Eeri Mäki-Tähkänen – Esittelyssä Jyväskylän Taidetanssiyhdistyksen Verstas-tapahtumasarja.
Esittelyssä Jyväskyläinen tanssihautomo:
Verstas – avoin tila liikkeelle ja keskustelulle sekä poimintoja Verstas 3 -tapahtumasta 9.–11.2005
Uteliaan katsojan unelmat toteutuivat, kirjoitti Keskisuomalainen 3.5.2004. Jyväskylän Taidetanssiyhdistyksen ensimmäinen Verstas-tapahtuma oli saanut ensi-iltansa.
Alun alkaen Verstaan toiminnan idea oli puhtaasti kollegiaalinen ja yhdistyksen jäsenien tarpeista lähtevä ja niihin vastaava. Olimme pitäneet syksystä 2003 lähtien ammattilaisten aamutapaamisia kerran kuussa periaatteella, jolloin jokaisella halukkaalla oli lupa tuoda omaa työtään muiden tarkasteltavaksi. Työn esittelyn jälkeen keskustelimme koetusta ja ideoimme yhdessä mahdollisuuksien mukaan työtä eteenpäin. Kokemukset olivat positiivisia ja päätimme jalostaa ideaa eteenpäin. Tässähän olisi tilaisuus avoimelle foorumille, jossa verkottua ja tiivistää yhteistyötä alueella toimivien taiteilijoiden kanssa.
Yhdistyksemme selvitti tanssija Anna-Kaisa Hirvasen toimesta keskisuomalaista tanssin tilaa tammi-maaliskuussa 2004. Tuon selvityksen keskeisiä tuloksia olivat mm. juuri halu tiiviimpään tanssialan toimijoiden yhteistyöhön, pyrkimys tanssin tunnettavuuden lisäämiseen, tanssin laaja-alaisen ja monipuolisen toiminnan alueellinen lisääntyminen, johon oleellisesti liittyi myös yhteistyö eri taiteenalojen kanssa. Myös tanssin ammattilaistoiminnalle haluttiin reilummin näkyvyyttä ja tuotannollista tukea.
Tästä näkökulmasta oli päivänselvää, että omalle Verstaalle olisi tilausta. Samansuuntaista toimintaahan oli jo muuallakin. Viittaan Zodiakin Z-open-iltoihin sekä näyttelijäntyön näkökulmasta Teakin aikuiskoulutusyksikön Ilmaisuverstas-kokeiluun syksyllä 2003.
Verstaan esikuvia
Verstaan toimintaperiaate juontaakin yhtäältä juurensa näyttelijäntyöhön ja amerikkalaiseen Actors Studioon. Actors Studio on näyttelijöille foorumi tuoda esiin omia työnäytteitään ja saada työstään kollegiaalista palautetta. Actors Studion idea on siten taiteilijan ammattitaitoa tukeva ja jalostava.
Toisaalta voimme matkustaa hetkeksi ajassa reilut 20 vuotta taakse päin, jolloin voimme katsoa monen Verstaan ideaa tukevien rakenteiden syntyneen. Instituution näkökulmasta Suomeen perustettiin vuonna 1983 maamme ensimmäinen korkeakoulutason tanssikoulutusta antava oppilaitos. Tuolloin Teatterikorkeakoulun yhteyteen perustettiin Tanssitaiteen laitos, jonka tehtävänä oli nimenomaan suomalaisen nykytanssin tukeminen ja kehittäminen.
Myös vuotta 1986 voidaan katsoa Verstaan suomalaisten juurien ja ideologian näkökulmasta merkittävänä. Tuolloin perustettiin Zodiak Presents, joka yhdisti tanssin kentän voimavaroja tarjoamalla sekä taloudellista turvaa että fyysisiä toimintamahdollisuuksia. Zodiak Presentsin ideologia manifestoi tanssin uutta paradigmaa sekä tarjosi uuden taloudellisen tuotantomallin, joka ei ollut yhden johtajan alaisuudessa toimiva tuotantotalo, vaan pyrki tukemaan kunkin koreografin toimintaa.
