematiikkaan ja erityisen hieno kontrasti syntyy herkän liikemateriaalin ja äänimaailman ja toisaalta raakuutta lähentelevän ankaran valon välillä.
Valoissa suurta muutosta alun ja lopun välillä ei ole, vaan Huitila kertaa elementtejä erilaisina yhdistelminä. Projisoinneissa sen sijaan materiaali muuttuu esityksen edetessä yksinkertaisesta ja rauhallisesta pyörryttävän vauhdikkaaksi. Punaisen värin käyttö projisoinneissa ja valoissa on reipasta, mutta tyylikästä: niin pornon, kaupallisuuden ja baarielämän symboli kuin punainen valo onkin, käyttää Huitila sitä numeroa tekemättä, värinä muiden joukossa.
House of Mrs. Wilson ja Pannuhallidilemma
Valosuunnittelu: Heikki Paasonen
Lavastus: Salla Salin
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Pukusuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila
Koreografia: Jenni Kivelä
Esiintyjät: Joona Halonen, Andrius Katinas, Ninu Lindfors, Katri Soini, Eero Vesterinen
Tekstit: Jenni Kivelä ja tanssijat
Minulle suurin jännitystekijä esityksessä oli se, miten lavastaja Salla Salin ja valosuunnittelija Heikki Paasonen pystyvät siirtämään niin voimakkaasti Kaapelitehtaan Pannuhalliin suunnitellun teoksen Inmet-areenan siistinneutraalille näyttämölle. Hiippaillessani sisään kuulin tekniikan poikain hätäilevän että esitykseen on parikymmentä minuuttia ja takakatteet on vielä ylhäällä ja muut katteet sekaisin, josta arvelin heidän onnistuneen hyvin. Olin oikeassa: Kaapelitehtaalla ideana oli käyttää tilaa sellaisena kuin se on, joten niin tehtiin täälläkin, yrittämättä naamioida Inmet-Arenaa Pannuhalliksi. Yleensä piilossa olevat laatikot ja tarvikepinot tuntuivat mitä luontevimmalta osalta esitystä, niin kuin salin mainoksetkin, vaikkei Kiuruveden autokatsastuksella suoralta kädeltä tunnu olevan yhteistä esityksen sanoman kanssa.
Valoissa toistuu sama tilan näyttämisen estetiikka. Enimmäkseen käytössä on viileä näyttämön valaiseva perusvalo. Tämän tilan erikoisuutena ovat näyttämöalueen takana roikkuvat roikkalamput ja valaistut pinnat, jotka tuovat esityksen tilkkasen nostalgista mystiikkaa. Ainoat spesiaalivalot, seuraajaheitintyyppiset spotit, tuntuvat metavalosuunnittelullisen ironiselta kommentilta, kun niillä valaistaan arkisia asioita selittäviä ihmisiä.
Darlings – kierrätettyä ja kehitettyä
Valosuunnittelu: Janne Teivainen
Koreografia: Tommi Kitti
Tanssi: Tommi Kitti & Co
Musiikki: Eero Hämeenniemi, Lauluyhtye Rajaton, Iiro Rantala, Astor Piazzolla, Doina Klezmer
Janne Teivaisen valot ovat sujuvat, tyylikkäät ja ei-narratiiviset. Valon elementit ovat täsmällisen graafisia kuvioita ja koko näyttämön kattavia pesuja, turhaa hörhellystä ei esiinny. Muutamaa nopeaa leikkausta lukuunottamatta valon rytmi on tasaisen varma ja rauhallinen. Valot perustuvat esityksen pohjana olleiden katkelmien alkuperäisiin valoihin, mutta niitä on muokattu kokonaisuuden ehdoilla, onnistuneesti. Tähän asti sanottu koskee soveltuvin osin myös Kitin koreografiaa, joten ilta onkin tyylillisesti hyvin yhtenäinen.
