Karoliina Yli-Honko: Abstrakteja tarinoita naiseudesta
Gabriela Aldana-Kekonin koreografia UNA on karkea ja tummasävyinen teos, jossa välittyy tunne siitä, että kaikki ei ole kohdallaan. UNA on kannanotto naisen rooliin; olisikin mielenkiintoista nähdä teos esitettynä eri maissa ja seurata sen vastaanottoa.
Kuva: Niclas Warius
UNA
Koreografia: Gabriela Aldana-Kekoni
Tanssi: Satu Herrala, Nina Viitamäki, Vera Nevanlinna
Lavastus ja puvut: Gabriela Aldana-Kekoni
Ateneum-sali, Helsinki 20.1.–8.2.2006
Abstrakteja tarinoita naiseudesta
Gabriela Aldana-Kekonin koreografia UNA on karkea ja tummasävyinen teos, jossa välittyy tunne siitä, että kaikki ei ole kohdallaan. UNA on kannanotto naisen rooliin; olisikin mielenkiintoista nähdä teos esitettynä eri maissa ja seurata sen vastaanottoa.
Koreografiassa on yleispätevä ja universaali sanoma, miten naiset ovat masentuneita ja stressaantuneita ja miten he tuntevat itsensä riittämättömiksi. Toisaalta ilmiötä käsitellään myös yksilöllisesti. Koreografian tanssijat ovat kaikki naisia, mutta hyvin erilaisia persoonia. Teoksen liikkeeseen on varmasti vaikuttanut Aldana-Kekonin työskentely kehoterapeuttina ja sen näkeminen herätti kiinnostuksen kehoterapian toimintatapoihin.
Niina Viitamäki aloittaa teoksen soololla, joka on pysäyttävä. Lähes alastomasta naisesta nähdään selkäpuoli hänen istuessaan keinutuolilla. Liike on voimakkaan ravistelevaa ja paljaasta ihosta kuuluu äänekkäitä läpsähdyksiä kehon jäsenten osuessa toisiinsa. Viitamäki on karismaattinen esiintyjä, joka todella antautuu tekemiselleen. Soolosta välittyy yksinäisyys ja tukahdutettu viha. Keinutuolia on käytetty kekseliäästi ainoana lavaesineenä läpi teoksen.
Myös Vera Nevanlinna ja Satu Herrala tanssivat omat keinutuolisoolonsa. Liikekielessä toistuu ravistelu ja tärinä, kuin jostain häiritsevästä asiasta haluaisi päästä eroon. Liike on usein katkonaista, mutta muutamia soljuvia osuuksiakin koreografiasta löytyi. Koreografia käsittelee mielestäni tärkeitä ilmiöitä, mutta ei abstraktiudessaan avaudu välttämättä katsojalle pintaa syvemmälle.
Teoksessa on muutamia häiritseviä seikkoja toteutuksessa, mikä saattoi tuoda lisää etäisyyttä teoksen maailmaan. Esimerkiksi klassisen musiikin toistuva pätkä menetti tehonsa etenkin teoksen loppupuolella, jossa eräs musiikin kohta toistuu luuppina. Lausuttu teksti sopi mielestäni teokseen hyvin, mutta espanjankielisestä Aldana-Kekonin herkästä runosta jäi tunne esityksessä puuttumaan. Tuntui, että se ei ollut esiintyjille luontevaa ja runo kuulosti ulkoa opetellulta.
Parasta teoksessa oli tanssijoiden kontakti toisiinsa ja tapa, jolla he ottivat toisensa huomioon. Lisäksi erityisen onnistunutta oli Vera Nevanlinnan soolo keinutuolin kanssa lattialla, jota huomaamattomasti katsomoon siirtynyt Viitamäki kuvasi. UNA-koreografiassa on hyviä aineksia ja kiinnostava aihepiiri, mutta lopullinen toteutus ei ole aivan selkeä.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org). Lisätietoja: karoliina.yli-honko@helsinki.fi
