”Minun puheenvuoroni ei valitettavasti pysyttäydy taiteen sisällöissä, aion jatkaa eilistä keskustelua rakenteista”, aloittaa Tuomo Railo.
Puhe on julkaistu aikaisemmin Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry:n Meteli -lehdessä 6/2011
Lyhyt yhteenveto 2.10. käydystä keskustelusta
Minun puheenvuoroni ei valitettavasti pysyttäydy taiteen sisällöissä, aion jatkaa eilistä keskustelua rakenteista. Eilisessä keskustelussa nousi esiin toisaalta laitosteattereissa toimivien näyttelijöiden halu läheisen työtoveruuden, eli ensemblen jatkuvuuteen ja tarpeellisuuteen olennaisten sisältöjen luomisessa, ja toisaalta paljon eri teattereissa kiertäneen Mikko Roihan halu ravistella instituutioiden jähmettyneisyyttä.
Eilen tuli myös esille ajatus taitelijavaihdosta laitosteattereiden ja teatterikorkeakoulun välillä, jolloin opiskelijat pääsisivät lainausmerkeissä tositoimiin jo opiskeluvaiheessa ja kokeneet näyttelijät voisivat vierailla Teatterikorkeakoulun produktioissa tuoden oman tietotaitonsa osaksi oppimisprosessia. Samalla ko. vaihto saattaisi tarjota uutta oppia konkareillekin. Ainakin tieto akateemisen diskurssin sisällöistä välittyisi näin ammattikentänkin suuntaan.
Esille tuli jossain määrin myös teatterin freelancereiden tilanne, jossa produktiokohtaisuus ja sen myötä väliaikaisuus korostuvat. Ensemble syntyy joka kerran uudelleen. Vapaiden ryhmien ja laitosteattereiden pitkäjänteistä yhteistyötä peräänkuulutettiin ja tähän Kansallisteatterin nykyinen johtaja Mika Myllyaho osaltaan vastasikin omissa puheenvuoroissaan.
Puhuttiin myös tulevaisuudesta ja varovasti uumoiltiin, että teattereilla laitoksina saattaa tulevaisuudessa olla paljonkin muutospaineita, ainakin teatteri joutuu todistamaan päättäjille ja kansalle oman tarpeellisuutensa nykyisessä poliittisessa tilanteessa yhä uudestaan. Eilen mainittiin yleisötyö yhtenä apukeinona uusien yleisöjen tavoittamisessa, mutta todettiin myös, että kyllä se on ne esitykset, ne, joita ei voi ohittaa, jotka luovat teatterin merkityksen tälle yhteiskunnalle.
Eilisessä keskustelussa mainittiin myös Ruotsi ja Tanska, hieman varoittavina esimerkkeinä laitosteattereiden alasajosta, ja totta onkin, että esim. Ruotsissa on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kadonnut puolentuhatta vakituista työpaikkaa teatterialalta.
Kuultiinpa eilen myös vaikuttava, globaaliin mittakaavaan yltävä kainuulainen puheenvuoro, jonka viesti oli, että teatteri aloittakoon arvojemme uudistamisen tässä ja nyt, täällä.
Paltamon täystyöllisyyskokeilu
Minäkin otan puheenvuorooni vauhtia Kainuusta. Aloitan vihdoin kysymällä: tiedättekö mitä yhteistä on Kainuulaisella Paltamon kunnalla ja ruotsalaisella teatterikentällä?
Vastaukseni on, että rakennemuutosten rajuutta pehmentämään ovat Paltamon kunta ja teatteriala Ruotsissa päätyneet joltisestikin toisiaan muistuttavaan työllisyyskokeiluun, jossa työttömyyden ja vakituisten työpaikkojen väliin on luotu eräänlaiset välityö- tai siirtymätyömarkkinat. Näitä välityömarkkinoita rahoitetaan työllisyysmäärärahoilla ja käytännössä markkinat merkitsevät vakituisia työpaikkoja oman alansa avoimilla markkinoilla satunnaisesti työllistyville. Paltamossa jopa niin totaalisesti, että kaikki kunnan työttömät ovat nyt työllistetty kunnan toimesta.
