8.11.2005 – Musiikkivieraina Lauluyhtye Rajaton ja Iiro Rantala
Sampo Kivelä: Hiljaisen miehen hillitön karonkka
Tommi Kitin siveltimen jälki saattaa vaikuttaa nopeasti tehdyltä vedolta, mutta viivan tarkkuus kertoo hitaasta paneutumisesta ja vakaasta kädenjäljestä. Varmoin ottein, tutkien ja tunnustellen hän maalaa herkkiä jälkiä. Lue
Minni Leskinen: Maestron viisivuotispäivillä
Tuntee itsensä niin onnekkaaksi päästessään katsomaan tällaisia ainutkertaisia tilkkutäkkejä, koottuja pienistä palasista matkan varrelta. Ainutlaatuisen taiteilijan ainutkertaiselta matkalta. Lue
11.11.2005 – Milonga, Mielipuoli prinssi, Askelluksia, Pienen näyttämön juttu
Minni Leskinen: Maestron 5-vuotispäivillä, osa 2
Tuntuu niin turhalta jatkaa tätä yltiöpäisten kehujen listaa. Lue
12.11.2005 – Musiikkivieraana Doina Klezmer
Milla Koistinen: Soiva keho
Illan aikana katsoessa ja kuunnellessa sanat tuntuvat katoavan. Voi vain istua, kuunnella ja tunnustella. Päästää hetkeksi irti ja arvostaa ihmiskehoa ja sen olemista kaikkineen. Lue
Minni Leskinen: Maestron viisivuotispäivillä, osa 3
Yhdistelmä klezmer-sävellyksiä ja Kitin luomaa liikekieltä on hetkestä ammentava tunnekokemus. Normaalisti pohdiskelua arvostava ja viihdettä halveksuva ihminen viihtyy esityksessä tuntematta tulleensa aliarvioiduksi. Lue
Kuva: Marko Mäkinen
8.11.2005
Luonnoksia (Tommi Kitti & Co)
Koreografia Tommi Kitti
Sävellys ja sovitus Sampo Lassila
Musiikki Diver Diversified II ja I
Tanssijat Satu Halttunen, Virpi Juntti, Valtteri Raekallio, Mammu Rankanen, Inka Tiitinen, Eero Vesterinen
Kaipaava (Lauluyhtye Rajaton)
Sävellys Trad.
Sovitus Essi Wuorela, Jussi Chydenius
Tanssi-improvisaatio Tommi Kitti
Kevät saapui… (Tommi Kitti & Co, Lauluyhtye Rajaton)
Koreografia Tommi Kitti
Sävellys Timo Alakotila
Sovitus Jussi Chydenius
Sanat Kirsi Kunnas
Tanssi Satu Halttunen, Virpi Juntti, Valtteri Raekallio, Mammu Rankanen, Inka Tiitinen, Eero Vesterinen
Musiikki Lauluyhtye Rajaton
Armahan kulku (Lauluyhtye Rajaton, Iiro Rantala)
Sävellys Anna-Mari Kähärä
Sanat Trad.
Musiikki Lauluyhtye Rajaton, Iiro Rantala
Piano soolo (Iiro Rantala)
Sävellys / Musiikki Iiro Rantala
Harmaa Sointu (Tommi Kitti, Iiro Rantala)
Koreografia / Tanssi Tommi Kitti
Sävellys / Musiikki Iiro Rantala
Hyppy (Tommi Kitti & Co, Iiro Rantala)
Koreografia Tommi Kitti
Sävellys / Musiikki Iiro Rantala
Tanssi Satu Halttunen, Virpi Juntti, Valtteri Raekallio, Mammu Rankanen, Inka Tiitinen, Eero Vesterinen
Lavastus Tommi Kitti, Ari Kitti, Karoliina Koiso-Kanttila
Valosuunnittelu Janne Teivainen
Äänitekniikka Santtu Sipilä
Pukusuunnittelu Karoliina Koiso-Kanttila
Pukujen ompelu Tiina Pollari
Hiljaisen miehen hillitön karonkka
Jos tulit Stoaan kukkapuuska ja kuohuviinipullo kainalossa 5-vuotissynttäreitä juhlimaan, jouduit malttamaan mielesi.
Illan isäntä ottaa sinut vakavana vastaan, istuttaa tuoliisi, ja hiljentyy itse.
Esityksen käynnistyttyä nousee mieleen muutama tosiseikka.
