Terra Brasilis, kolmen tanssiteoksen ensi-ilta Hagenin teatterissa 8.2.2014 oli baletinjohtaja Ricardo Fernandon unelmien täyttymys. Jo pitkään hän oli haaveillut näyttävänsä saksalaisyleisölle, että hänen kotimaastaan Brasiliasta löytyy muutakin kuin jalkapalloa, sambaa ja karnevaalia.

Juhliakseen kymmenvuotista taivaltaan Hagenissa, hän kutsui vieraakseen kolme ykköskaartin koreografia Brasiliasta. Tuloksena oli ilta täynnä liikkeen iloa, värejä ja kiehtovaa musiikkia.

Metropolin meininkiä

Koreografi Tindaro Silvano Belo Horizontesta avasi illan teoksellaan Impromptu. Tanssijat joutuivat heti kovan haasteen eteen: baletti on vauhdikas ja akrobaattinen, täynnä nostoja ja nopeita käänteitä. Rentoihin arkivaatteisiin pukeutuneet tanssijat kohtaavat, joutuvat väkijoukon ympäröimiksi ja eroavat nopeassa tempossa heijastellen metropolin hektistä elämänmenoa. Vaikka koreografia onkin huolellisesti suunniteltu ja kontrolloitu, antaa se tilaa myös tanssijoiden omille persoonallisuuksille.

Brasilialaisen säveltäjän Egberto Gismontin levyltä Infância (1990) valitut kolme improvisatorista kappaletta loivat jännittävän atmosfäärin täynnä yllätyksiä. Tanssiryhmä Cisne Negro kantaesitti teoksen São Paulossa vuonna 1997. Hagenissa nähty versio onnistui virittämään yleisönsä Brasilian lämpimiin tunnelmiin.

Tunnelmapaloja ja bossa novaa

Seuraava teos, Ausschnitte (Katkelmia) oli Goiâniasta kotoisin olevan Henrique Rodovalhon uusi teos. Hän pysyi uskollisena tyylilleen ja käytti hienovaraista, täsmällistä ja paikoitellen myös minimalistista liikekieltä yhdistettynä bossa novaan. Kuten nimikin jo kertoo, teos tarjoaa sarjan välähdyksiä erilaisiin tunnetiloihin ja näyttämökuviin. Mukaansatempaavista hetkistä huolimatta teoksen rakenteellinen hajanaisuus tuntui hieman häiritsevältä. Baletin kohokohta oli Antonio Carlos Jobimin kuuluisaan lauluun Insensatez tehty pas-de-deux.

Kulttuurikannibalismia

“Tupí, or not tupí: that is the question”, sãopaulolaisen Luiz Fernando Bongiovannin uusi teos ei kerro Shakespearesta vaan kulttuuri-identiteetin etsimisestä. Nimi on peräisin brasilialaisen runoilijan ja polemistin, Oswald de Andraden vuonna 1928 julkaisemasta manifestista O Manifesto Antropófago. Se oli suunnattu eurooppalaisen kulttuurin post-koloniaalista valta-asemaa vastaan. Kannibalismia harjoittaneet Tupí-intiaanit olivat yksi Brasilian alkuasukkaiden tärkeimmistä heimoista. Manifestissa mainitusta kulttuurikannibalismista inspiroituneena Bongiovanni yhdistää teoksessaan klassisen baletin liikekieltä ja primitiivistä musiikkia Koillis-Brasiliasta, esittäjinä Di Freitas ja Banda de Pifanos de Bendegó.

Ennen koreografiksi ryhtymistään Bongiovanni tanssi monissa eurooppalaisissa tanssiryhmissä (mm. Cullberg-baletissa) ja työskenteli mm. Mats Ekin, William Forsythen, Hans van Manenin, Nacho Duaton ja Martino Müllerin kanssa. Onkin varsin selvää, mistä vaikutteet hänen koreografiassaan ovat peräisin.

Teos alkaa laskemalla numeroita yhdestä kahdeksaan klassisen baletin tapaan. Pian kuitenkin Brasilian meininki rikkoo muodollisuudet ja aloittaa juhlat. Filosofisesta lähtökohdastaan huolimatta teos onnistuu olemaan sekä hauska että viihdyttävä; täydellinen päätös huikealle illalle!

Tanssia yhteisön hyväksi

Hagenin tanssijat tekivät parhaansa vastatakseen Brasilian intohimoisen tanssityylin haasteisiin. Toivottavasti kolonialismi voitaisiin jo unohtaa ja Brasilian nykytanssi saisi lisää tilaisuuksia kommunikoida Euroopan tanssimaailman kanssa. Hagen näyttää tietä siinä, miten tässä onnistutaan.

Valitettavasti käsiohjelman tiedot musiikista ovat puutteellisia ja harhaanjohtavia, muitakin virheitä ohjelmasta löytyy. Uudelleen sovitetut bossa nova –hitit albumilla Berimbaum (2004) laulaa toki Paula Morelenbaum, mutta säveltäjät kuten Jobim, Vinicius de Moraes ja Chico Buarque ansaitsisivat myös tulla mainituiksi. Bongiovannin teoksen erikoislaatuinen kansanmusiikki olisi vaatinut syvällisemmän esittelyn.

Hagenin baletinystävien (Balletfreunde) antelias tuki oli tärkeä osatekijä prosessin onnistumisessa. Kyse ei ole pelkästään rahasta: baletinystävät tekevät töitä koko sydämellään, jotta baletti olisi tärkeä osa yhteisöä ja sen hyvinvointia. Vaikea, mutta tärkeä tehtävä tämän päivän maailmassa, jossa kulttuuria väheksytään aivan liian usein.

Sanna Mansikkaniemi

Musiikin maisteri, Latinalaisen Amerikan kulttuuriin perehtynyt freelancer-muusikko ja tanssin harrastaja.