Valoa kansalle! – valosuunnittelija esittelyssä: Jukka Huitila

Valoa kansalle!Liikekieli.comin uudessa artikkelisarjassa ensimmäisenä esittäytyy Jukka Huitila.

“Näyttämökuvien elävöittäminen on parhaimmillaan esiintymistä. Kun ajan esitystä, vaihdan ajotapaa sen tunnelman mukaan. Huolimatta siitä missä valopöytä on, aistin tanssia liikkeen emootion kautta ja pyrin siihen että se näkyy.”


Valoa kansalle! on Liikekieli.comin uusi palsta, joka nostaa esille ajankohtaisen valosuunnittelijan. Sarjan tarkoituksena on esitellä yksittäisten valosuunnittelijan ajatuksia, taustaa ja työskentelyprosesseja asettamalla nämä taiteilijat, jotka yleensä istuvat pimeässä yleisön takana, vuorostaan valokeilaan.


-Toimitus

 


Jukka HuitilaNimi ja ikä: Jukka Huitila, 29
www.suneffects.fi (keskeneräiset)

Mitkä ovat valaistuksen päätehtävät tai -tavoitteet, ja miten ne muuttuvat teoksesta toiseen?

Yleisesti ottaen valon rooli voi vaihdella kohdevalosta arkkitehtuuriseen, tilaa jäsentävään valaistukseen. Se voi olla esittävässä tai fokusoivassa osassa. Valaistuksen tarkempi funktio määritellään aina teoskohtaisesti. Esittävän taiteen eri osa-alueilla vallitsevat niille kullekin tyypilliset valonkäytön normit, esim. yleisövalo – valoinstallaatio.

Miten määrittelet valodramaturgian ja miten se töissäsi ilmenee?

Kyseessä olevalla ammattitermillä voidaan määritellä mm. valonlaatua suhteessa teokseen. Sitä voidaan tarkastella kokonaisuutena tai pienempinä, esimerkiksi kohtauksen omaisina palasina. Yhtä hyvin voidaan puhua valon intensiteetistä suhteessa teoksen sisältöön. Tällöin valon roolin voi määritellä esimerkiksi kohtauksia rytmittävänä elementtinä. Valodramaturgiaa voidaan halutessa käyttää joko teosta tukevana tai sitä rikkovana elementtinä. Yksinkertaisimmillaan se voi olla alun hämärästä lopun kirkkauteen.

Ajattelen valon olevan osa teoksen kokonaisdramaturgiaa. En ajattele sitä yksittäisenä asiana. Itselleni se on enemmän teoksesta jälkeenpäin hahmotettava asia.

Odotatko valosuunnitteluprosessin perusajatuksen tulevan ensisijaisesti koreografilta/ohjaajalta/lavastajalta?

En odota. Valollinen idea tai valosuunnitelma voi olla aivan yhtä hyvin prosessin lähtöidea.

Miten ja millä konkreettisilla välineillä hahmotat kaksi- ja kolmiulotteista tilaa suunnitteluvaiheessa?

Käytän suunnittelussa enimmäkseen aivojani. Valokuvien ja mielikuvituksen lisäksi hahmotan tilaa luonnoksin ja joskus pienoismalleilla. Luonnoksia teen sekä käsin piirtämällä että tietokoneella. Wysiwyg, What you see is what you get on valonmallinnusohjelma ammattilaiskäyttöön. Sitä käytetään lähinnä ison luokan projekteihin kuten festivaalien ja viihdeteollisuuden tarpeisiin. Tämän lisäksi on erilaisia 3D-mallinnusohjelmia, joilla hahmottelen esimerkiksi lavaste-elementtien suhdetta toisiinsa ja näiden tilallisia kompositioita. Suunnitteluvaiheessa konkreettiset luonnokset ovat tärkeä osa ideoiden esittelyssä muulle työryhmälle. Business-elämässä myyntityö tapahtuu hyvin pitkälle luonnosten pohjalta.

Liikuttaako sinua mikään esitystä ajaessasi?

Suunnitteluvaiheessa rakennan mielikuvaa. Se ei sisällä välttämättä ainoatakaan elävää esiintyjää. Kun teosta asetetaan näyttämölle, mielikuva konkretisoituu ja alkaa uusi vaihe. Kuvan ja esiintyjän suhde on määriteltävä uudestaan. Tilanne muuttuu eläväksi. Tällöin valojen ajamisen rooli korostuu. Seuraako valo liikettä, vai päinvastoin.

Näyttämökuvien elävöittäminen on parhaimmillaan esiintymistä. Kun ajan esitystä, vaihdan ajotapaa sen tunnelman mukaan. Huolimatta siitä missä valopöytä on, aistin tanssia liikkeen emootion kautta ja pyrin siihen että se näkyy.

Pitääkö valon olla kaunista?

Omituinen kysymys, johon haluan silti vastata. Pitääkö esiintyjän olla kaunis? Ei. Toisaalta haluan esittää vastakysymyksen pohtimalla, mitä on kaunis valo. Valo on. Tilanne voidaan saada näyttämään valossa kauniilta tai rumalta. Lopuksi haluan vielä todeta että kauneushan on katsojan silmässä, sekä sen että silmässä jossa näkyy pilkettä, täytyy olla valoa.

