Tusina tanssikysymyksiä Jenni Kivelälle

“Haluaisin tehdä teoksen jossa esiintyisivät Chaplin, Woody Allen, Virginia Woolf ja Greta Garbo. Stanley Kubrick ohjaisi ja David Mamet vastaisi käsikirjoituksesta. Pina Bausch toimisi pääkoreografina ja minä voisin keitellä kahvia.”


Kuva: Heli Sorjonen

Jenni Kivelä, kuva Heli Sorjonen
Nimi, ikä ja ammatti:

Jenni Kristina Kivelä, 30 vuotta, freelancer-koreografi

1- Mikä on sinua itseäsi tällä hetkellä eniten kiinnostava taiteellinen lähtökohta tai kysymys?

Mahdollisimman vähällä mahdollisimman paljon. Turhan materiaalin karsiminen. Merkityksettömän liikkeen poisto. Mitä jos ei liike enää tunnu miltään niin millä sitten täytän 40 minuuttia? Mikä on syy miksi tuon näyttämölle liikettä tai puhetta tai tanssijan?

Miksi teen tätä työtä? Miksi pidän juuri tuon ihmisen liikkumisesta? Miten saisin välitettyä tanssijalle tunteen, joka on sisälläni? Miten saisin välitettyä tanssijalle sen tunteen, joka on sisälläni, kun teen liikettä? Miten saisin välitettyä katsojille sitä mitä on sisälläni? Miten osaisin tehdä sellaisen teoksen kun haluaisin? Miten jaksaisin kuunnella rauhassa sisintäni mitä haluan tehdä ja mitä en.

Minkälainen tulisi teoksesta, jossa ei olisi yhtään sanaa? Uskallanko tehdä kaiken kuten haluan? Miksi sensuroin itseäni harjoitustilanteessa? Miksi koen tarvitsevani teokseen aina vauhtia ja suuria nostatuksia ja vahvoja miestanssijoita? Miksi pelkään sitä, että olen tyhmä, pinnallinen ja naurettava ja keskinkertainen? Voiko sanoa missä kulkee viihteen ja taiteen raja? Onko mahdollista tehdä teoksia ilman, että repii itsensä rikki? Minkälainen olisi sietämättömän kevyt tanssiteos? Onko olemassa mielenkiinnottomia esiintyjiä? Mitä se tarkoittaa?

2- Miten innostuit tanssista?

Pidän paljon energiasta ja vauhdista ja siitä olosta, joka tulee kun tanssii. Jotenkin silloin tuntuu, että on elossa ja että omalla olemassaololla on syy.

3- Jos voisit toteuttaa tanssiproduktion kenen tahansa koskaan eläneen taiteilijan kanssa (miltä alalta tahansa), kenet valitsisit yhteistyökumppaniksesi – ja miksi?

Haluaisin tehdä teoksen jossa esiintyisivät Chaplin, Woody Allen, Virginia Woolf ja Greta Garbo. Stanley Kubrick ohjaisi ja David Mamet vastaisi käsikirjoituksesta. Pina Bausch toimisi pääkoreografina ja minä voisin keitellä kahvia. Jos ryhmällä olisi kriisi, koska liian monta tähteä ei mahdu samaan teokseen, niin lukisin ääneen kirjaa “12 000 syytä olla onnellinen”.

4- Mikä on mieleenpainuvin koskaan näkemäsi tanssiteos? Miksi?

Yksi on Keersmaekerin Rain. Se oli niin mielettömän kaunis teos. Maailmassa on vähän täydellisiä asioita, mutta Rain oli aivan täydellinen.

5- Millainen on oma päivittäinen treenirutiinisi? Miten ylläpidät omaa instrumenttiasi tanssijana?

Jumppaan pilatesta ja jooga-venettylen. Kävelen paljon ja silloin tällöin uin. Silloin, kun teen juttua improvisoin paljon. Rutiinia on välillä vaikea pitää, aina on jotain asioita, joita pitää hoitaa tai miettiä harjoituksia. Kysyn myös aika ajoin aamusella läheisiäni sanomaan sanan, joka on alku assosiaatioketjulle, joka saattaa avata uusia ideoita.

6- Mikä on suurin ammatillinen onnistumisesi? Entä pettymyksesi?

