Teemana Japani -vinjetin alla nähtiin Tanssin Ajassa kaksi mielenkiintoista esitystä. Illan aloitti Niina Airaksinen, joka oli tehnyt koreografian kantaesityksenä nähtyyn sooloonsa Ladattu hiljaisuus. Väliajan jälkeen Alpo Aaltokosken koreografiassa Eilisen jälkeen esiintyi Anna Palmio, jonka soolotanssiteos oli ensi-illassa Aleksanterin teatterissa lokakuussa 2008.
Ladattu hiljaisuus
Kantaesitys 26.9.2009, Tanssin Aika -festivaali, Jyväskylä.
Koreografia ja tanssi: Niina Airaksinen.
Pukusuunnittelu: Marjo Haapasalo.
Valosuunnittelu: Antti Helminen.
Koreografin assistentti: Jonna Aaltonen.
Mentorit: Jouni Elomaa (japanologian lehtori), Riitta Salastie (arkkitehti).
Musiikki: Japani-kollaasi, miksaus Joona Luukala ja N. Airaksinen.
Valon ja varjon rajapinnassa
Teemana Japani -vinjetin alla nähtiin Tanssin Ajassa kaksi mielenkiintoista esitystä. Illan aloitti Niina Airaksinen, joka oli tehnyt koreografian kantaesityksenä nähtyyn sooloonsa Ladattu hiljaisuus. Väliajan jälkeen Alpo Aaltokosken koreografiassa Eilisen jälkeen esiintyi Anna Palmio, jonka soolotanssiteos oli ensi-illassa Aleksanterin teatterissa lokakuussa 2008.
Niina Airaksinen on vuosien ajan työstänyt Japani-teemaa lukemalla kirjallisuutta, keskustelemalla mentoreidensa kanssa ja perehtymällä idän kulttuuriin. Syvällinen perehtyneisyys näkyi Ladatussa hiljaisuudessa, kun Airaksisen kypsä koreografia tuotti katsojille vaikuttavan esityksen.
Tanssijan sisäistynyt asenne, liikekielen tiukka kurinalaisuus ja geometrisuus toivat länsimaisen katsojan mieleen idän rajatut tilat ja selkeät muodot. Täsmällinen muotokieli ja liikkeiden variaatiot loivat ainutlaatuiset puitteet esitykselle: ikään kuin tanssija liikeratojen toistolla ja tarkkuudella olisi ilmentänyt valtavaa sisäistä voimaa, joka pakahtumaisillaan odotti ulospääsyä muodon ankarasta kehikosta.
Musiikki ja valot elivät saumattomassa liitossa liikkeen kanssa. Olen harvoin nähnyt niin ainutlaatuisella tavalla tanssin sisintä olemusta tukevaa valosuunnittelua, kuin mitä Antti Helmisen valotaide edustaa. Vaikka valo esityksessä on alisteinen tanssille ja toimii sen ehdoilla, muodostui Ladatusta hiljaisuudesta mykistävän hieno valon, hämärän ja liikkeen kombinaatio. Tanssijan äärimmäisen tarkka asemointi valaistun neliön rajapinnalle puoliksi varjoon, puoliksi valoon tuotti intensiivisen visuaalisen katsojakokemuksen.
Olennainen osa esitystä oli sen japanilainen musiikki, jonka miksaamisessa Niina Airaksinen on ollut osallisena. Musiikki korosti tanssijan tuottaman kuvaston sanomaa milloin tiukan formaalisella, milloin pehmeämmällä sävyllä. Yksi tihentyneimmistä hetkistä koettiin esityksen lopussa, kun tanssijan kädet piirsivät minimalistista kuviota hiljalleen putoavien vesipisaroiden äänen kaikuessa korvissa.
Japanilaista ja suomalaista kulttuuria, ihmistä, on usein verrattu keskenään. Yhteistä molemmille lienee kiintymys luontoon ja luonnon tarjoaman rauhan vaaliminen. Ankara (työ)moraali, tiukat normit sekä yhteiskunnan asettamina että itseltä vaadittuina – kaikki nämä ovat asioita, jotka Niina Airaksisen vaikuttavan sooloteoksen jälkeen risteilivät mielessä.
Esitys paitsi ihastutti, myös ravisteli ajatuksia. Voiko katsoja enempää toivoa?
Maija-Liisa Westman
Maija-Liisa Westman on vapaa kirjoittaja ja kriitikko (SARVin tanssi- ja teatterijaoksen jäsen) sekä jatko-opiskelija Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskeskuksessa. Erityisesti teatteri, tanssi ja erilaiset kulttuurin kenttään kuuluvat ilmiöt ovat kiinnostuksen – ja kirjoitusten – kohteita.