Kuinka läheistä yhteistyötä teet taiteellisen työryhmän muiden jäsenien kanssa?

Alkuvaiheessa pyrin tekemään mahdollisimman luovaa rajoista riippumatonta yhteistyötä. Prosessissa seuraa yleensä vaihe, jolloin oma ammattitaito on syytä keskittää omalle tontille.

Ovatko valo/ääni/lavastus/koreografia tasa-arvoisia? Pitäisikö niiden olla?

Ammatteina ovat. Jos puhutaan tanssiteoksista, jotka noudattavat perinteistä koreografi kokoaa työryhmän -kaavaa, niin koreografian merkitys luonnollisesti nousee. Loppujen lopuksi persoonat ratkaisevat työryhmän sisäisen hierarkian.

Onko sinulla oma tyyli? Millainen se on?

Jokaisella tekijällä on oma tyylinsä. Pyrin tarjoamaan aina oman ammattitaitoni teoksen tarpeisiin. Näin ollen puhuisin mieluummin tavasta työskennellä työryhmässä. Prosessiin vaikuttavat ihmisten väliset suhteet. Jos työryhmällä on takana yhteistä työhistoriaa, niin se voi alkaa näkyä työryhmän tyylinä.

Mikä on sinua itseäsi tällä hetkellä eniten kiinnostava taiteellinen lähtökohta tai kysymys?

Pyrin tekemään kokonaisteoksia. Tämä tarkoittaa sitä, että prosessin aikana tulleet ajatukset hiotaan jokaisen tekijän kohdalla niin kirkkaaksi, että niitä on jälkeenpäin hankala erottaa lopputuloksesta erilleen. Ei se, kenen idea se oli, vaan mitä siitä tuli.

Mitkä ovat valosuunnittelijan kymmenen käskyä?

1-10: muista syödä ja levätä, toimii omalla kohdallani.

Miten innostuit tanssista?

Näin samassa illassa kaksi hienoa tanssiteosta, joista erityisesti toinen, sooloteos, puhutteli nuorta mieltäni lähtemättömästi. Sen lisäksi, että se liikkeen tasolla nostatti niskakarvani, sen visuaalinen ilme oli jotain ennen näkemättömän hallittua. Teos jätti lähtemättömän jäljen.

Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?

Perheeni parissa, lomailemassa Andalusian yössä.

Mikä on hauskin/oudoin/ikimuistoisin tilanne, johon olet työssäsi joutunut?

Tein valosuunnittelun tanssiteokseen, joka kantaesitettiin Reykjavikissa Islannissa. Maa sinällään riittää ikimuistoiseksi työympäristöksi. Teos kiersi Suomea ja kävi jopa Romaniassa, jossa hengenlähtö vuoristotiellä ukkosmyrskyssä oli huonon kuskin toimesta lähellä, palatakseen jälleen Pohjois-Islantiin Akureyriin.

Saavuin uuteen esitystilaan osin siitä tietoisena, että kaluston suhteen saattaisi ilmetä joitakin puutteita. Valkoinen galleriatila ja neljän valaisimen realiteetti pakottivat optimistisen suunnittelijan uimaan. Islanti on kuulkaa kallis maa. Siellä on kuitenkin kaksi halpaa asiaa, hodarit ja uiminen. Ne, jotka ovat käyneet Islannissa, ovat siellä myös uineet. Tiedätte mistä puhun. Se on rentouttavaa.

Takaisin galleriaan. Koreografit valoivat uskoa sekä optimismia ja minä imin energiaa uuteen ponnistukseen. Ei valopöytää, ei himmentimiä. Neljä lamppua, suoraa sähköä ja jatkojohto, jossa oli sellainen oranssi virtakytkin. Tuumasta toimeen.

Hissillä pääsi katsomon päälle olevalle sillalle. Sinne laitoin yhden lampun spesiaaliksi ja kaksi jätin etuvaloksi. Viimeisen säästin lattialle. Lyhyet johdot aiheuttivat ajopaikakseni varastohuoneen, joka oli näyttämön takakulmassa. Ovi oli auki ja minä puolittain näyttämöllä, jotta pystyin seuraamaan esitystä. Tehtiin läpimeno ja hyvin meni.

Yleisö tuli ja sitä tuli galleriaan rakennettuun katsomoon salin täydeltä. Esitys alkoi ja laitoin valot päälle. Odotusta.. Seuraavaa tilannetta varten hiivin varastohuoneesta hissille ja matkasin toiseen kerrokseen yleisön päälle vaihtamaan filtteriä. Varpaillaan sukkasissa, sisään hengitys, hidas tilanteen vaihto ja vóila. Kahden käden tekniikkaa, se on helppoa kun sen osaa. Takaisin hissille ja alas. Hetken päästä kuului voimakas naps ja takaseinälle ilmestyi varjot lattialampusta. Tuttu juttu, aikuisia alkoi naurattaa…

Esitys synnytti illuusion. Yleisö oli ihmeissään, gallerian johtaja eniten. Itsekin olin ihmeissäni. Tajusin, että neljää lamppua yhdistelemällä olin taikonut esiin alkuperäisten näyttämökuvien ideat. Ajatuksen kirkkaus valaisi tajuntani ja sinä iltana olut maistui tavallista paremmalta. Kasvoin ainakin sentin.