Tommi Kitti on tanssitaiteessa paitsi ohjaaja, myös kuvataiteilija, säveltäjä ja tutkija.
Säveltäjänä Tommi Kitti lähtee liikkeelle hiljaisuudesta. Hänen sävellyksissään tanssijat leikkivät tauoilla, rytmillä, sointuen toisiin tanssijoihin, palaten hiljaisuuteen. Tommi Kitti luo liikkeillään ja tanssillaan aina oman musiikkinsa, rytminsä ja sävellajinsa.
Ohjaajana hän usein peittää enemmän kuin paljastaa, mutta samalla paljastaa kaiken. Hän on riisunut esittämisestä esittämisen. Hänen maailmassaan ihmisten välinen etäisyys saattaa kääntyä läheisyydeksi, mutta läheisyys jää läheisyydestä huolimatta usein etäisyydeksi.
Jokaisen juhlaillan tanssiteoksen, ei pelkästään illan ensimmäisen nimi voisi olla Luonnoksia. Luonnoksia siksi että ne ovat taiteilijansa näköisiä havaintoja ja poimintoja, näennäisen nopeita sattumia. Ne sisältävät useita aloituksia, vähintään yhtä monia päättymisiä.
Nimestään huolimatta luonnokset ovat selkeitä graafisia piirtoja, vuosien kirkastamia harmaan sävyjen löytöjä.
Tommi Kitin siveltimen jälki saattaa vaikuttaa nopeasti tehdyltä vedolta, mutta viivan tarkkuus kertoo hitaasta paneutumisesta ja vakaasta kädenjäljestä. Varmoin ottein, tutkien ja tunnustellen Tommi Kitti maalaa herkkiä jälkiä.
Tommi Kitin ryhmän tanssijat eivät ole näköispatsaita, vaikka ovatkin usein hämmentävän samankaltaisia liikelaadussaan. He ovat eläviä valuja, pakottomasti syntyneitä, vailla ei-tekemisen panssaria. Heillä on tilaa olla.
Tutkimusmatkailijana Tommi Kitti ei lähde kauas itsestään. Hän on mikroskooppinsa ja luuppinsa takana pohdiskeleva introvertti. Kuka toinen suomalainen koreografi olisi tehnyt, ja tekisi yhä näin mielenkiintoista matkaa liikkeeseen, saavuttaen ilmaisuunsa yhtä suuren fyysisen rekisterin, yhtä tinkimättömän omaleimaisuuden; samalla löytäen taiteeseensa aina ainutlaatuisia välähdyksiä ja ilkikurisia momentteja?
Hän pohtii olemista ja olennaista kehollaan, avaa sen mahdollisuuksia ja rajoja.
Kuva Tommi Kitistä hänen soolonsa lopussa. Kädet muodostavat hitaat siiveniskut hänen rintakehänsä ylle. Tämä kuva ei unohdu.
Toinen kuva. Iiro Rantala, Tommi Kitin musiikillinen vastakappale, hurjassa svengissä flyygelinsä ääressä. Auteur istuu yksin tuolilla ja seuraa vakavana. Hän on esillä mutta ulkopuolella.
Tommi Kitin ja ryhmän 5-vuotisjuhlailta oli tutkimustuloksen julkistamistilaisuus, silti kaikkea muuta kuin kirjallinen ja kuiva.
Ilta oli hienoa tanssitaidetta, elävä todistus tanssin arvosta ja merkityksestä –
hiljaisen miehen hillitön karonkka.
Sampo Kivelä
Tanssija
Kuva: Sakari Viika
Maestron viisivuotispäivillä
”Olen ainoa, joka tietää mitä sinistä tämän kirjan nuoren naishenkilön kaulaliina on. Tuo ei ole kovin vakavaa, on olemassa ankarampia puutteita. Esimerkiksi: olen myös ainoa, joka näkee hänen hymynsä ja katseensa. Tiedän etten koskaan pysty sitä kuvailemaan teille. Näyttämään sitä teille. Ei kukaan koskaan.” – Marguerite Duras (suom. Kristina Haataja)
Aloitan sitaatilla, sillä olen joutunut pohtimaan tätä samaista ongelmaa. Paljon. Mielipiteeni poikkeaa kuitenkin hieman edellisestä; ankarin puute on liikkeen kuvaamisen vaikeus. Hymystä voi aina sanoa leveä, pieni, vino tai aavistuksellinen. Liike puolestaan, syöksyessään ulos loistavasti hallitusta vartalosta, tekee mutkia ja käännöksiä, ilmassa tai lattialla, kaikkiin astein ilmoitettaviin suuntiin, päättyen sekunnin murto-osien taukoon lähteäkseen taas ennalta aavistamattomaan lentoon. Raivostuttavaa. Kerrassaan raivostuttavaa.
