Uhrautuminen on käsittämätön tapa puhua määrätietoisuudesta, intohimosta ja jopa itsekkyydestä. Ei siinä ole mitään uhrautuvaa, jos alansa huipputaiteilija on saanut vuoden harjoitella kaiket päivät ilman huolta siitä, kuka kantaa evästä pöytään.
Uhrautuva taiteilija
Tammikuisena keskiviikkona tuli kolmoselta teeveestä ohjelma nimeltä 45 minuuttia. Ohjelmassa seurattiin muun muassa tanssin maailmantähtien Sylvie Guillemin ja Akram Khanin harjoituksia ennen heidän esitystään Oopperalla. Aluksi kerrottiin, että ura tanssijana on vaatinut molemmilta paljon uhrauksia. Tutun kuuloinen aloitus saa minut aina heristämään korviani. Haluan kuulla niistä suurista uhrauksista.
Khan avasi tilannetta kertomalla, että jätti nuorukaisena yliopisto-opinnot kesken ja jättäytyi täysin tyhjän päälle. Hän alkoi harjoitella tanssia pimeässä autotallissa 12 tuntia joka päivä. Tiivistä harjoitussessiota kesti vuoden ajan, eikä hänellä ollut aavistustakaan, mihin se tulisi johtamaan. Oliko tässä uhraus? Ei mielestäni. Pojalla oli elämän kirjat aika monipuolisesti auki ja hän itse valitsi, mitä haluaa tehdä. Jos haluaa tehdä jotain hyvin, niin se vaatii usein sen, että jostain elämänalueesta on karsittava. Tämä ei ole kuitenkaan uhrautumista, vaan määrätietoisuutta.
Kovin laajaa matikkapäätä ei myöskään vaadi, kun miettii, että taustaolojen on täytynyt olla aika hyvässä kunnossa, jos on saanut vuoden harjoitella kaiket päivät ilman huolta siitä, kuka kantaa evästä pöytään. Ei tässä ole mitään uhrautuvaa. Jos Khan olisi mennyt vapaaehtoistyöhön auttamaan vaikkapa alkoholisoituneita eläkeläisiä sen sijaan, että olisi valinnut intohimonsa eli tanssin, niin silloin olisi voinut ehkä puhua uhrautumisesta.
Tämän pienen esimerkin kautta tuli hauskasti ilmi yleinen tapa puhua taiteilijoista. Samaa retoriikkaa kuulee myös huippu-urheilijoista ja muista omassa osaamisessaan ”huipulle” kiirineistä. Uhrautuminen on käsittämätön tapa puhua määrätietoisuudesta, intohimosta ja jopa itsekkyydestä.
Khan ja Guillem pyrkivät näkemykseni mukaan tekemään uhrautumatta ja tinkimättä juuri sitä, minkä kokevat tärkeäksi ja mitä haluavat tehdä. Tanskalaisen piirtäjän Kurt Westergaardin tekoa voi pitää eräänlaisena uhrautumisena sananvapauden puolesta. Romanian romanialaiset kerjäläiset Sokoksen nurkilla ovat yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden uhreja. Äiti Teresan toiminnasta voi puhua uhrautumisena, mutta ei mitenkään Khanin ja Guillemin työstä. Eikä kovin monen muunkaan työstä tai taiteesta.
Katja Keränen