Tuntuu, että aina kun on saanut jutun rakenteen itselle ratkaistuksi, on se jollain tavalla onnistuminen ja helpotus. Ehkä se on pettymys, kun tuntuu, ettei työ ikinä helpotu. Aina on tyhjän päällä uuden jutun alkaessa ja miettii, tuliko tehtyä vääriä valintoja. Miksi on kirjoittanut juuri nuo lauseet ohjelmalehtiseen? Miten tästä saa ikinä teoksen aikaiseksi?

7- Onko tanssitaiteella mielestäsi tehtävä? Jos on, niin mikä?

Kyllä sen täytyy tuoda laatuhetkiä maailmaan.

8- Jos et olisi tanssija tai koreografi, mikä olisit?

En tiedä.

9- Ketä ihailet ja miksi?

Tanssijoita, koska jotkut niistä ovat mielenkiintoisia tekisivät he näyttämöllä mitä tahansa ja jotkut niistä liikkuvat niin elastisesti. Niin, ja sosiaalisesti lahjakkaita ihmisiä. Ja koreografeja ja ohjaajia, jotka saavat samasta ihmisestä täysin uusia puolia näkyviin.

10- Jos saisit jakaa 100 000 euroa tanssikentälle, miten käyttäisit summan?

Houkuttelisin kaikki lahjakkaat ja kiltit ihmiset perustamaani ryhmään ja maksaisin palkkaa. Jos itsekkyydestäni nousisi pahoja puheita, niin lahjoisimme puhujat. Ja jos meistä tulisi kuuluisia ja rikkaita niin ostaisin samanlaisen kiertuerekan joka dv8:llä on. Ja ajaisimme ristiin rastiin tanssin aluekeskusten välillä esiintymässä.

11- Miten itse luonnehtisit omaa taiteilijuuttasi ja omia töitäsi?

Minulle on tärkeää, että olen saanut tehdä jotain omaa, jotain joka on minulle tärkeää. Ja ehkä joillekin toisillekin. Kokeilla ja saada alkuun jotain itsessäni, jota voi ehkä joskus kutsua taiteilijuudeksi. Ja nähdä ja kuulla reaktioita yleisössä. Olla aktiivinen maailmassa ja tehdä aloitteita, jotta juuri nämä meidän tekemät teokset ovat syntyneet. Ollut osana tekemässä kokonaistaideteoksia. Ollut osana jotain, joka on minulle tärkeää. Vaikka toi nyt kuulostaa ihan missipuheelta, niin näin se on.

En ole ikinä ajatellut taiteilijuutta sen kummemmin, mutta jotenkin olen vasta nyt tajunnut miten ihanaa on tai olisi, jos voi tehdä töitä ihmisten kanssa, joilla sattumalta on samansuuntaiset ajatukset tanssintekemisestä. Joita kiinnostaisivat samat asiat. Ja löytää työn kautta yhteisiä askarruttavia kysymyksiä.

Olen jotenkin aina väheksynyt itsessäni sitä, ettei minulla ole metodia, jonka voisin kertoa ääneen, että näin teen teoksia. En tiedä kylläkään miksi pitäisi olla. Ja olen ajatellut, että haluan tehdä vain jotain ja jos joku kutsuu sitä taiteeksi on se katsojan asia. Kuitenkin tuntuu ettei se enää riitä. Täytyy mennä syvemmälle tekemissään. Se, että sattumalta jostain tarpeesta olen alkanut käyttää puhetta, on yhtäkkiä mielettömän iso asia. Jos sitä haluaa jatkaa, täytyy se miettiä jokaisen teoksen kohdalla uudestaan.

On paljon asioita, joissa en ole päässyt vielä minnekään, joiden työstämistä odotan innolla tulevaisuudessa. Haluisin ehkä tanssia itse ja tutkia suhdettani tanssimiseen sitä kautta. Ja saada jatkuvuutta tekemisiini monella tasolla. Ja oppia odottamaan rauhassa, jolloin niillä ihmisillä on aikaa, keiden kanssa haluan tanssia tehdä. Tuntuu että täytyisi lopettaa ajelehtiminen ja hahmottaa konkreettisia päämääriä. Kaikki kuitenkin tapahtuu vähän kuten sumussa. Vasta ehkä kun on saanut kiinni jostain kunnolla ja se on lähellä näkee sen mitä se on. Sitä ennen sitä hapuilee eri suuntiin ja toivoo kulkevansa eteenpäin.