—
Juhlatunnelma. Halli täyttyy, vahtimestari pyytää katsojia ryhmittymään sekä oikean- että vasemmanpuoleiselle ovelle. Katsojia on tullut paljon. Mietin hetken, onko todellakin suomalainen koreografi onnistunut saamaan näin paljon ”faneja” vai saattaisiko asiaan vaikuttaa lauluyhtye Rajattoman tahi Iiro Rantalan nimi. En osaa vastata kysymykseeni. Itse olen saapunut paikalle vain ja ainoastaan tanssin takia, ja vastata voin vain omasta puolestani. Todisteeksi esitän vanhan pääsylipun Pieniä asioita hiljaisuudessa (2002) teoksen näytäntöön – kuten nimestä voi päätellä, ei teoksessa ole musiikkia. Sinänsä en ole musiikinvihaaja saati arvosta fanaattista puritanismia, ehkä juuri siksi Tommi Kitti on teoksillaan ansainnut – kröh – varsin vaikeasti saavutettavan arvostukseni. Sillä tähän Tommi Kitti & co:n 5-vuotisjuhlaan on puolestaan kutsuttu muusikoita, joilla on ollut oma inspiroiva vaikutuksensa Kitin töihin. Siis molempi parempi.
Ilta on koottu useammista teoksista. Koska jotain negatiivista löytyy aina, on se tänään epätasaisuutta. Kaikki alkaa hyvin. Stoan teatterisali ei viimeksi samoilla penkeillä istuessani näyttänyt lainkaan massiiviselta, tilavalta. Vasta nyt tajuan, kuinka isosta salista on kyse, tanssijoiden ja muusikoiden ryhmittyessä tuoleille näyttämön reunoille, tasaisin välimatkoin. Kaikki lähtee hiljaisuudesta, tutunoloisista liikkeistä, tyypillisestä huohotuksesta, joka korostaa kaiken muun äänen puuttumista. Kyseessä on teos Luonnoksia, jonka alku on vuodessa 1998. Luonnoksia on selkeästi Pieniä asioita hiljaisuudessa -teoksen sukulainen. Vaikkakaan en muistikuvieni perusteella osaa arvioida, onko se kaukainen vai läheinen. Yleensä muistan vain tunnelman, joka tekee oman huoneensa menneeseen.
Luonnoksissa on liikkeen kannalta hyvin kaunis duetto (älkää antako musiikillisen termin viedä harhaan). Siitä välittyy toisen lähellä olemisen, kiinni pitämisen ja tukemisen problematiikka. Uskallanko olla riippuvainen, petetäänkö minut, roikunko liikaa jos pidän kiinni, kaipaatko tukeani, tänään, nyt?
—
En koe tulkitsevani musiikkia vaan asetun samaan esitystilanteeseen ja tanssin siihen mitä he soittavat. – Tommi Kitti
Ristiriitaista mutta totta: Rajaton soi liian kauniisti. Rajaton peittää alleen tanssin, varsinkin yksinäisen ihmisen. Sitä kuunnellessa tulee suunnaton mielihalu sulkea silmät, lähteä vellomaan äänien mukana. Muu muuttuu ylimääräiseksi. Ymmärrän täysin Kitin lähtökohdan lähteä laulutaiteilijoiden kanssa yhteistyöhön, kumpikin omaansa antaen. En myöskään väittäisi ikinä (!) Tommi Kitin olevan taiteilijana lauluyhtye Rajattoman alapuolella. Ongelmaa on vaikea muotoilla, mutta ongelma on.
En tahtoisi myöskään vaikuttaa konservatiiviselta sanoessani esimerkiksi modernin kansantanssin mahdollistavan suuremman sopusoinnun Rajattoman musiikin kanssa. Mutta koen sen olevan kuitenkin totta. Tommi Kitin liikkeet ovat täynnä pieniä vivahteita: mikään ei ole turhaa, jokainen yksityiskohta voi olla ratkaiseva. Vertaa: Rajattoman musiikki on olemassa vasta yksityiskohtien sulauduttua yhdeksi.
