Koreografi ja Tanssiteatteri Auracon taiteellinen johtaja Päivi Aura raottaa työpäiväkirjaansa Floating Boat -teoksen harjoituksista Koreasta. Teos vierailee ensi viikolla Annantalossa Helsingissä.
Incheon kansainvälinen lentokenttä, Soul, Etelä-Korea, 5.11.2013
Tästä siis tuli kuin tulikin totta! Lähes tarkalleen vuosi sitten olin tavannut Little Tree teatteriryhmän johtaja Hyejin Baen Helsingissä, ja nyt minä olin Koreassa ja hän minua vastassa täällä Incheonin lentokentällä. Mikä jännittävä ajanjakso minulla onkaan edessäni: neljä viikkoa tiivistä työtä, 6 päivänä viikossa, aamusta iltaan – sitten esitysjakson jälkeen takaisin kotiin joulukuun alussa.
Harjoitussali, ensimmäinen päivä
Salissa on pöytä ja tuoli varattuna ohjaajaa varten. Hämmästytän autoritaariseen ohjaustapaan tottuneet ryhmäläiseni siirtämällä tuolin ja pöydän syrjään ja kutsumalla heidät istumaan kanssani lattialle. Kestää hetken ennen kuin hämmennys laantuu, niin toisenlaisista työskentelykulttuureista tulemme.
Deoksugung Palatsin puisto, kolmas harjoituspäivä
Käsikirjoituksen pohjana olevassa runossa kerrotaan veneistä – puisista veneistä, näin päättelemme. Mutta miltä puu tuntuu? Se on kysymys, johon ryhmällä ei ole vastausta. Ei tällaisessa kaupungissa ole aikaa ajatella puita. Eikö todella? Keskustelemme paljon puista. Kerron suomalaisista metsistä ja puista, jotka kasvavat suorina ja korkeina kohti taivasta. Täällä puistojen puut ovat matalia ja kiemuraoksaisia. Heijastavatko puut kulttuureitamme? Välillä minusta tuntuu siltä.
Haluan viedä ryhmän ulos luontoon, aistimaan kehollaan puun tuntumaa, lehtien rapinaa.
Deoksugung Palatsin puisto on harjoitussalimme lähellä, päätämme pitää iltapäivän harjoitukset siellä. Astumme Palatsin portista sisään, näkymä saa minut henkäisemään: tämä kaikki on kuin täysin toisesta maailmasta, perinteiset palatsirakennukset puistotiloineen täällä pilvenpiirtäjien välissä, keskellä kiireisintä Soulin keskustaa. Mikä uskomaton arkkitehtoninen kontrasti tämä onkaan!
Leikimme maahan pudonneilla syyslehdillä, halaamme puita, tunnustelemme puun kuorta, kuuntelemme puun ääniä – ja vartijat kehottavat meitä kerta toisensa jälkeen lopettamaan. Tällainen toiminta ei ole tapana täällä. Me vain vaihdamme paikkaa ja jatkamme tutkimustamme.
Kun palaamme takaisin harjoitussaliin, aistin ryhmäläisissä levollisuuden. Sanoivat rentoutuneensa puiden seurassa. Se on minulle tärkeä tieto.
Jumunjin, meren ranta, 12. harjoituspäivä
Meri on tulevan esityksemme keskeisiä elementtejä. Pohdimme aaltojen liikettä, horisonttia, meren kohinaa, liikkeen jatkuvuutta – ja päätämme pitää harjoitukset meren rannalla. Keltainenmeri olisi lähempänä, mutta se ei ole ”kaunis meri”. Lähdemme Etelä-Korean itärannikolle, Jumunjin hiekkarannalle, Japanin meren äärelle. Matkaan varaamme kaksi päivää, yövymme vuoristoseudulla tuttavaperheen loma-asunnossa. Matkan varrella pysähdymme retkeilyalueelle metsäkierrokselle, harjoittelemme seisomista vastatuuleen. Räntäsade yllättää, mutta Jumunjinissä meitä odottaa kaunis auringonpaiste. Annan tehtäväksi kuunnella merta, katsella merta, katsella horisonttia, tuntea tuulen voima kehossa, avata kaikki aistit merelle. Viivymme rannalla pitkään. Ryhmäläiset leikkivät hiekassa kuin lapset, yksi makaa selällään taivasta katsellen, toinen juoksee takki hulmuten rantaviivaa pitkin, kolmas piirtää kengänkärjellään hiekkaan… Miten tärkeää onkaan aikuisen muistaa leikin olemus!
Katselen horisonttia, tuolla jossain on Japani ja Japanissa Takako, luottotanssijani monissa esityksissäni. Ja minä täällä, kaukana kotoa, silti kodikkaasti.
Kun palaamme harjoitussaliin, meren liike on tullut mukanamme.
Arko Arts Center, Studio Darak
Nyt on kaksi viikkoa aikaa ensi-esitykseen. Käymme tutustumassa remontissa olevaan esitystilaan, mutta kaikki on kesken. Kitkerät hajut täyttävät tilan, vielä menee viikko, vähän enemmänkin, tila kyllä valmistuu, ei huolta. Mutta hajut eivät heti hälvene. Muutaman minuutin paikalla olo sai aikaan päänsäryn. Tänne ei voi tuoda pieniä vauvoja. Paniikki alkaa nousta, mitä tehdä? Mistä löytää uusi tila tällä aikataululla? Meille luvattiin…
Mokkumto Gallery, kaksi päivää ensi-esitykseen
Tämä ei ole teatteritila, mutta esitystilaksi kelvollinen ja ennen kaikkea vapaa tila tarvittavana ajankohtana. Pieniä muutoksia esiintyjien tilankäyttöön, ei teatterivalaistusta, mutta kyllä tästä selvitään. Esiintyjät harjoittelevat huolella, etsivät tilan energiaa hyödykseen. Jännitys on kasvamassa. Ympärillämme häärii joukko teatteriyhteisön vapaaehtoisia järjestelemässä tilaa ja hoitamassa käytännön asioita esitysjaksoa varten.
Lounastauolla syömme eväitä, pikanuudelikeittoa, syömäpuikoilla. Oh my, mitenhän tässä käy! Tarkkailen toisten puikkotekniikkaa, sitten vain kokeilemaan. Nyt ymmärrän, miksi ryystäminen kuuluu korealaisiin pöytätapoihin!
Mokkumto Gallery, ensi-esityksen jälkeen, 30.11.2013
Tunnelma on helpottunut. Jostain tuodaan kermakakku keskelle lattiaa levitetyn maton päälle. Minulle annetaan syömäpuikot, siitä vaan kakkua syömään. Siis kermakakkua, syömäpuikoilla, suoraan kakusta! Hetkeen en tee mitään, katson vain, miten kaikki asettuvat lattialle kakun ympärille ja iskevät puikkonsa kermaan. Minä myös; eurooppalainen, suomalainen, hämmentynyt, ihastunut.
Finnairin lento AY0042 Soulista Helsinkiin, 2.12.2013
Kun lentokone siirtyy 9 tunnin lennon jälkeen Suomen ilmatilaan Joensuun kohdalla, sydämessäni läikähtää: kotona! Ja samalla tunnen haikeutta: neljän viikon sukellus korealaiseen elämäntapaan ja työkulttuuriin imaisi minut täysillä mukaansa. Little Treestä tuli Korean perheeni, ensi hämmennyksistä selvittyämme löysimme vaivattoman tavan työskennellä yhdessä. Kauan eläköön Floating Boat!
Päivi Aura
Koreografi, ohjaaja
Tanssiteatteri Auraco