Teivainen käyttää lattiaa mosaiikkipintanaan jakamalla näyttämön alueiksi Kitin aiemmistakin teoksista tutuilla neliöillä. Vaihtelevat neliöt eivät seuraa tanssijoita, mutta pimeään he eivät myöskään jää – yksinkertainen mutta vaikuttava tehokeino on jättää tanssijat sivuvaloon ja pimentää lattia heidän altaan jolloin näyttää siltä kuin tanssijat jäisivät tukevasti tyhjän päälle.
Tanssijat ovat ryhmä, eikä heitä soolouteta valoillakaan. Päinvastoin, näyttämön ympärillä säntillisillä tuoliriveillä istuksivat ovat usein kirkkaammassa valossa kuin keskilattian tanssijat. Ratkaisu inhimillistää esitystä mukavasti, vaikkei turha poseeraus tai tekniikan korostaminen vaivaa sitä muutenkaan.
Tunnelmassaan täydellinen Fritt fall
Valosuunnittelu: Marianne Nyberg
Puvustus: Kati Rantalainen
Suunnittelu: Työryhmä
Ohjaus: Maksim Komaro
Musiikki: Rinneradio
Esiintyjät: Juuso Hannukainen, Maksim Komaro, Tuomas Norvio, Tapani Rinne, Sanna Silvennoinen
Kuva: Reine Lukinmaa
Oman Festivaalin henkilökohtainen suosikkivalo -palkintoni saa ehdottomasti Fritt fall. Marianne Nyberg on hilannut näyttämön ilmatilan täyteen vanhoja valonheittimiä, joten valo on todella konkreettisesti myös lavastus. Valon suunta ei siis ole tilan ripustuspisteistä kiinni, ja onhan se takavalo aika lailla intiimimpi kun se tulee metrin päästä. Heitinten sijoittelu vinksin vonksin aiheuttaa sen, että mitään selkeitä valorintamia tai -elementtejä ei esiinny, vaan kukin heitin on oma spesiaalinsa.
Heittimet ovat sekä valaisimia että valaistuja ja hyvä niin, sillä – avoimen subjektiivisesti arvioituna – harva asia on niin kaunis kuin esim. Pattern 23 -heitin eli kotoisasti ”possu”. Ymmärrät lempinimen, kun näet heittimen. Myös suurin osa Rinneradion soittimista ja muusta rekvisiitasta roikkuu katosta, eikä ympäriinsä ulottuvia vaijereita ole piiloteltu. Näyttämö onkin kuin Jules Vernen romaanista napattu kummallinen, täyteen ahdettu sirkuksen ja konehuoneen välimuoto, jossa kolme hassua tiedemiestä tekee tutkimuksiaan kolisevilla ja surisevilla laitteillaan ja kaksi muuta testaa, kuinka pitkälle painovoimaa voi vastustaa palloin tai trapetsein.
Valo pysyy läpi esityksen himmeähkönä ja pääosin lämpimänä luoden vuosisadantakaista tunnelmaa, jota alavalo vie vielä asteen varieteen suuntaan. Myös varjot ja siluetit ovat tunnelmanluonnin tehokkaassa käytössä. Valo elää hitaine muutoksineen ja nopeine leikkauksineen täydellisesti esityksen rytmissä, jonka luomisessa myös Rinneradiolla on luonnollisesti varsin oleellinen osa. Esityksen osien yhteistyö on niin saumatonta, että on vaikea sanoa, mikä osio luo rytmin ja mikä seuraa sitä. Muutenkin kokonaisuus on niin osistaan riippuvainen, että minkään ”arvojärjestyksen” pohtiminen olisi tässä tapauksessa lähinnä järjetöntä.
Mia Kivinen
Kirjoittaja on helsinkiläinen maisteritason valosuunnittelija. Hän kirjoittaa Liikekieli.comiin teosarvioita erityisesti valosuunnittelun näkökulmasta.