Kuva: Marko Mäkinen
Tanssi-improvisaation jälkeinen teos ”Kevät saapui…” on osa tulevaa ohjelmistoa. Siksi en tahtoisi teilata täysin yhteistyötä lauluyhtye Rajattoman kanssa. Odotanhan yhteistyössä syntynyttä teosta kuitenkin suurella mielenkiinnolla. Mutta. Jos minulta kysyttäisiin, neuvoisin valvomaan vivahteikkaan liikekielen vaikuttavuuden säilymistä näin voimakkaan musiikin matkassa. Vaikka yli kaiken pidänkin Tommi Kitin tavasta käyttää tanssijoiden samanaikaisuutta (ja samanaikaisuuden rikkomista) leikittelykeinona, voisi tulevassa teoksessa sentään olla pari aerobic-tunteihin vertautuvaa yhteistanssipläjäystä vastapainona massiiviselle musiikille.
—
Tätä hetkeä olen odottanut koko tekstini ajan. Saan vihdoin sanoa, että nautin joka sekunnista teoksessa Harmaa Sointu. Tunnustan, näin ei todellakaan käy kaiken tanssin kohdalla, tämä on jotain erityistä. Olin jo hieman luopunut haaveestani kokea mukaantempautumisen ihanuus, mutta tulihan se, tulihan se. Mutta mitä muuta voi odottaa vuosikymmeniä tanssin kentällä toimineelta koreografilta kuin että hän liikkuu upeasti? Oman kielensä luonut, huumorilla itseensä ja tanssiin suhtautuva taiteilija, maestro, jota ei voi olla rakastamatta. Iiro Rantalan flyygeli soi, ja nyt ne kaipaamani vivahteet näkyvät, ja miten näkyvätkin! Unohtamatta, että mukaan mahtuu myös pianistin suloinen balettisoolo. Tällaiseksi olisin voinut juhlimisen kuvitellakin: vapautunutta mutta silti taiteellisesti vahvaa, yksilösuoritusta ystävien seurassa.
VÄLIAIKA
Aplodit kirvoitti viimeinen teos, Huomenna hän tulee -näytelmän tunnelmasta syntynyt ”Hyppy”. Mutta minusta tuntuu siltä, että Harmaan soinnun jälkeen tämän teoksen arviointi voi olla vain läpijuoksu, hätäinen raapaisu, jopa turhalta tuntuva pakkolopetus. Yritän silti. Nostan esiin vain tärkeimmät huomioni.
1.Teoksessa liiankin hyvin ilmenevä naisten ja miesten epäsuhtaisuus. Olen feministi ja ymmärrän myös alan kannalta, että pelkille miestanssijoille tehty teos olisi moraalinen mahdottomuus. Naisia ei kuitenkaan tarvitsisi laittaa tanssimaan kuin miehet, sillä hyppyjen voimassa ja räiskyvässä energiassa on vaikea voittaa esimerkiksi erittäin hyvin yhteen tanssivaa parivaljakkoa Eero Vesterinen ja Valtteri Raekallio. Valitettavasti olisin halunnut nähdä juuri tässä teoksessa muutamassakin kohtaa esimerkiksi kuusi miestanssijaa – ja siis ihan vain pelkän estetiikan kannalta. Asiallisesti ottaen ei feministinkään tarvitse kieltää naisten ja miesten fysiologisia eroja; siispä naisten rooleissa saisi olla enemmän siroutta, keveyttä ja pienuutta.
2.Kiittää tahtoisin myös loistavaa valosuunnittelun oivallusta, välkkyvää valoa, joka sai tanssijan näyttämään samalta kuin näyttelijät vanhoissa mykkäfilmeissä. Jalat ja kädet heiluvat, hahmot juoksevat sisään ja ulos kuvasta, ja Stoa on muuttunut vanhaksi elokuvasaliksi.
—
Odotan innolla, mitä tuleman pitää perjantaina ja lauantaina. Sitä tuntee itsensä niin onnekkaaksi päästessään katsomaan tällaisia ainutkertaisia tilkkutäkkejä, koottuja pienistä palasista matkan varrelta. Ainutlaatuisen taiteilijan ainutkertaiselta matkalta.
Minni Leskinen
Kirjoittaja on 21-vuotias tamperelainen tuotannon opiskelija, joka työskentelee tällä hetkellä Helsingissä.
