Liikkeistä, ympäristöistä ja koreografioista

Minä liikun, kaupunki liikkuu, maapallo ekologisena kokonaisuutena liikkuu, avaruus liikkuu. Organismit rakentavat moninaiset suhteet ympäristöönsä, kehoni uudistuu, vanhenee, kuluu – painovoiman vaikutus kasvaa. Puu kotini viereisessä risteyksessä kasvaa, kukkii ja karistaa lehtensä. Muuttolinnut tulevat ja menevät, valtamerten valaat matkaavat sen mukaan miten auringon valo lämmittää vesiä ja jotkin perhoset odottavat aamuauringon lämpöä pystyäkseen lentämään. Lämpimät ilmamassat törmäävät kylmiin.

Olen asioiden ja olioiden suhteiden äärettömyyden ympäröimä ja osa sitä. Arkielämässäni koti, kaupunki, säätila, maisema, ihmiset, eläimet, kasvit, oliot sekä päivän askeleet, reitit ja valinnat – kaikki muodostuvat päivän mittaan jäsennetyksi, eletyksi ja koetuksi jaksoksi. Solutasolta kosmologiseen kaikkeuteen minut ympäröivä elinolosuhteeni organisoituu, muotoutuu ja elää jatkuvassa liikkeessä, jota havainnoin ja johon reagoin joka hetki. Elämäni on jatkuvassa eletyn ja käsitteellisen vuorovaikutuksen vyyhdissä, jota pyrin valinnoillani jäsentämään – en välttämättä järjestämään, vaan olemaan sellaisessa suhteisuudessa ympäristööni, että elämäni jatkuminen on kestävää. Tämän äärettömän mahdollisuuksien vyyhdin jäsentäjänä elämässäni toimii koreografinen ajattelu, joka sisältää elämisen taidon, ja johon sisältyy inhimillinen toiminta ja praktiikka, jota kutsun koreografiseksi taiteeksi. Tämän taiteellisen praktiikan mittakaava ulottuu mikroskooppisesta teleskooppiseen.

Teen tällä hetkellä taiteellista tutkimusta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa. Tutkimukseni otsikkona on Contextual Choreography: Choreography as a reading practice towards contemporary movement ecology. Tarkastelen tutkimuksessa liikkeen, ihmisruumiin ja ympäröivän olosuhteen välisiä suhteita. Taiteellisessa tutkimuksessa tutkimusmetodina on taiteellinen praktiikka ja tässä tapauksessa ensisijainen tutkimusmetodi on koreografinen työskentely. Tutkimukseni on monitaiteista ja -tieteistä ja käy dialogia liikkeen filosofian ja ekologian, ympäristöfilosofian, posthumanismin, uusmaterialismin sekä affektiteorian kanssa. Myös science fictionin, queer –tutkimuksen ja ihmismaantieteen virrat linkittyvät tutkimukseeni. Yritän seuraavassa kuvata hiukan tähän mennessä auenneita ajatuspolkuja koreografiasta. Kirjoitan tätä tekstiä taiteilijana, ja koreografina.

Tutkimukseni yksi peruskäsite on liike. Havainto ja kokemus liikkeestä on yksi tapa paikantua maailmassa­‐olemiseen. Länsimaisessa filosofiassa havaintoa ja kokemusta liikkeestä on artikuloitu perustavanlaatuisena maailman hahmottamisen, sen ymmärtämisen ja siihen kiinnittymisen tapana (Noë 2004 pp. 75-‐79, Johnson 2007 pp. 19‐32, Manning 2009 pp. 13-‐28). Tutkimuksessani liike moninaisine määrittelyineen ja mittakaavoineen, liikkeen havainnointi sekä kokemus liikkeestä ovat koreografisen taiteen ja ajattelun lähtökohtia. Olen valinnut viimeaikaisissa töissäni planetaarisen perspektiivin ja pohtinut ruumiin ja ympäröivän liikkeen välisiä suhteita sitä kautta. Liikkeen moninaiset tila-ajalliset ulottuvuudet ylittävät ihmisen kokoisen ja mittaisen elämän. Maapallo kiertyy akselinsa ympäri noin 1600 km/tunnissa ja kiertää auringon ympäri noin 107 000 km/tunnissa. Galaktisessa mittakaavassa en koskaan kulje samoja reittejä. Liikkeellä ei näin ajateltuna ole alkua ja loppua, vaan sen voi ajatella ja kokea päättymättömänä kompleksisena tapahtumisena, jonka osana ihmisruumis on.