Verstaan juuria voi tarkastella ajallisesti myös 1970-lukulaisina, jolloin uuden tanssin sekä kontakti-improvisaation katsotaan syntyneen unohtamatta buton länsimaista esiinmarssia. Voisimme edelleen pysähtyä postmodernin taiteen ja tanssin vuosiin 1950–60-luvuille ja matkamme voisi jatkua vieläkin pidemmälle, aina 1900-luvun modernismin syntyyn, futuristiseen manifestiin ja dadan vuosiin. Ei siis mitään uutta auringon alla, mutta silti keskisuomalaisesta näkökulmasta olemme uuden ja tärkeän ”formaatin” äärellä.
Millainen on tämän päivän Verstas – avoin tila liikkeelle ja keskustelulle -tapahtuma?
Verstas tuo yleisön eteen esittävän taiteen ammattilaisten työtä prosessissa. Esillä on tekijöiden näytteitä kulloisestakin työnkuvasta, teoksia jotka ovat muokattavissa ja työstettävissä eteenpäin, improvisaatiota, kokeiluja – luovaa työtä prosessissa. Tavoitteena on tutkia työtä yhdessä yleisön kanssa kysyen ja keskustellen. Tärkeää on avata juuri senhetkiset ajatukset ja kokemukset. Kirkastaa se mitä tapahtui tässä ja nyt, ja edelleen suunnata katseet tulevaisuuteen; miten tästä eteenpäin?
Verstaan tarkoitus on myös herättää toisenlaista katsomisen tapaa, antaa katsojalle mahdollisuus asettua katsomistilanteeseen kysyen ja tutkien. Se ei edellytä katsojalta osallistumista keskusteluun, mutta tarjoaa mahdollisuuden siihen. Tällöin toiminnan näkökulma on myös yleisökasvatuksellinen ja vastaamme yhdistyksen puitteissa myös taiteen haasteeseen tehdä itseään ymmärretyksi ja helposti lähestyttäväksi. Yleisökasvatusprojektit ovatkin olleet jo viime vuosikymmenellä osa suomalaisten taidelaitosten käytänteitä. Britanniassa perinteet ovat vieläkin pidemmällä. Kysymys on samalla taiteiden selviytymiskamppailusta pienentyvien kulttuurimäärärahojen keskellä.
Verstaan toiminta käytännössä tarkoittaa sitä, että jokaiselle tekijälle tai kokoonpanolle on varattu maksimissaan 20 minuuttia aikaa työnsä esittämiseen ja edelleen 20 minuuttia keskusteluun yleisön ja muiden esiintyjien kanssa. Keskustelua johdattaa ja vetää kutsumamme taiteentekijä, -tutkija tai -opettaja. Tavoitteena on luoda turvallinen ilmapiiri kommunikointiin, jossa kynnys kysymyksiin, kannustuksiin ja kyseenalaistamisiin olisi mahdollisimman pieni.
Jokaisella Verstaalla on oma painopistealueensa ja työpajansa
Ensimmäisen huhtikuussa 2004 järjestetyssä Verstaassa painotus oli nykytanssissa ja uudessa tanssissa, toinen Verstas keskittyi tutkimaan tanssin ja muiden taidemuotojen synergiaa, jolloin mukaan mahtui performanssia, butoa, kuvan ja tanssin synergiaa sekä uutta tanssia. Toinen Verstas olikin jo kaksipäivänen tapahtuma, jossa tuotiin esille esittävää taidetta laajemmalla ja kansallisella sekä kansainvälisellä skaalalla. Verstas III -tapahtumasta muodostui kolmipäiväinen kokonaisuus, jossa teemana oli musiikki ja tanssi; äänen ja liikkeen suhde.
Verstas-tapahtumaan liittyy aina myös työpaja, jonka painopiste myötäilee kulloisenkin Verstaan painopistettä. Työpaja on koettu tärkeäksi osaksi Verstasta; tarjoaahan se mahdollisuuden tarkastella Verstaan teemaa itse tehden ja kokeillen. On tärkeää, että työpajan vetäjä myös itse esiintyy tapahtumassa. Tuolloin työpajan kautta on mahdollisuus syventää taiteilijan tematiikkaa ja näin työpaja kirkastaa Verstaan yleisökasvatuksellisesta näkökulmaa. Työpajatoimintaa kokeiltiin toisessa Verstaassa, jolloin vetäjänä toimi tanssitaiteilija Jaana Klevering. Verstas III -tapahtuman työpajan ohjaajina olivat Leena ja Jukka Gustavson teemalla tanssimisen äänessä, äänestä ja ääneen.