Mielipuoli prinssi, kuvassa Eero Vesterinen (kuva: Marko Mäkinen)
11.11.2005
Milonga
Koreografia Tommi Kitti
Sävellys Astor Piazzolla
Tanssi Satu Halttunen, Virpi Juntti, Mammu Rankanen
Valosuunnittelu Janne Teivainen
Pukusuunnittelu Työryhmä
Lavastus Ari Kitti
Mielipuoli prinssi
Koreografia Tommi Kitti
Sävellys Don Carlo Gesualdo
Tanssi Eero Vesterinen, Virpi Juntti
Pukusuunnittelu Karoliina Koiso-Kanttila
Askelluksia
III osa teoksesta Väärä Sävellaji…
Koreografia Tommi Kitti
Sävellys / Musiikki Sampo Lassila
Tanssi Tommi Kitti, Valtteri Raekallio
Pienen näyttämön juttu
Koreografia Tommi Kitti
Sävellys Eero Hämeenniemi
Tanssijat Satu Halttunen, Virpi Juntti, Mammu Rankanen, Eero Vesterinen, Tommi Kitti, Valtteri Raekallio
Pukusuunnittelu Marja Uusitalo
Lavastus sekä toteutus Metti Nordin, Marja Uusitalo
Valosuunnittelu Janne Teivainen
Maestron 5-vuotispäivillä, osa 2
Kitin kootut teokset jatkui perjantai-iltana. Juhlaesityksiä varten koottujen teosten ja/tai niiden osien arvostelussa on jotakin absurdia. Koreografiat ovat jo lunastaneet paikkansa, eikä niiden eksistenssiä siten tarvitse enää kyseenalaistaa. Minun ei tarvitse pohtia, pitäisikö juuri näiden teosten päästä esille tänä päivänä. Sillä niiden pitää! Osana juhlaa mutta myös puhtaasti siitä syystä, että ne ovat hyviä. Edes niiden hyvyyttä ei tarvitse pohtia. Sillä eihän kukaan voi mennä kyseenalaistamaan esitystä, jonka tanssijat taputetaan uudestaan näyttämölle jo ennen väliaikaa.
Voin vain miettiä, kehuako kronologisesti vai keksiäkö kehuille joku persoonallisempi rakenne. Mutta jos kerta koreografinkin mielestä teokset ovat oikeassa järjestyksessä esityksen kokonaisrakenteessa, niin voinko oikeasti edes kyseenalaistaa oman tekstini marssijärjestystä?
En voi.
Tiistai-iltaisen sikermän jälkeen kriitikon luonteeni löysi vielä jalansijaa. Olin nähnyt upeasti liikkuvan koreografin, mutta jotain puuttui. Perjantain esitys korjasi monia puutteita. Huutoihini vastattiin kuin telepaattisen yhteyden löydyttyä.
Kieli muuttuu korniksi, kun ei voi puhua kuin hyvää. Ällösanat ällöttävät kirjoittajaansa, mutta muuta ei anneta. Nautinnollisesta esityksestä on kurja kirjoittaa.
—
Perjantain kokonaisuus on kolmesta illasta tanssillisin. Live-muusikkoja ei ole. Musiikkivalinnat kuvastavat koreografiasta toiseen Tommi Kitin kykyä haltioitua mitä erilaisimmista tyyleistä ja aikakausista. Tanssi pääsee oikeuksiinsa, kun se on yksin näyttämöllä. Huomaan myös, että ryhmästä alkaa nousta yksilöitä, mutta myös ryhmän vahvuus yhtenä on silmin nähtävää. Kitti tanssii mukana koreografioissaan – tilaa toisille antaen.
Tuntuu niin turhalta jatkaa tätä yltiöpäisten kehujen listaa.
Ensimmäisessä jutussa, joka on toinen osa teoksesta Väärä sävellaji ja nimeltään Milonga, Kitti näyttää osaavansa myös naisellisemman liikekielen. Satu Halttunen, Virpi Juntti ja Mammu Rankanen tanssivat onnellisen haikeissa tunnelmissa, keväisessä odotuksessa tai kesäisessä raukeudessa. Musiikin antamat mielikuvat ovat suomalaisia, ristiriitaisia, melankolisen kauniita ja rakkaita. Ryhmän naistanssijoiden korkea taso tulee selvemmäksi, kun epäreilua vertailukohtaa eli miehiä ei näyttämöllä näy.