Toinen perusajatus tutkimuksessani on se, että ihmisruumis on aina jossain olosuhteissa. Päädyin tähän kyseenalaistamalla pitkään näennäisen banaalia lausetta ”Sen täytyy tapahtua jossain.”, jossa ’sen’ tarkoitti tutkimusta ja ihmisruumista. Ihmisruumiilla tarkoitan tässä ruumista joka ei ole vielä geneettisesti modifioitu, semi-cyborgi tai pelkkä koodi, vaan aistiva ruumis ilman aisteihin vaikuttavia tekno­‐ tai elektroproteeseja. ’Jossain’ johdatti minut paikan ja tilan käsitteiden äärelle ja tutkimukseeni kuuluu tällä hetkellä viisi taiteellista työtä, joissa paikka on keskeinen koreografinen toimija. Paikan sijasta olen kuitenkin päätynyt käyttämään ilmaisua ’ympäröivä olosuhde’, joka kattaa paikan ja tilan. Näitä ruumista ympäröiviä olosuhteita voisi kutsua myös elämismaailmaksi, jonka osana ihmisruumis on.

Ruumis aistivana organismina linkittyy erilaisiin sitä ympäröiviin liikkeellisiin laatuihin, se suhteutuu liikkeessä oleviin ja liikettä aiheuttaviin toimijoihin paikantuessaan johonkin liikkuvassa elämismaailmassa. Ympäröivä olosuhde asettaa ehdot ruumiini liikkeille. Suhteeni ympäristöön on liikkeellinen. Olen kiinnostunut ruumistani ympäröivän liikkeen materiaalisuudesta, koska tarkastelemalla sitä voisin mahdollisesti ymmärtää sitä missä olen. Kokemukset vieraana, ulkopuolisena, muukalaisena tai kulkurina olemisesta erilaisissa tila‐ajallisissa, materiaalisissa, maantieteellisissä, ekologisissa, kulttuurisissa, emotionaalisissa, affektiivisissa, seksuaalisissa ja kognitiivisissa tilanteissa ja paikoissa ovat seurausta siitä, että kysymys olemisesta ’jossain’ hämmentää minua. Paikantumisen ymmärtäminen yhteen staattiseen paikkaan kiinnittymisenä on mahdotonta monitasoisessa liikkeellisessä vyyhdissä. Koen ruumista ympäröivät ja ruumista monilla eri rekistereillä kuljettavat liikkeet syvän merkityksellisiksi. Yhdessä toteuttamani liikkeen kanssa ne muodostavat paikan, jossa olen.

Lossi heilahtelee tasarytmisesti kahden saaren välillä. Vesi lainehtii, puut havisevat, pilvet kasaantuvat ja hajoavat. Veneet tulevat ja menevät. Kallion kalteva pinta tasapainoilee jaloissani. Ilmavyyhdit nykivät perhosta.

Koreografinen ajattelu ja kokemus koreografisesta maailmassa‐olemisesta voi materialisoitua taiteeksi monen mediumin kautta. Tutkimuksessani olen tehnyt töitä liikkuvan ihmisruumiin lisäksi valokuvan, videon ja installaation keinojen kanssa toteuttaakseni koreografisia töitä. Olen kiinnittänyt huomiota siihen miten töitä vastaanottava katsoja liikkuu eli työt itsessään ei ole välttämättä tarkoitettu vastaanotettavaksi valokuva­‐ tai videotaiteena. Eri mediumien käyttö on ollut tarpeellista, jotta työn perustana ollut koreografinen ja liikkeellinen havainto ja kokemus on saatu esiin. Työn äärellä olevan katsojan liikkeen pohtiminen ja koreografisen avoimuuden aktivointi on ollut tärkeää. Näitä tutkimuksen töitä voisi ehkä kutsua koreografisiksi installaatioiksi.