Paltamossa on nyt tultu tämän nelivuotisen täystyöllisyyskokeilun puoliväliin. Kokeilussa kunnan kaikista työttömistä tulee siis työllisiä. Sosiaalietuudet muutetaan palkaksi, työsuhteen perusteella kertyy eläkettä ja tulonsiirrot – työmarkkinatuki, asumistuki ja toimentulotuki – tulevat tarpeettomiksi. Välityö- markkinoina toimivat Paltamon työnhakuklubi ja työvoimatalo.
Ihmiset on siis otettu pois kortistosta, houkuteltu työvoimataloon tekemään töitä, opiskelemaan, hoitamaan terveyttään, tapaamaan muita ihmisiä, raitistumaan. Vaikutukset ovat olleet joidenkin kohdalla dramaattisia, vyötärönympärys pienentynyt, viina on jäänyt, kokeilu on katkaissut syrjäytymisen kierteen. Osa kokeiluun osallistujista on löytänyt työtä paltamolaisista yrityksistä, osa on päässyt opiskelemaan lähimpään kaupunkiin Kajaaniin, tai kauemmas. Moni on kokenut mielentilansa kohentuneen kunnan töissä.
Teateralliansen ja Dansalliansen
Kuten sanoin, Ruotsissa teatteriala on kokenut viime vuosikymmeninä ankaran rakennemuutoksen, vakituiset työpaikat ovat dramaattisesti katoamassa ruotsalaisista teattereista. Teatterialan työllistymistä helpottamaan perustettiin Ruotsiin vuonna 1999 Teateralliansen ja vuonna 2005 Dansalliansen. Ne ovat eräänlaisia reppufirmoja alan ammattilaisille. Nämä firmat ovat ruotsalaisten työntekijä- ja työnantajajärjestöjen yhteisomistuksessa. Ruotsin valtio rahoittaa yrityksiä työllisyyden edistämiseen varatuista määrärahoista.
Käytännössä Alliansen maksaa siis työntekijöilleen kuukausipalkkaa riippumatta siitä onko työntekijä töissä jossain instituutiossa vai ei. Työntekijän sosiaaliturva on kunnossa ja eläkettä kertyy koko ajan. Tällä hetkellä Teateralliansen työllistää 119 näyttelijää ja Dansalliansen 61 tanssijaa vakituisesti. Allianssenien tarkoituksena on ollut antaa taiteilijoille mahdollisuus toteuttaa taiteilijuuttaan joustavasti. Taiteilija voi halutessaan työskennellä freelanceprojekteissa, joilla ei ole taloudellisia resursseja maksaa Alliansenille tai taiteilija voi vierailla suurissa instituutioissa, jolloin instituutio ostaa Allianssenilta taiteilijan työn.
Kun Teateralliansen aloitti vuonna 1999, näyttelijöitä palkattiin 66. Koska he ovat työllistyneet hyvin, on vakituisten työntekijöiden määrä pystytty liki kaksinkertaistamaan kuluneen 13 vuoden aikana. Teaterallianseniin pääsy edellyttää taiteilijalta n. 10 vuoden työkokemusta alalla, mutta Alliansen tarjoaa myös vastavalmistuneille näyttelijöille kahden vuoden ajan samat rekrytointipalvelut kuin vakituiselle henkilökunnalleen, joten Teateralliansenin sivuilta löytyy tällä hetkellä kaikkiaan 205 eri-ikäisen näyttelijän profiili. Myös Dansalliansenilla on oma nuorten taiteilijoiden työllistymisprojekti, jonka piirissä on seitsemän tanssijaa, aiemmin mainittujen 61 vakituisen työntekijän lisäksi. Kumpikaan Alliansen ei tuota itse mitään esitystoimintaa, eikä toimi ohjelmatoimistoina. Kummallakin yrityksellä on jonkun verran koulutustoimintaa, jolla ylläpidetään ja kehitetään työntekijöiden ammattitaitoa.
Alliansenien kautta eivät tietenkään ole työllistyneet kaikki Ruotsin näyttelijät ja tanssijat. Ruotsin alan ammattiliitoissa on kymmenkertainen määrä jäseniä. Järjestelmä on kuitenkin koettu varsin motivoivaksi rakenteeksi, yhdeksi mahdollisuudeksi taiteilijan työuralla. Instituutioiden ja taiteilijoiden välisissä työsopimusneuvotteluissa ei tarvitse stressata siitä, onko sopimus määräaikainen vai vakituinen. Työntekijä ja työnantaja voivat keskustella, minkälaisia yhteisiä taiteellisia tavoitteita heillä on, ja millä tavalla ne voivat kohdata pitkällä aikavälillä.