Samaa ei voi sanoakaan seuraavasta jutusta Mielipuolinen prinssi, joka koostuu kahdesta soolosta. Toisen soolon tanssii Virpi Juntti, toisen Eero Vesterinen, eikä Juntin teho katsojaan ole omaa luokkaansa. Tässä teoksessa koin Vesterisen onnistuneen tanssissaan todella hyvin. Kissamaisuus alkoi jo hyvin paljolti muistuttaa itse Kitin tapaa liikkua. Taustana käytetty keskiaikaiselta kirkkomusiikilta kuulostava, syntyajaltaan ennemminkin kuitenkin renessanssiin sijoittuva, mystinen ja kolkko musiikki tehostaa Vesterisen luomaa yksinäisyyden ja epätoivon tilaa. Janne Teivaisen valosuunnittelu korostaa mielikuvaa synkästä kammiosta, jonne kuunvalo paistaa pienestä katonrajan ikkunasta.
Askelmia-teos vaihtaa tunnelmaa. Se kuuluu samaan Väärä sävellaji -teokseen kuin Milonga, ja on teoksen kolmas osa. Musiikin käyttö on minimalistista, rajoittuen välillä pelkkiin yksinkertaisiin rumpulyönteihin. Ote on kuitenkin humoristinen; näyttämöllä ovat yhdessä Kitti ja Valtteri Raekallio, väistämättä luoden mielikuvan mestarista ja oppipojasta. He tanssivat yhdessä ja erikseen, toisiaan seuraten, toisiaan matkien, toisiaan kurkkien. Tanssi on kauniin moninaista, se käyttää kaikkia tasoja lattiasta korkeisiin hyppyihin ja fyysisiin akrobatiaa lähenteleviin liikesarjoihin.
Mitä enemmän katselee ryhmän tanssijoita, sitä enemmän alkaa nähdä heissä persoonallisia eroja, ja ehkä juuri se luo oman viehätyksensä näihin 5-vuotisjuhlan esityksiin. Mitä enemmän näkee, sitä paremmin myös huomaa, missä kohtaa tanssija loistaa. (Ei tarvinne enää alleviivata, että Askelmia-teoksessa taisi käydä juuri näin.)
Lopulta Kitti jää yksin näyttämölle, pieneen valokehään. Loppu on kuin jäähyväistanssi. Vanha mies jättää paikkansa nuoremmalle, väsyen kohti päätöstä.
Onneksi se on vain symboliikkaa.
Illan viimeinen, Pienen näyttämön juttu, on intialaistyyppisen musiikin ja vivahteikkaan liikekielen kohtaaminen. Lattiaan heijastetut, ornamenttityyliset valokuviot viimeistelevät tunnelman. Teoksessa merkittävintä on ehkä se, että siitä pienten huomioiden sijaan jää vahva kokonaisvaikutelma, jota on vaikea repiä palasiksi. Sitä siirtyy aivan toiseen maailmaan herätäkseen aplodeihin, töminään ja huutoon huomaten itsekin hakkaavansa käsiään yhteen käsivarret kipeinä uudestaan ja uudestaan.
Minni Leskinen
Kirjoittaja on 21-vuotias tamperelainen tuotannon opiskelija, joka työskentelee tällä hetkellä Helsingissä.
Valtteri Raekallio, kuva Marko Mäkinen
12.11.2005
Tommi Kitti & Co, Doina Klezmer
1. Baym Rebin’s Sude/Rebin’s Tanz (säv. trad./Sampo Lassila)
2. Warshaver Freilachs Impression (trad.)
3. Fun Tashlikh (trad.)
4. Nomada (säv. & san. Sampo Lassila)
5. Kairarangat (säv. Lassila),
24h (I osa teoksesta Väärä sävellaji…)
Koreografia Tommi Kitti
Sävellys Sampo Lassila
Tanssi Inka Tiitinen, Virpi Juntti, Tommi Kitti, Valtteri Raekallio
Pukusuunnittelu Työryhmä
6. Ajde Jano (trad.)
7. Miserlou-Araber tanz (trad.)
8. Mehta Shavota (säv. Lassila)
Asetelma neljälle tanssijalle (osa teoksesta)
Koreografia Tommi Kitti
Sävellys Sampo Lassila
Tanssi Inka Tiitinen, Virpi Juntti, Tommi Kitti, Mammu Rankanen
Valosuunnittelu Janne Teivainen
Soiva keho
Tommi Kitti & Co juhlisti viisivuotispäiviään kolmena iltana eri ohjelmistoilla, jotka koostuivat menneestä, nykyisestä ja tulevasta. Viimeisenä iltana ryhmän kanssa esiintyi Doina Klezmer -yhtye, jonka kanssa yhteistyö on jatkunut useamman vuoden ajan.