”En tiennyt tanssista mitään, mutta tämän illan aikana olen oppinut hurjasti” (katsojakommentti joulukuisesta Verstaasta)
Verstas-tapahtumat ovat löytäneet katsojansa ja vastaanotto on ollut myönteistä. Keskustelut yleisön kanssa ovat olleet värikkäitä, jolloin esityksiä on tarkasteltu suhteessa sen syntyprosessiin ja tulevaisuuden näkymiin, mutta myös tanssin ja taiteen määrittely, teoksen aikasuhde sekä eri taiteiden synergia on ollut keskiössä. Keskustelua on herättänyt myös paljastuminen ja paljaana oleminen sekä yleisön ja taiteilijan kohtaaminen.
Kokemukset Verstaasta ovat kannustaneet Jyväskylän Taidetanssiyhdistystä jatkamaan ja jalostamaan Verstas-toimintaa. Seuraava Verstas 4 -tapahtuma järjestetään maaliskuussa 2007 teemalla Tanssi ja teatteri yhteisötaiteena.
Poimintoja Jyväskylän Taidetanssiyhdistyksen Verstas 3 -tapahtumasta 9.–11.2005
Juomatehtaan studio tarjosi jälleen toimivan tilan tanssijan ja yleisön kohtaamiselle. Tänä vuonna Verstaassa nähtiin 10 äänen ja liikkeen suhdetta eri näkökulmista käsittelevää teosta taiteilijoilta ympäri maan, Venäjältä ja Ruotsista/Norjasta. Tapahtumaan liittyi myös työpaja teemalla tanssimisen äänessä, äänestä ja ääneen. Ohjaajina toimivat Leena ja Jukka Gustavson. Esiintyjinä tapahtumassa olivat Leena ja Jukka Gustavson, Sunniva Huglen, Maria Ilyasova ja Gosha Sonzev, Heli Jussila ja Erkki Mäki, Annukka Järveläinen, Jaana Klevering, Jaap Klevering, Veli Lehtovaara, Pia Lindy, Favela Vera Ortiz ja Tanja Kuisma sekä Anna-Maija Terävä, Ulla Mäkinen ja Katja Mustonen.
Pia Lindy ja Annukka Järveläinen, kuva Jarmo Hyvärinen
Verstaan yleisökeskusteluista vastasi tänä vuonna tanssitaiteilija Pia Lindy, joka avasi koko tapahtuman soolo-improvisaatiollaan Joku tai kohta. Lindyn soolo pohti maailmassa ja yhteiskunnassa olemista tanssien huutoa, hiljaisuutta ja ironista replikointia siitä, mikä on yhteiskunnassamme sopivaa. Lindy oli Verstaan liminaalinen tilaus, sillä hän toimi hienona välittäjänä taiteilijan ja katsojan dialogissa. Lindyn läsnäolon kautta Juomatehtaalle virisi luottamuksen ilmapiiri, joka on elintärkeä tanssihautomolle, jossa niin taiteentekijällä kuin yleisöllä on lupa olla tässä ja nyt, prosessissa; matkalla.
Perjantai 9.12. : uutta tanssia, improvisaatiota, butoa ja performanssia
Perjantai-illan teosten yhteiseksi nimittäjäksi nousikin tässä ja nyt -lähtökohta. Yksittäisen hetken kristallisointi, hetkeen tarttuminen ja reagointi oman kiinnostuksen pohjalta korostuivat Anna-Maija Terävän, Ulla Mäkisen ja Katja Mustosen My favourite things -teoksessa. Samaa hetken tematiikkaa tarkasteli Heli Jussila Erkki Mäen säestyksellä. Butoon perustuva esitys tutki liikkeen ja liikkumattomuuden, äänen ja sisäisen hiljaisuuden vuoropuhelua. Esityksessä hiljaisuus on musiikkia ja liikkumattomuus tanssin olennainen osa. Hiljaisuus on kuuntelemista, jolloin liikkumattomuus onkin jatkuvaa liikettä.