Useat työni perustuvat pyrkimykseen yrittää tuoda näkyväksi rakenteita, joiden osana koen olevani ja jotka liikuttavat ruumistani. Näin ajateltuna ne ovat koreografisia toimijoita. Ajattelen liikkeen ja koreografian operoivan ihmisruumiin ja materiaalisten ja sosiaalisten olosuhteiden sekä ekologisten rakenteiden linkkinä. Erilaisten rakenteiden ja järjestelmien havaitseminen, jäsentäminen, purkaminen ja mahdollinen uudelleen reitittäminen tapahtuu tutkimuksessani havainnoimalla samanaikaisen, monisuuntaisen liikkeen materiaalisuutta, suuntien laatuja ja sävyjä, kohtaamisia ja loittonemisia, versomisia ja luutumisia. Kyky ja herkkyys tunnistaa kompleksista erilaisten voimien ja toimijoiden liikkeelle saattamaa elämismaailmaa perustaa koreografista ajatteluani. Mielikuvituksen tuottajana ja odottamattomien mahdollisuuksien havaitsemisena koreografinen ajattelu operoi myös paradoksaalisten reittien, ristiriitaisten suuntien, salaisten painovoimien, itsestäänselvien materiaalisuuksien, näkyvän ja näkymättömän multiversumissa. Yhtenä esimerkkinä tutkimuksessani toimii työ nimeltä A dance mat / Tanssimatto, jossa olen kiinnittänyt huomiota tanssimaton materiaalisuuteen ja siihen millaisen subjektin tanssistudioissa ja näyttämöillä käytetty objekti luo. Öljyn johdannaistuotteena tilaa homogenisoiva matto on vienyt minut nopeasti erilaisten monisuuntaisten ideologisten, ekologisten ja ruumiillisten kysymysten äärelle. Olen kirjaimellisesti hieronut ruumistani mattoa vasten erilaisissa studioissa ja näyttämöillä monta vuotta. Tanssimatto–projekti on tähän mennessä prosessoitunut kahteen suuntaan; toinen on työskentely studiotilassa maton materiaalisuuden parissa ja toinen työ on video yhteenotosta maton kanssa hylätyllä härkätaisteluareenalla. Olen kuitenkin tutkimuksessani enimmäkseen siirtynyt tanssistudioista (ja näyttämöiltä) ulos tarkastelemaan liikettä toisenlaisissa olosuhteissa ja sfääreissä.

Pehmeä liha antaa myöten. Paino siirtyy. Pääskyset kirkuvat.

Liike ilmiönä pakenee yrityksiä hallita sitä. Omassa taiteellisessa työhistoriassani pyrkimys liikkeen hallitsemiseen ja mestaroimiseen lähtökohtaisena koreografisena asenteena on ollut tukehduttava valinta. Olen kokenut liikkeen hallitsemiseen ja mestaroimiseen perustuvan koreografisen taiteeni romahtamisen ja merkityksistään tyhjentymisen. Tämä prosessi on versonut toisenlaista kytkeytymistä liikkeelliseen maailmaan. Olen aiemmin tehnyt töitä siten, että ihmisruumis on toiminut suunniteltujen ja harjoiteltujen liikkeiden säiliönä tai varastona. Harjoiteltuja liikkeitä on sitten aktivoitu harjoitusprosessin aikana löydettyjä laatuja mahdollisimman tarkasti toistaen ja tulkiten. Ajatus ruumiista tämänkaltaisena säiliönä liikkeelle ei enää päde töissäni. En pyri hallitsemaan liikettä tai varastoimaan sitä ruumiiseeni, vaan liike toimii linkkinä ja kytköksenä ympäröivään olosuhteeseen. Tämän tiheän kytköksen tutkimiseksi ruumiin ja liikkeen välisen suhteen on pysyttävä avoimena ja vastavuoroisena. Toinen tapahtunut muutos taiteellisessa työssäni on ajatus paikasta aktiivisena ihmisruumiin vastavuoroisen liikkeen mukana muuttuvana ja muotoutuvana kokonaisuutena. Tila ei ole säiliö, johon koreografinen työ asetetaan tai kaadetaan sisään vaan prosessi, jossa erilaiset materiaaliset laadut todentuvat ihmisruumiin ja ympäröivän olosuhteen välisessä liikkeellisessä ja monikollisessa suhteessa.

Liikkeen hallintaan perustuvan koreografisen ajattelun ja taiteellisen toiminnan romahtamista seuraava versominen on siirtänyt ihmisruumiin pois keskiöstä liikkeeseen keskittyvässä koreografisessa taiteellisessa työssäni. Koreografina en ole enää henkilö, joka hallitsee ja mestaroi liikettä tai asettaa ja reitittää erilaisia liikkeistöjä lineaariseksi jatkumoksi ja kokonaisuudeksi ihmisruumiin materiaalisuudessa. Sen sijaan pyrin artikuloimaan prosessia, jossa ruumiin ja ympäristön väliset suhteet liikkuvat, liikuttavat ja liikauttavat. Tämä havaintoon ja kokemukseen perustuva prosessi on koreografinen ja sen saattaminen näkyväksi generoi koreografista taidetta. Liikkeeseen suhteutuvat erilaiset lähtökohdat muuttavat myös taiteen materiaalista laatua. Versominen kuorii toisenlaista ruumista esiin.