Ilta rakentui Doina Klezmerin musiikille ja Tommi Kitti & Co esitti osat teoksista Väärä sävellaji sekä Asetelma neljälle tanssijalle. Lisäksi mukaan mahtui myös muutamia ekstratanssipätkiä. Ryhmän historiikki alkoi Asetelmasta vuonna 2000 ja siihen tämänkertaiset juhlat myös päättyivät. Ei hullumpi lopetus, saati sitten aloitus.
Tommi Kitti & Co:n sekä Doina Klezmerin rakentama ilta oli yksi yhtenäinen ja yhteinen livekonsertti. Siinä soivat niin viulu, basso kuin kehotkin. Ja soivat niin kauniisti, ettei tiennyt miten olisi ollut ja kokenut. Musiikki ja tanssi kietoutuivat toisiinsa ja musiikille oli löytynyt näkyvä muoto.
Kehon sointi, jonka Kitti on löytänyt on jotain äärimmäisen hienoa ja koskettavaa, ja jotenkin siinä on kaikki kaikesta. Tai ehkä se on sellaista, josta katsojana löytää aina sellaisia asioita, joita kulloinkin etsii. Aivan kuin musiikkiakin kuunnellessa. Liikekieli vangitsee mukaansa, mutta antaa ajatuksille tilaa. Meni sitten missä mielentilassa tahansa katsomaan, niin aina teoksista löytää jotain; iloa, hymyä, lohtua ja energiaa. Puhtaan liikkeen keinoin sellaista on vaikea saavuttaa, mutta jotenkin Kitillä on taito tehdä liikettä, joka soi silmien kautta sisään.
Kitin lähestymistapa liikkeeseen ja kehoon on todella sensitiivinen. Kuuntelu ja hellä suhtautuminen tekevät tanssista niin herkästi soivan, että siihen katsojanakin uppoutuu. Kehosta irtautumisen yhteiskunnassa tuntuu hyvältä olla täysin kehon äärellä. Eikä suinkaan katsomisen vaan ennemminkin kuuntelemisen vuoksi. Tanssijoiden instrumentit tekevät omat koukeronsa ja kuvionsa musiikkiin. Jokainen instrumentti saa soida omalla tavallaan.
Tanssijoita katsoessa voi nähdä missä vaiheessa kukakin on ja millaisessa tilassa keho on. Kaikki on nähtävillä ja se on hienoa. Useamman vuoden aikana on ollut hauska katsoa mitä kullekin tanssijalle kuuluu ja mitä kehoilla on kerrottavaa. Kitin materiaalissa tanssijoilla on tilaa ja jokainen voi olla sellainen kuin sillä hetkellä on.
24h, osa teoksesta Väärä sävellaji on pitkälti hetkiä, liikkuvia kuvia suhteista ja aika tempoilevista sellaisista. Siinä on rosoa ja särmää ja se on selkeämmin kerronnallisempi kuin monet muut Kitin koreografiat. Asetelma neljälle tanssijalle on puolestaan lähes kokonaan puhtaita liikesommitelmia, vaikka siitäkin voi löytää muita tulkintoja. Asetelma tuntuu edelleen helpottavan riisutulta ja paljaan yksinkertaiselta. Se virtaa liikkeestä toiseen ja sitä on rauhoittavaa katsoa.
Illan aikana katsoessa ja kuunnellessa sanat tuntuvat katoavan. Voi vain istua, kuunnella ja tunnustella. Päästää hetkeksi irti ja arvostaa ihmiskehoa ja sen olemista kaikkineen. 
Milla Koistinen
Kirjoittaja on Helsingissä asuva tanssija, joka on valmistunut Teatterikorkeakoulusta keväällä 2004.
Maestron viisivuotispäivillä, osa 3
Lauantai-iltana tein vuoden kulttuurityön. Vein nykytanssilta 29-vuotiaaksi asti säästyneen poikaystäväni mukanani Tommi Kitti & Co:n ja Doina Klezmerin yhteiseen esitykseen. Uskalsin tehdä sen, sillä tiesin – mikä lie olikaan ennakkoaavistus – illan tulevan olemaan niin hyvä, että sen puolustaminen, jos siihen tulisi tarvetta, olisi helppoa. Lisäksi säälin häntä sen verran, että valitsin pehmeäksi aluksi musiikkipainotteisen illan.