Anna-Maija Järveläisen hetkessä korostuu puolestaan yhteisöllisyys, jossa taiteen alkuperä on myös sen eettisyyden pohdinnassa. Järveläiselle taiteen rituaaliluonne on arvo sinällään ilmaisun jäädessä välineeksi ja keinoksi välittää rituaali. Hevosen synty esittäytyi rituaaliperformanssina, jonka kautta Järveläinen pohti rituaalin merkitystä tänä päivänä: Hyvästelin hevosen – kävin kuolemassa – synnyin varsana.
Lauantai 10.12.: nykytanssia, butoa ja improvisaatiota
Juomatehtaan pieni teatteritila rakensi uuden lähtökohdan Favela Vera Ortizin Alueelle., jolloin punaisin huomiokartioin rajattu tila loi pelkistetyn lähtökohdan Tanja Kuisman soololle. Alue oli nähty aikaisemmin syksyllä Ateneumissa komeammin valaistuna, mutta liikkeen graafisuus ja yhtäaikainen orgaanisuus oli edelleen tallella. Alue oli voimakas kokonaisuus, jossa Jan Noposen äänikollaasi rytmitti tanssijan liikettä. Ääni loi koreografialle rakenteellisen pohjan. Mitä eri osioiden sisällä tapahtui äänen ja liikkeen suhteen, toteutuikin jo sattuman logiikan kautta. Teos puhutti yleisöä. Keskeiseksi nousi eläimellisen liikkeen ja inhimillisen liikkeen veteen piirretty raja: hetki jolloin se onkin hän ja päinvastoin. Vaikka teoksen äänimaailma tuki tanssijan siirtymistä osasta toiseen, löytyi teoksen dramaturgia kuitenkin liikkeestä ja sen matkasta rajatulla alueella. Olisiko tämä matka vasta alkusoittoa, jollekin suuremmalle vaellukselle; sitä Ortiz jäi pohtimaan.
Verstaan tämänkertaiset pietarilaisvieraat olivat buto-taiteilija Maria Ilyasova ja muusikko Gosha Sonzev. Heidän äänen ja liikkeen duettonsa kertoi tarinaa häämekosta, joka oli puettu kasvottoman tytön ylle. Nuoren morsiamen epävarmuus suvun painostuksen alla oli käsin kosketeltavaa. Teoksen alku väreili eteenpäin pienin liikeaihioin kasvaen lopulta suuriksi liikkeellisiksi purkauksiksi. Lopulta paha olo ryöppysi ulos morsiamen hennosta olemuksesta. Käännekohdaksi teoksessa nousi dynamiikan muutos, joka yhdistyi kasvojen paljastumiseen musiikkinaan vesipisaroiden äänet.
Ilyasova ei olisi halunnut paljastaa tarinaa, joka hänellä itsellään oli, vaan niin kuin butotanssiin kuuluu, jokaisen katsojan oma historia rakentaa oman tarinansa. Verstaan kaltaisissa foorumeissa on kuitenkin tärkeää, että taiteilijan omat lähtökohdat ovat sanallistettavissa; olemmehan rakentamassa syvempää pohjaa tanssin käsitteellistämiselle.
Katsojia puhutteli myös tarinan ja liikkeen suhde musiikkiin. Sonzev kertoi, että hänellä on sama kehyskertomus tai teema kuin tanssijallakin, mutta hän työstää tähän äänen omaan assosiaation ja intuitioon luottaen. Sonzev kertoi rakentavansa luuppeja jatkuvasti, joita hän sitten yhdistelee jo olemassa oleviin äänikollaaseihin ja luo uusia. Ilyasovalla on kuitenkin veto-oikeus siihen, missä järjestyksessä ja mitkä kollaasit kuhunkin kokonaisuuteen tulevat.
