Pyhäjärven Suurlava muuttui Täydenkuun tanssit -festivaalilla koskettavaksi tunteiden näyttämöksi, kun Alpo Aaltokoski, Reijo Kela, Marjo Kuusela ja Ervi Sirén toivat sinne oman liikkeellisen historiansa. Tanssiteatteri Tsuumin ja Reetta-Kaisa Ilesin Hiljaiset tunteet -teoksessa on lähtökohtana ollut kysymys ”Miten nähdä tanssija itsenään lavalla?”. Tässä teos onnistuu paremmin kuin hyvin. Toki, kun kyseessä on neljä suomalaisen nykytanssin uranuurtajaa, mitä muuta voi odottaakaan.
Esitys ei kuitenkaan jää pelkästään kokeneiden tanssijoiden ihasteluksi vaan saa pohtimaan paritanssissa koettavien tunteiden kirjoa. Festivaalin maanantain aamukeskustelussa tekijät kertovatkin käyneensä läpi omia kokemuksia lavatanssikulttuurista. Näyttämölle on haluttu tuoda se, mitä tanssiessa ei voi näyttää. Suurlava toimii tälle paikkana, joka virittää katsojat odottavaan tunnelmaan jo heti alussa.
Esitys paritanssin tunneskaaloista käynnistyy miesten haulla. Kuusela ja Sirén odottavat ja odottavat. Odotus on yksi tanssilavaa määrittelevistä olotiloista. Odotus siitä, tuleeko joku hakemaan, kuinka hyvä tanssija osuu omalle kohdalle, kuinka paljon pääsee tanssimaan, kenet tansseissa kohtaa ja mihin se johtaa.
Kun Kuusela ja Sirén lopulta haetaan tanssiin, käynnistyy hienovarainen kuvaus lavatanssi-illasta, vakavissaan, mutta lempeällä ironialla. Aaltokoski ja Sirén vetävät varmuudella parkettien partaveitsinä, kun taas Kela ja Kuusela yrittävät löytää yhteyttä ja yhteisiä askeleita. Kuusela ei helpolla asetu vietäväksi ja myöhemmin päätyykin tanssimaan soolon, joka kuvastaa niin ärtymystä kuin pettymystäkin paritanssin kuvioihin. Vaikka tansseissa tunnelma ja yhteisö ovat tiiviitä, voi ulkopuolisuus ja yksinäisyys olla vahvemmin läsnä kuin halutaan näyttääkään.
Vastapainona Kuuselan tanssin herättämille ristiriitaisille tunteille paritanssin herkkyys ja yhteisymmärrys nousivat esiin Aaltokosken ja Sirénin tanssissa, niin yhdessä kuin erikseenkin. Yhdessä tanssijoiden liike liukuu ja sulautuu yhteen. Erikseen esiin tulevat kummankin tanssille ominaiset piirteet: Aaltokosken sulavuus ja Sirénin aistiherkkyys. Tosin välillä Sirénkin joutuu seinäruusuksi, koska miesten haussa miehillä on valta päättää kenet tanssiin kutsuu.
Naisten haussa ääni muuttuu kellossa. Kuusela ja Sirén ottavat näyttämön haltuun hurmaavan itseironisella otteella. Hameen helmaa vedetään korkeammalle ja kampausta isommaksi. Liikkeessä on kuitenkin huvittavaa groteskiutta koukistetuissa jaloissa ja käsissä sekä liioitellussa pörhistelyssä. Kumpikaan ei hae miehiä tanssimaan vaan keskittyy enemmän oman tilan ottamiseen. Kohtaus kuvastaa humoristisesti kilpajuoksua naisten haulla, jossa miehet jäävät kakkoseksi.
Miehet eivät kuitenkaan ole kakkosina pitkään, vaan erityisesti naisten hakua seuraavassa Kelan soolossa keskiössä on omien taitojen esittely tanssilattialla. Taito Hoffrénin ja Eero Grundströmin soittaessa tanssimusiikkia kiihtyvällä tahdilla juoksee Kela näyttämöllä ympyrää itsetietoinen ylpeyden ilme kasvoillaan. Juoksun aikana Kela asettaa pienen kultaisen kruunun päähänsä ja osoittaa siten olevansa tanssilattian kunkku.
Aaltokoski ja Kela ryhtyvät myös duettoon nojaillen otsiaan toinen toistaan vasten. Samalla sekä Kuusela että Sirén jäävät seinäruusuiksi, Kuuselan reagoidessa räikeällä naurulla, joka muuttuu itkuksi ja Sirénin tyytyessä osaansa hiljaisuudessa. Kohtauksessa tiivistyy koko esityksen tunneskaala. Se on sanaton kuvaus siitä mitä kahden ihmisen välillä tanssiessa on, yhteyden löytäminen, pettymykset ja ristiriidat, mutta myös herkkyys, läsnäolo ja välittäminen.
Lopulta lavatanssin ilo ja keveys voittaa tanssijoiden ryhtyessä yhteiseen juoksuun ympäri Suurlavaa. Hoffrén laulaa taustalla ”hilipimpimppi, hilipimpimppi” ja hetkessä Suurlava täyttyy ympäriinsä kädet ylhäällä juoksentelevista ihmisistä. Tanssijat katoavat väkijoukkoon ja päärooli annetaan yleisön hurmokselle. ”Hilipimpimppin” päättyessä käynnistyy sekahaku. Liike muuntuu näyttämöltä yleisön yhteiseksi tanssiksi. Esityksen jälkeen lavatanssikulttuuri näyttäytyy moninaisten tunteiden näyttämönä, jonne mahtuu niin suuria odotuksia, iloa, nautintoa kuin pettymyksiä ja vihastumistakin.
Se, että tunteiden välittäjinä ovat neljä nykytanssin konkaria, tuo oman lisänsä teokseen ja sen tunnelmaan. Esiintyjinä jokaisen läsnäolo ja luonnollisuus näyttämöllä synnyttävät tunteen vaivattomuudesta, joka tulee vain kokemuksen kautta. Liikkeestä on tullut osa ihmistä ja ihmisestä osa liikettä. Siten Aaltokoski, Kela, Kuusela ja Sirén voivat olla vain itsenään näyttämöllä.
Saara Moisio
Kirjoittaja on tanssin harrastaja ja tutkija, jolla on tekeillä väitöskirja nykytanssin katsojakokemuksista.
Tanssiteatteri Tsuumin Hiljaiset tunteet Täydenkuun tansseilla Pyhäsalmen Suurlavalla 28.7.2015
Koreografia: Reetta-Kaisa Iles
Tanssi: Marjo Kuusela, Ervi Sirén, Reijo Kela, Alpo Aaltokoski
Musiikki: Eero Grundstöm ja Taito Hoffrén
Pukusuunnittelu: Jaana Kurttila
Valosuunnittelu ja lavastus: William Iles