Arvostaakseni itseäni ja työtäni minun on pakko nähdä tekemisissäni myös hyvää. Näen kuitenkin itse selvästi oman riittämättömyyteni ohjaajana ja koreografina. Kyse on joskus perusasioista, mitkä ovat melko merkityksettömiä, mutta kertyessään ne rasittavat. En osaa aina laskea musiikkia, en ole kiinostunut koreografin perustyöstä – liikkeen jakamisesta pienemmille yksiköille – vaan teen aina unisonoa, en osaa aina auttaa joidenkin tanssijoiden tanssimisessa, vaikka näen, ettei se näytä hyvältä, oikealta tai sujuvalta. Ja toisista en huomaa
muuta kuin hyvää.

Huomaan, ettei liikekieleni sovi joillekin alunperinkään, mutta voiko se olla totta? Takerrun pikkuasioihin, vaikka suuret kaaret ovat tärkeämpiä. En ehkä tiedä aina mitä haen. Luulen, että tärkeintä on kuitenkin luottaa intuitioon, jos on tarve tehdä jotain niin keinot sen kaivamiseksi esiin löytyvät, tuntui oma ammattitaito kuinka vajavaiselta tahansa. Jos haluaa löytää konkreetisia havaintoja, niin minua häritsee se, että monissa jutuissani liike liikuttaa tanssijoita jotenkin geometrisesti. Tai että se on joskus rytmisesti tasaista suhteessa musiikkiin tai se näyttää liikkuttavan tanssijaa melko isoina paloina. Joskus se näyttää myös spontaanittomalta. Tai siitä näkee, että minä olen sen tehnyt ja se ei ole tanssijan omaa. Vaan siinä on jo tehdyn, liikaa harjoitellun maku. Mihin ehkä saattaa löytää työkaluja ohjauksesta. Miten liikkeen saa omaksi kuitenkaan sen menettämättä dynamiikkaa tai vastapainoja.

Joskus on vaikea hyväksyä tanssijoiden omaa tapaa tehdä. Vaikka en voisi kuvitella haluavani tehdä juttua 20:lle saman näköiselle, samalla tavalla liikkuvalle ihmiselle. Joskus hermostuttaa, jos yksityiskohdat häviävät. Mikä on melko yleistä ottaen huomioon sen epämääräisyyden, kun teen itse jotain käsittämätöntä tanssijoiden edessä. Joka muuttuu kerta kerralta hieman. Ne ovat ehkä olleet käytännössä mielenkiintoisimpia hetkiä, kun näkee, että joku ajattelee vähän eri tavalla kuin muut tehdessään jotain liikettä tai kohtausta ja ajatuksen voi yhtäkkiä nähdä niin selvästi. Tai miten koreografia on ikäänkuin luita, joihin tanssijat tuovat sen kaiken lihan, jonka takia juttu tulee eläväksi.

Monien teosteni vahvuus on ehkä siinä epätasapainossa, joka syntyy erilaisista tanssijoista ja persoonista. Sekä kokonaisuudesta, jonka kaikki teoksen osatekijät: lavastus, valot, puvut ja äänet/musiikki muodostavat. Annan tai jätän tilaa ihmisille, olla vapaasti, hermostumatta, rauhassa. Ehkä silloin ihmiset näkyvät enemmän omina itsenään myös teoksessa. Joskus ihmiset tuntuvat viihtyvän hyvin yhdessä ja ikäänkuin luovat itsestään loistavan ryhmän, jolloin on hyvä kaikkien tehdä työtä. Minulle on helpottavaa, jos inspiroidun tanssijoista, jos mieleeni nousee kuvia ja assosiaatioita ihmisistä. En pysty tekemään samalla tavalla työtä, jos joku ei herätä minussa mitään. Teokset ovat pitkälle vietyjä yhteistöitä, joiden käsiohjelmissa kuuluisi sekoittaa suunnittelijoiden tontit, koska koen, että vaikkapa pukusuunnittelija tai lavastaja vaikuttaa yhtä paljon koreografiaan kuin minä joskus jonkun muun työhön.

12- Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?

Jos en enää syty tanssijoiden ja muiden mielenkiintoisten ilmiöiden katselemisesta niin kirjoitan Barbara Cartland -tyyppisen läpiviihteellisen kirjan tanssimaailman julmuudesta ja ihanuudesta.