Salla Juntunen: Pako päänsisäiseen maailmaan
Hitaasti liikkuen kaksi tanssijaa omissa tiloissaan näyttävät sen mitä yksinäisyys pahimmillaan on. Se ei ole aina tilaa vaan tyhjyyttä, jossa mitään ei ole vastassa vaikka kuinka käsillään haparoi.
Kuva: Laura Vesa
Täysi
Koreografia: Anniina Kumpuniemi
Tanssi: Sampo Kerola ja Anniina Kumpuniemi
Valo- ja videosuunnittelu: Sari Mayer
Äänisuunnittelu: Matias Palo
Puvustus: Elina Vättö
Lavastus: Vilja Leppäniemi
Ensi-ilta: 5.10.2005
Hällä-näyttämö, Tampere 12.8.2006, osana Tampereen Teatterikesän off-ohjelmistoa
Pako päänsisäiseen maailmaan
Odottaessani Hällä -näyttämön lämpiössä esityksen alkua minulle ja kiitettävän monelle muulle katsojalle tarjotaan mahdollisuus tutustua pieneen näyttelyyn. Mobitalaisten treenisaliin on ripustettu A4:n kokoisia papereita joissa lukee yksittäisiä sanoja, virkkeitä.
Täysi vatsa, ähky, täysi lasi, linja-auto on täysi, mitta on täysi. Ystävät, oma kulta, hyvä ruoka, hyvät unet.. .Se on kysely, jossa kadunihmiset ovat saaneet vastata kahteen kysymykseen: Kerro 1-3 asiaa jotka tulevat mieleen sanasta täysi ja kerro 1-3 asiaa jotka saavat sinut onnelliseksi. Satunnaisesti valittujen ihmisten vastauksia on paljon ja ne kaikki kertovat jotain tästä teoksesta.
Mies ja nainen tulevat näyttämölle viimeisten katsojien vanavedessä. He istahtavat muina miehinä näyttämölle, olohuoneeksi lavastettuun nurkkaukseen ja jatkavat juomista kahvikupeistaan. Psykedeelisen savirumpumusiikin alkaessa soida he lähtevät nurkkauksesta. Lattiasta kattoon ulottuvien turkoosien sifonkikankaiden keskellä, vihreässä ja keltaisessa valossa he pakenevat kahden ihmisen täydelliseen päänsisäiseen maailmaan.
Liike on kaunista, pehmeää, virtaavaa jatkumoa. Maassa liike on aivan yhtä ketterää kuin jaloilla. Hidastetut nostot ovat kauniita ja näyttävät todella hallituilta ja varmoilta.
Fokus pysyy koko ajan toisessa tanssijassa. He tanssivat äärimmäisen kiinnostuneina toisistaan. Vuoroin he katsovat toistensa tanssia, menevät siihen mukaan tai estävät toisen liikkeen veikeästi. Soololliset hetket päätyvät aina kontaktiin, leikkisästi. Tanssijoilla on koko ajan täysi peli päällä. Soolojen ja kontaktien välillä he tanssivat omia juttujaan ja hetkittäin katsoja voi nähdä hätkähdyttäviä yhteisiä koreografisia pilkahduksia. Yksi tai pari yhteistä liikettä muuten vilkkaan liikeinformaation keskellä ravistelee ihanasti katsojaa.
Pehmeä savirumpu muuttuu kovarytmiseksi funkyksi ja valot lämpimän keltaisesta kylmäksi ja valkoiseksi. Alkaa kiista. Pehmeät impulssit muuttuvat repiviksi liikkeiksi ja lämmin ote lyönniksi ja potkuksi. Toisen ihmisen tilalle tulee hätääntynyt rauha. Hitaasti liikkuen molemmat omissa tiloissaan näyttävät sen mitä yksinäisyys pahimmillaan on. Se ei ole aina tilaa vaan tyhjyyttä, jossa mitään ei ole vastassa vaikka kuinka käsillään haparoi. Taidokkaasti tehdyt tunteen vaihtelut eivät ole esitettyjä. Tunne ei näy kasvoilla pelkästään vaan myös koko kehossa ja liikkeessä.
Onneksi he eivät ole ylpeitä niin kuin ihmiset tosielämässä ovat toisilleen, vaan pystyvät tulemaan nöyränä toistensa luo. Takaisin lämpimään syliin. He pystyvät löytämään uudestaan yhteisen sykkeen jolla jatkaa. 
Salla Juntunen
Kirjoittaja on tamperelainen tanssija, joka on opiskellut mm. Tampereen konservatorion ammatillisella asteella.