Veli Lehtovaara toi katsojien eteen kolme erilaista musiikin ja liikkeen suhdetta, joiden ohjauksesta vastasi Ulla Koivisto. Ensimmäinen oli metronomin tasaisen pulssin ja liikkeen sekä liikkumattomuuden tutkielma, toisessa lähtökohtana oli Bachin c-molli-fuuga ja kolmannessa Olli Koskelinin Yösoitto. Kokonaisuus oli tuontitavaraa Teakin Tanssitaiteen laitoksen musiikin ja liikkeen kurssilta, joka sinällään oli juuri Verstaan näkökulmasta upea idea. Nyt katsojalla oli oivallinen tilaisuus kokea tanssijan kanssa sitä arkea, jota tämän päivän suomalainen tanssin korkeakouluopetus tarjoaa.
Hienoa oli myös se, että Lehtovaaran työt olivat konkreettisesti prosessissa; keskeneräisyydessään kiehtovia ja tematiikaltaan Verstaan kokonaisteeman ytimessä. Lehtovaaralle prosessissa oleminen ja keskeneräisyyden kohtaaminen yhdessä yleisön kanssa on tärkeää ja juuri tätä hän haluaisi jatkossakin tutkia. Katsojaa kiinnostivat Lehtovaaran koreografiset valinnat. Miksi katsojalle näyttäytyvä pelkistetyin liike oli saanut musiikikseen pelkistetyimmän äänilähteen; metronomin. Lehtovaaralle käveleminen ja pysähtyminen ei näyttäytynytkään yksinkertaisena liiketeemana, vaan juuri sinä moniulotteisimpana ja hienosyisempänä liikekokemuksena. Miten monesti ohitammekin arkisen liikkeen upeuden ja vahvan kokemusarvon. On pysähdyttävä hetkeen ja sen arvon tunnistamiseen. Tuolloin musiikiksi riittää pelkkä pulssi, joka on suoraan yhteydessä liikkeen pulssiin ja siinä kaikki.
Lauantai-illan odotetuin kohtaaminen oli Leena ja Jukka Gustavsonin Improvisaatiovetoja – ei yhden sulkema. Esitys oli muuntunut versio aikaisemmasta Yksin sateessa esitetystä kokonaisuudesta, mutta edelleen se oli kunnianosoitus karjalaisille käsityötaiteilijoille. Karjalaisuudesta kertoivat myös Leena Gustavsonin hahmon kädet, joista toinen oli maalattu punaiseksi ja toinen siniseksi. Gustavsonit hyödynsivät hienosti Juomatehtaan tilaa, jolloin katsomo käännettiin puolikaareen siten, että ullakolle johtavat portaat olivat osa teoksen tilallisuutta. Näin portaita laskeutuva tanssija ja lopussa portaikkoon nouseva tanssija sekä muusikko loivat esitykseen loistavan prologin ja epilogin.
Gustavsonien esitys oli sekoitus slaavilaista hilpeyttä, upeasti polveilevaa liikettä, runoutta ja arkista kommentointia, jota puolestaan kommentoi pianosta pulppuava äänimatto ja artikulointi Jukka Gustavsonin äänellä maustettuna. Ääni ja liike olivat paikoin yhtä, mutta paikoin omia taiteellisia yksikköjään. Keskustelussa Jukka kommentoi olevansakin pitkälle omassa maailmassaan, joka on paikoin käytännön sanelemaa, sillä pianon takaa ei pysty näkemään; on vain aistittava. Tällöin Leenan tehtävänä on tehdä ne valinnat, joihin musiikissa tarttua ja pitää sitä kautta musiikin ja liikkeen suhdetta elävänä. Gustavsonien työskentely näyttäytyikin katsojalle kuin Schubertin liedit konsanaan, jolloin solistisuus on tasavertaista pianon ja laulajan kesken, mutta jossa kokonaisuus on kuitenkin saman sateenvarjon alla.
Sunnuntai 11.12.: uutta tanssia ja improvisointia
Norjalaissyntyisen Ruotsissa toimivan tanssija Sunniva Huglenin ja muusikko Katrin Forsmon piti alkuperäisen suunnitelman mukaan esiintyä yhdessä, mutta Forsmon sairastuttua Huglen päätyi tutkimaan äänen ja liikkeen suhdetta yksin. Miten äänestä ja liikkeestä voi rakentua tasapainoinen toinen toistaan ruokkiva liitto – siihen Huglen haki vastausta olemalla itse tuon liiton ilmentymä.