Odottamattomat olosuhteet kutsuvat luokseen. Avaruusalus Maassa avaruuspukunani on iho. Suurin riski on törmätä avaruusromuun.

Maailma ruumiillistuu liikkeessä. Ruumiin liike on kytkös ympäröivään liikkeeseen. Ruumiin tekemä liike luo vastavuoroisesti sattumanvaraista liikettä. Ruumiillistamisen prosessi ei ole sisäänpäin kääntyvää vaan se sisältää vastavuoroisen suhteen ympäröivään olosuhteeseen. Se ulottuu ihmisruumiin yli. Prosessissa ruumiin iho on rajapinta, jossa orgaaninen sisus ja sitä ympäröivä ja ihoa jatkuvasti haltuunottava ulkoinen kohtaavat. Iho ei ole toimija, joka erottaa vaan yhdistää ruumiin ja ympäröivän. Selkeää rajaa ihmisruumiin ja ympäristön välissä ei ole. Milloin ja missä ilma, jota hengitän muuttuu ruumiikseni ja päinvastoin?

Teen usein kävelyretkiä metsiin ja maastoihin kaupungin betonisolien ulkopuolelle. Yhden vuoden aikana tapahtuneiden kävelyjen tuloksena on syntynyt sarjallinen valokuva-diptyykki-­installaatio A guest / Vieras, jonka on koreografioinut kohtaaminen erityisen luonnonpaikan kanssa. Uppoaminen metsän materiaalisuuteen tai kasvillisuudeltaan karuun maastoon on virittänyt ruumiin toisin kuin kaupungin kaavoitettu materiaalisuus. Vieraan vastavuoroisuus on toteutunut muun muassa roikkumisena puunrungosta, vierähtämisenä kalliolla tai uppoamisena levän peittämään lampeen. Olosuhteita ylläpitävät ja aiheuttavat liikkeet ovat kutsuneet luokseen. Vieras kytkeytyy orgaaniseen vastavuoroisuuteen samanaikaisen monisuuntaisen ja epäyhtenäisen liikkeellisen olosuhteen kanssa. Tämä koreografinen suhde konstituoi toimijuutta henkilökohtaisen ja planetaarisen ekologisen romahduksen keskellä. Pohjimmiltaan yrityksissäni selvittää koreografista maailmassa-­olemista minulle kyse on toivosta, eli siitä miten koreografinen taide voisi aikalaisromahduksen keskellä, sen kautta ja siitä huolimatta välttää kyynisyyden ja epätoivon, ja niiden sijaan versoa asennetta, jossa herkistyminen erilaisille ekologisille ja -nomisille liikkeessä toteutuville systeemeille voisi prosessoitua taiteeksi, joka ei välineellistä suhdetta ruumiiseen ja ympäristöön tai pyri toistamaan dualismeja luonto – kulttuuri, keho – mieli tai mies – nainen. Millaista jaettavaa koreografista taidetta syntyy, kun ihminen ei pyri hallitsemaan liikettä eikä ihmisruumis ole liikkeen keskiössä vaan yksi erityinen materiaalinen organismi osana monien muiden liikkeellisten toimijoiden joukkoa? Yhteisiä pyrkimyksiä tähän löytyy muun muassa ympäristökeskeisen tai paikkasidonnaisen tanssin ja taiteen historiasta sekä installaatio­‐ ja maataiteesta.

Koreografina olen kiinnostunut liikkeestä, joka mahdollistaa ja asettaa ehdot ihmisruumiin liikkeelle, sen sijaan että lähtökohtaisesti työskentelisin ihmisen toteuttaman liikkeen parissa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ymmärrän koreografisen ajattelun ja koreografisen taiteellisen toiminnan lukemisen praktiikkana. Lukemisella tarkoitan ruumiillista ympäröivän olosuhteen de-koodaamista, joka avaa mahdollisuuksia ja potentiaalia kirjoitukseen, eli tutkimuksessani lukeminen ja kirjoittaminen ovat toisiinsa kietoutuvia toimintoja. Merkityksiä luovana taiteellisena toimintana eletty ruumiillinen lukeminen ei tarkoita ympäröivän olosuhteen ymmärtämistä oikeana tai vääränä ja muuttumattomana, vaan toimintana, joka muodostaa kokemuksellisen paikantumisen prosessin muuttuvaan orgaaniseen maailmaan.

Katkenneet puut, kadonnut tuuli, jököttävät heinät ja vertikaalin jälki. Kiipeän runkoon ja hellitän otteeni.