Varotoimenpiteeni olivat turhia. Bändi oli ”rautainen”, ja suosioon pääsi myös erityisesti Tommi Kitin ja Valtteri Raekallion duetto teoksesta Väärä sävellaji (myös yksi omia suosikkejani). Törmäsin kuitenkin taas eräänlaiseen ikuisuuskysymykseen, jota usein ihmettelen. Tanssia vähemmän katsovat ja tuntevat aloittavat usein mielipiteensä ilmaisun tämäntyyppisellä lauseella: ”Enhän minä siis mitään tanssista ymmärrä mutta…”. Mistä juontaa juurensa harhaluulo, että tanssia pitäisi osata lukea kuin salakieltä ts. vain sisäpiirille tai poikkeuksellisen älykkäille avautuvaa koodia?
Toki tanssia voi ja saa tulkita, mutta harva tekijä kai odottaa katsojalta yhtä ainoata tulkintaa, kaikki muut näkökulmat vääriksi leimaten. Lisäksi voisin esittää yhtä hyvin kysymyksen, onko tanssin katsomisesta ilonsa ammentava, tulkinnat pois jättävä katsoja jotenkin arvottomampi kuin älyllisesti koreografian yksityiskohtiin porautuva?
Olen itsekin hieman väsynyt omaan tarpeeseeni pohtia esityksien syvempiä merkityksiä. Moniin teoksiin ne tuntuvat niin päälleliimatuilta (esimerkkinä tämän syksyinen Petri Kekonin koreografia Hämärän hohde), että ulos lähtiessään voi vain raivostua ja tuntea olonsa pahemman kerran huijatuksi. Tommi Kitti & Co:n esitysten kohdalla problematiikka on varsin erilainen. Yhdistettynä esimerkiksi Doina Klezmerin musiikkiin tanssi muuttuu tunteen, ei älyn, välineeksi.
Lauantainen kokonaisuus, yhdistelmä vanhaa juutalaista hää- ja yhteisömusiikkia, uudempia klezmer-sävellyksiä ja Kitin luomaa liikekieltä on vahvasti hetkessä elävä, hetkestä ammentava tunnekokemus. Se täyttää ihmistä uudistavan, rentouttavan ja rakentavan kulttuurin vaatimukset. Normaalisti pohdiskelua arvostava ja viihdettä halveksuva ihminen viihtyy esityksessä tuntematta tulleensa aliarvioiduksi. Esityksestä lähtee hyväntuulinen, iloinen ihminen.
Ja minä muistan, miksi tanssin tulisi kuulua kaikille.
Varsinaisia koreografioita on lauantaille varattu kaksi. Ensimmäinen osa teoksesta Väärä sävellaji, 24h, sekä Asetelma neljälle tanssijalle (osa teoksesta). Väärän sävellajin osissa yksi ja kolme on hyvin samankaltainen ellei samakin kahden miehen duetto, joka sijoittuu ensimmäisessä osassa hieman eri tavalla näyttämölle. Mielenkiintoista on vertailla perjantaina esitetyn kolmannen osan ja lauantain ensimmäisen osan musiikin käyttöä. Yllättävää on, kuinka hyvin kaksi erilaista tapaa voivat molemmat toimia.
Muutenkin 24h on täynnä yksityiskohtia. Tanssijat siirtelevät mustia laatikoita pitkin näyttämöä kuin ihmiset jotka tekevät ja tekevät vain tehdäkseen jotakin. Kitti – kypsästä iästään huolimatta – tavoittaa niin nuorten kuin vanhojenkin elämää värittävät ihmissuhteiden solmukohdat, kontaktit toisiin ympärillä kuin yksinäisyydenkin. Hän ei epäile asettaa itseään tavanomaisen ihmisen tasolle. Housut puolitankoon pudonneina hän hyppii trampoliinilla kuin jokainen joskus, arkipäivän surullisena narrina.
Asetelma neljälle tanssijalle, joka valittiin ensimmäisenä Suomen edustajana kansainväliseen koreografiakatselmukseen Pariisiin joitakin vuosia sitten, on ehkä oma suosikkini sen kansantanssimaisuuden takia. Tutulta tuntuvat piirimuodostelmat ja rytmikkyys, ryhmän muodostama harmonia. Tämän teoksen haluaisin nähdä kokonaisena ennen kuin sanon siitä enempää.
Ehkä siis tapaamme vielä.
Minni Leskinen
Kirjoittaja on 21-vuotias tamperelainen tuotannon opiskelija, joka työskentelee tällä hetkellä Helsingissä.