Huglen aloitti työskentelynsä viimevuotisen Verstas-vierailunsa tyyliin osallistavasti. Vuosi sitten yleisöllä oli mahdollisuus päästä tutustumaan tilaan, jossa hän pian tanssisi. Tuolloin Huglen oli rakentanut valospottien alle kysymyksiä ja toimintaohjeita, joita yleisöllä oli mahdollisuus kokeilla. Toimintaohjeet olivat sanallisia leikkejä ja kannustivat yleisöä pieniin tekoihin. Tällä kertaa sanat olivat runon muodossa, joka luettiin yleisön taholta. Runo oli syntynyt matkalla Jyväskylään ja toimi nyt tanssijan esityksen dramaturgiana. Tanssissa ääni oli kirjaimellisesti liikettä ja päinvastoin. Mieleen tuli Gustavsonien työpajan lähtökohta: esitys oli konkreettisesti tanssimisen äänessä, äänestä ja ääneen.
Jaana ja Jaap Klevering pohtivat esityksessään arjen ja taiteen rinnakkaiseloa. Kun kerran olet julistanut itsesi taiteilijaksi, voiko taiteilijan manttelista enää irrottautua? Taiteilijalle taide on arkea ja tuo arki on kaikkialla, jopa patikointiretkellä Irlannissa, mistä 2004 syntynyt teos Walking and talking on saanut materiansa. Verstaassa nähty ja koettu liittyi samaiseen teokseen. Esityksessä ääni ja liike olivat arkisen orgaanisesti läsnä, jolloin Jaana keskittyi liikkeeseen ja arkiseen kommentointiin Jaapin kommunikoidessa syntetisoidun äänen kautta. Kokonaisuus tarjosi katsojalle myös upean oppitunnin vieraannuttamisen eri keinoista eeppisen teatterin hengessä.
Miten kymmenien vuosien yhteistyö voi edelleenkin yllättää – sitä yleisö jäi pohtimaan. Keskustelu syveni nyt toiseuden problematisointiin: ihminen on toiselle aina arvoitus.
Jaap Klevering päätti kolmepäiväisen Verstaan johdattamalla yleisön vähitellen liikkeeseen ja improvisoimaan jamien merkeissä. Näin esitystilan neljännen seinän rippeetkin huuhdottiin pois ja katsoja muuttui todistajaksi ja aktiiviseksi osallistujaksi. Hetkessä oleminen oli nyt konkreettista kehojen prosessia; tanssia äänestä ja ääneen.
Eeri Mäki-Tähkänen
TaM, KM
yliopistonopettaja (tanssipedagogiikka ja draamakasvatus), Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän Taidetanssiyhdistyksen hallituksen jäsen
Lue lisää Jyväskylän Taidetanssiyhdistyksen toiminnasta osoitteessa www.jyvaskylantaidetanssi.net
Lähteet:
Ahonen, P. 2003. 20-vuotias Teakin tanssitaiteen laitos uskoo taiteilijakoulutukseen. Tanssi no: 7.
Airaksinen, R. Yleisö koulun penkille. Teatterikorkea no: 3.
Hirvanen, A-K. 2004. Tanssin tilasta ja tulevaisuudesta Keski-Suomessa – haastatteluselvitys. Jyväskylän taidetanssiyhdistys r.y. Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelu / Ars Lab. Keski-Suomen Taidetoimikunta.
Hirvanen, M. 2005. ”Verstaassa koetaan ja kommentoidaan”. www.keskiuomalainen.net
Makkonen, A. 1996. Länsimaisen taidetanssin historiaa. TEAK / Avoin yliopisto-opetus. Helsinki.
Monni, K. 2004. Olemisen poeettinen liike. Acta Scenica 15. TEAK. Yliopistopaino. Helsinki.
Vänttinen, P. 2003. Näyttelijät rakensivat oman verstaan. Teatterikorkea no: 2.
