Artikkelikokoelma Weimarista
Kansainvälisyys on ollut leimallista suomalaiselle tanssitaiteelle koko sen satavuotisen olemassaolon ajan. Vaikka yhteydet ovat olleet vilkkaita, niistä on kirjoitettu vähän. Verkkojulkaisussa Weimarista Valtoihin aihepiiriä käsitellään monesta eri näkökulmasta. Kokoelmassa tarkastellaan tanssitaiteemme kansainvälisiä yhteyksiä 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä 2000-luvulle. Aiheina ovat suomalaistaiteilijoiden työskentely ja kiertuetoiminta ulkomailla sekä meille kulkeutuneet ulkomaiset vaikutteet.
Tanssintutkijoiden artikkeleiden lisäksi mukana on akateemikko Marjo Kuuselan alustuksesta toimitettu teksti, jossa hän pohtii ulkomaisten vaikutteiden ja oman käsialan välistä paradoksia sekä Leena Gustavsonin, Jyrki Karttusen, Tero Saarisen ja Jorma Uotisen keskustelusta toimitettu artikkeli, jossa he kertovat työskentelystään Carolyn Carlsonin kanssa ja hänen merkityksestään suomalaiselle tanssille.
Johanna Laakkosen ja Tiina Suhosen toimittaman kokoelman muita kirjoittajia ovat Riikka Korppi-Tommola, Aino Kukkonen ja Jukka O. Miettinen.
Julkaisussa nähdään kuva-aarteita Teatterimuseon valokuva-arkistosta, joka muodostaa teatterin ja tanssin kulttuuriperinnön ainutlaatuisen visuaalisen muistin lähteen. Teatterimuseolla on ilo avata uusi verkkojulkaisusarjansa tekemällä yhdessä tanssin asiantuntijoiden kanssa näkyväksi suomalaisen tanssitaiteen kansainvälisyyttä.
Julkaisu on pdf-muotoinen ja löytyy osoitteesta:
http://www.teatterimuseo.fi/
¤¤¤
Weimarista Valtoihin. Kansainvälisyys suomalaisessa tanssitaiteessa
Toimitus: Johanna Laakkonen, Tiina Suhonen
Kuvatoimitus: Tiina Piispa ja kirjoittajat
Kansi ja taitto: Ilona Kemppainen
Julkaisija Teatterimuseo, 2012
162 s., ISBN 978-952-67846-0-1 (pdf)
Sisällys:
Jukka O. Miettinen:
Tanssija idän ja lännen välissä. Leena Rintala ja hänen kaakkoisaasialainen ohjelmistonsa
Johanna Laakkonen:
Balettimestari ja modernisti. Sari Jankelow Weimarissa
Tiina Suhonen:
Kolme vientiprojektia menneisyydestä. Maggie Gripenberg, Suomen Kansallisoopperan baletti, Tanssiteatteri Raatikko
Riikka Korppi-Tommola:
Virtauksia Valloista. Sukelluksia suomalaisen modernin tanssin amerikkalaistamiseen 1960-luvulla
Marjo Kuusela:
Ulkomaisten tanssivaikutteiden ja oman käsialan paradoksi
Aino Kukkonen:
Huomioita suomalaisesta 1980-luvun uudesta tanssista kansainvälisessä kontekstissa
Paneelikeskustelu – Carolyn Carlsonin vaikutus suomalaiseen tanssiin