Mila Moisio: Matka tänne ja nyt
Liisa Pentin Travel näyttäytyy teoksena, jossa kaikki mitä on nähtävissä, tuodaan väkivaltaisen todellisesti esiin harjoitussalin valojen alla.
Kuva: Liisa Pentti & Co.
Travel
Koreografia ja ohjaus: Liisa Pentti
Tanssi: Riina Huhtanen, Liisa Pentti, Mickaël Stoeckel
Tila: Mia Kivinen
Äänten miksaus: Patrick Kosk
Puvut: Suvi Hänninen
Tuotanto: Liisa Pentti + Co, yhteistyössä Zodiak, Teatterikorkeakoulu
mobile.dance 2006
Esitykset Zodiakissa, Helsingissä 9.-11.11.2006
Matka tänne ja nyt
Zodiakin kirkkaan valkoiseen harjoitussaliin sijoittuva Liisa Pentin uusin teos Travel on väkivaltaisen todellinen. Pentin soolo säikäyttää hereille äänettömällä huudollaan sekä raskaalla hengityksellään. Teoksen toisessa osassa tanssivat Riina Huhtanen ja Mickaël Stoeckelin kohtaavat toisensa peleissä ja leikeissä, joissa kehollinen todellisuus sekä kosketus tuntuvat yleisössä asti. Jokaista aistia vavisuttava teos paljastaa kuitenkin myös olemisen hullunkurisuuden, lukkiutumatta mihinkään ennalta määrättyyn tunnelmaan.
Pentin soolossa puhe ja hengitys näyttäytyvät sekä liikkeenä että äänenä. Polvi-istunnassa, aivan yleisön ensimmäisen penkkirivin juuressa, Pentti kertoo englanniksi, vahvalla ranskalaisella aksentilla, tapaamastaan miehestä. Kertomus, sanat ja eleet vievät teoksen narraation maailmaan, matkalle, joka on jossain toisessa todellisuudessa.
Ranskankieliset sanat soljuvat tanssijan suusta koko soolon ajan. Rytmittäen liikettä sekä osoittaen suun, rintakehän ja koko kehon osallistumisen sanojen lausumiseen sanat tulevat osaksi katsojan seuraamaa todellisuutta. Raskas hengitys näyttäytyy koko Pentin kehossa vuoroin kohottaen ja laskien tanssijan yläruumista.
Voimakkaimmillaan äänen kehollisuus näyttäytyy tanssijan kävellessä useita kertoja yleisöä kohti suu kouristuksen omaisesti auki. Pentin huuto on vailla ääntä, mikä saa sen näyttämään erityisen ahdistuneelta. Samalla äänettömässä huudossa on kuitenkin myös pelkkä avoin suu, liike, joka ei viesti avuntarpeesta.
Teoksen toisen osan duo jatkaa ranskalaisten sanojen lausumista sekä pieniä huudahduksia, liikkeiden ja sanojen dynaamisia ääniä. Tanssijat pelaavat pelejä, joissa liike sekä havainto liikkeestä yhdistyvät.
Riina Huhtasen ja Mickaël Stoecklin tanssissa ei esitetä perinteistä miehen ja naisen välistä suhdetta, vaan tunnustellaan toisen liikkeen ja oman havainnon rajoja. Nostoissa sekä liikkeen asetteluissa molemmat tanssijat ovat yhtä vahvoina läsnä. Pelit ja leikit, joiden kautta tanssijat lähestyvät toisiaan kertovatkin mielestäni toisen kohtaamisesta ilman ennalta asetettua roolijakoa. Lähestyminen on kysyvää ja avointa, ilman ennakkoasenteiden lukitsevaa määrittelevyyttä.
Tanssijoiden eleet ja ilmeet, pienet ilkikuriset hymyt sekä naurahdukset tuovat teokseen läsnäolon sekä todellisuuden tunnun. Vaikka Huhtasen ja Stoeckelin kohtaaminen on välillä jopa väkivaltaisen kuuloista sekä näköistä, tanssijoiden reaktiot osoittavat kehollisen kontaktin hyväksymisen. Naurahdukset leviävät myös yleisöön absurdeiltakin vaikuttavissa läimäytyksissä, joita tanssijat toisilleen jakelevat.
Kokonaisuudessaan Travel näyttäytyykin teoksena, jossa kaikki mitä on nähtävissä, tuodaan esiin Zodiakin kirkkaiden harjoitussalin valojen alla. Kulisseja joiden taakse voisi paeta, ei ole. Lavasteiden puuttuminen tekee teoksesta pelkistetyn ja suoran, ottaen samalla myös katsojan osaksi teoksen todellisuutta. Travel onkin mielestäni ennen kaikkea matka tähän ja nyt, eikä pois siitä tilasta, jossa teos tapahtuu.
Mila Moisio on yleisen kirjallisuustieteen opiskelija, joka askartelee vaatteita päivittäisen leivän toivossa. Taide, kulttuurisen ilmaisun muotona, marginaaleja unohtamatta, muodostaa aukon jonka kautta hän pyrkii tarkastelemaan maailmaa.