Kilta
Otin hieman selvää siitä, missä viipyvät meidän vastaavat rakenteemme. Raimo Söder ja Sami Hiltunen Temestä totesivat minulle, että Ruotsin malli nousee kyllä keskusteluihin aika ajoin. Aulikki Raatikainen, niinikään Temestä, lähetti minulle Taisto-työryhmän mietinnön vuodelta 2002. Taisto-työryhmä esitti tuolloin Suomeenkin vastaavanlaista työllisyyspoliittista kokeilua, mutta se silloin kaatui, niin kuin kai kaikki muutkin Taisto-työryhmän ehdotukset, virkamiesten epäuskoon täystyöllisyysmallien toimivuudesta. Virkamiesten kysymys silloin kuului: Miksi yksi ala olisi oikeutettu tällaisiin erityisjärjestelyihin? Eikä Suomen työlainsäädäntö tuolloin – niin kuin ei tälläkään hetkellä, mahdollista täyttä eläkekertymää työllisyysmäärärahoin tuetusta työstä.
Aika on nyt kuitenkin toinen, ja vaikka meistä nyt ehkä tuntuukin siltä, että eduskuntamme on kääntänyt edistykselle selkänsä, on eduskunnan tehtävä edelleenkin lakien laatiminen ja järkevä valtiontalouden hoito. Paltamon kokeilu on ollut menestys ja nyt jopa sen tuottamista säästöistä aletaan saada faktaa. Samaan aikaan entinen työministeri Tarja Cronberg on tehnyt Opetus- ja Kulttuuriministeriölle selvityksensä taiteilijoiden työllistymisestä. Cronberg on ”Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo” –nimisessä selvityksessään hahmotellut tietä taiteilijapalkkaan. Cronbergin viesti kentälle onkin: ”Taiteilijoiden työllistymisen vaikeudet on nyt tiedostettu. On aika olla innovatiivinen!”
Temen lisäksi olen ollut yhteydessä Suomen Teatterit ry:hyn. Entisen Teatteriliiton uusi toimitusjohtaja Tommi Saarikivi pitää Ruotsin rakenteiden tutkimista tärkeänä. Ehkäpä Suomeenkin saataisiin nyt työntekijä- ja työnantajajärjestöjen yhteisesti ajama hanke. Ehdotukseni hankkeen eli firmamme nimeksi on: Suomen Teatteri, tanssi- ja sirkuskilta Oy.
°°°
…ja lopuksi jotain ihan muuta
Taiteelliseksi lopuksi haluan kommentoida Mikko Hännisen eilen peräänkuuluttamaa ja Peter Brooksin ammoin muotoilemaa käsitettä: pyhän teatteri. Yhden näkökulman tähän tarjoaa mielestäni katolinen mystikko Mestari Eckhart, joka eli vuosina 1260-1328, ja joka on todennut mm. sen, että siellä missä jumalaa pilkataan, siellä itse asiassa jumalaa ylistetään, koska suora jumalanpilkka ei ole ihmisen käsityskyvylle mahdollista, me voimme vain pilkata omia käsityksiämme jumalasta. Teatteriin liittyen kehotan siis kaikkia läsnäolijoita jatkamaan niin jumalan, taiteen, teatterin, viihteen – niin West Endin kuin Berliininkin, akateemisuuden, yleisötyön, kansanteatterin, poliitikkojen, ensemblen, ohjaajan palautteen, johtamiskulttuurin, metropolipolitiikan, talouskasvun, aseteollisuuden, historian olemuksen ja tämän puheenvuoron olemassaolon kyseenalaistamista ja pilkkaamista, sillä silloin meillä kenties on mahdollisuus tavoittaa hetkittäin jotain pyhää.
Tuomo Railo
Kirjoittaja on tanssija ja koreografi. Hän johtaa yhdessä tanssija-koreografi Simo Heiskasen kanssa perustamaansa Tanssiteaatteri Glims & Glomsia, ja on mm. toiminut Tanssin Talo ry:n puheenjohtajana.
