Tanssityöläiset töissä: Ronja Verkasalo ja SIIRTYMIÄ: tanssia galleriassa

Tanssikentällä tapahtuu paljon pimeää työtä. Työtä, josta emme kuule, jota emme ehkä edes näe, pääse näkemään. Mitä tanssijat ja koreografit tekevät, kun he menevät töihin? Tanssityöläiset töissä -sarja esittelee joka kuukausi yhden tanssityöläisen ja hänen sen hetkisen työnsä. Mitä muutakin tanssitaitelijuus on kuin esityksiä esitysten perään? Mitä kaikkea se voi olla? Tässä kuussa Ronja Verkasalo kertoo SIIRTYMIÄ-projektin myötä taiteidenvälisyydestä ja tilasta.

 Ronja Verkasalo, Siirtymiä

 

Kuka olet?

Olen Ronja Verkasalo: tanssija, taiteilija, liikkuja. Minua kiinnostaa tila, paino, painovoima, suhteisuus, muutos.

Millainen on suhteesi tanssiin viidellä sanalla?

Muuttuva. Intiimi. Tutkimus. Matka. Leikki.

Mitä tanssitaiteilijuus sinulle on? Mikä on tanssin tehtävä?
Tanssitaiteilijuus on identiteetti, ammatti ja poliittinen teko. Uskon taiteen mahdollisuuteen kysyä, hämmentää, peilata todellisuutta, saada aikaan liikahdus tai muutos yksittäisessä ihmisessä tai maailmassa. Varsinkin tänä aikana, kun tiede ja yliopistot on yhä enemmän ajettu palvelemaan tuotantokoneistoa, ja vapaa, leikkivä tiede menettää tiloja ja resursseja, taiteella on yhä tärkeämpi rooli vallitsevien käytäntöjen kyseenalaistajana, kollektiivisena omanatuntona ja kapuloiden rattaisiin heittäjänä.

Millaista projektia työstät juuri nyt?

SIIRTYMIÄ on yhteistyö kuvataiteilija Eija Isojärven kanssa hänen näyttelynsä yhteydessä Galleria G:ssä. SIIRTYMIÄ on kokemuksia olemisesta. Tilan täyttämisestä ja kohtaamisesta.
Tunteiden näkymisestä. Näkyvänä olemisesta. Altistumisesta ympäristölle ja läheisille.
Eijan sanoin : “Meillä on kokemuksia olemisesta ja olemme niistä täysiä. Olenko täysi vai tyhjä tai joitain sieltä väliltä? Mikä on yhteys kokemuksista siihen kehoon, jota kannan. Kuinka me astumme sen painon kanssa, siirrymme eteen, sivulle ja taaksepäin myös ylöspäin Ehkä emme mahdu omaan kehoomme pyrimme sieltä ulos, ulkopuolelle ja siirtymään toiseen kehoon.” Näyttelyn teokset on akvarellimaalauksia ja veistoksia, jotka on valmistettu itsetehdystä pellavakuitu- ja pellavalumppumassasta. Tanssijan läsnäolo osana kokonaisteosta on syntynyt yhteisten keskustelujen ja toistemme työlle altistumisen pohjalta.

Mistä projekti sai alkunsa?
Olen työskennellyt Mirja Tukiaisen ohjaamassa LiiK-KUVAT -ryhmässä vuodesta 2002. LiiK-KUVAT on improvisaatioryhmä, joka esittää nykytanssia vuoropuhelussa kuvataiteen kanssa. Purnun kesänäyttelyssä 2007 oli esillä Eija Isojärven töitä, ja tanssin niiden kanssa usean viikon ajan. Esityksissä olin myös pukeutunut yhteen Eijan töistä. Yhteistyö tuntui toimivalta ja näkemyksemme töiden teemoista keskustelivat monitasoisesti keskenään – siksi oli luontevaa jatkaa vuoropuhelua ja yhdessä tekemistä.


Onko tällainen taiteidenvälisyys tyypillistä tanssillesi?

Tämä näyttää olevan tapani tehdä työtä. Tuli teos sitten teatteritilaan tai toisaalle, tekijät ovat tasavertaisina taiteilijoina mukana työssä. En halua sanella esim. säveltäjälle tai valosuunnittelijalle millaista työtä heiltä odotan – minusta on hedelmällisempää, että toistemme työskentelyä seuraten ja siitä inspiroituen rakennamme kukin oman osa-alueemme kokonaisuudesta.
Työryhmät syntyvät usein sattumalta, näyttelyiden tai festivaalien kautta tapaamieni ihmisten kanssa. Kutsuisin näitä töitä rakkaustöiksi rahatöiden sijasta, kaikki työryhmäläiset ovat mukana sydämestään ja täysillä rahoituksesta tai sen puutteesta riippumatta.

Onko sinulla out of musta laatikko-manifestia?

Pidän siitä, että pääsen laatikkoon ja sieltä pois. Sen sijaan manifestini tai missioni taiteilijana liittyy ruumiillisuuden kunnioittamiseen, ruumiin hahmottamiseen osana ihmisen kokonaisuutta.

Kuvataiteessa työkavereinasi ovat teokset ja tekijät. Miten niiden kanssa työskenteleminen eroaa toisistaan?

Missä kulkee teoksen ja tekijän raja? Tanssissa se ei aina ole itsestäänselvyys, eikä usein kuvataiteessakaan.Tekijä on se, jonka tehtävä on jossakin vaiheessa päästää irti teoksestaan, ja antaa yleisön täyttää sen omilla merkityksillään ja tulkinnoillaan.Ehkä tekijänä keskustelen tekijän kanssa, ja työni keskustelee hänen työnsä kanssa, on eri tekemisen tasoja ja kieliä. Yhdessä tekeminen vaikuttaa väistämättä molempien työtapoihin ja ajatteluun, kahden taiteenlajin rajapinnalla tapahtuva kohtaaminen avaa väyliä johonkin kolmanteen.

Mikä on puheen merkitys teostesi synnyssä?

Olen aika heikko sanallistamaan työtäni, mikä on haastavaa, kun yhdessä tehtäessä kuitenkin on hyvä jakaa jotain sanallisesti. Uskoni kielelliseen kommunikaatioon ei ole kovin vankka, ja tarvitsen aikaa muotoilla lauseeni niin, että ne edes suurinpiirtein vastaavat ajatuksiani. Sanat ovat niin paljon voimakkaampi määrittelemisen väline kuin vaikka liike tai kuva, joiden monimerkityksisyys on helpommin hahmotettavissa… Viime aikoina olen harjoitellut itsesensuurivapaata puhetta: mitä jos antaisi ajatuksen tulla suusta ulos keskeneräisenä ja altistaisi sen keskustelulle ja muutokselle?

Onko jokin materiaali suosikkityökaverisi?

Yleisesti ottaen materiaalin tuntu, sen pinta, tiiviys, lämpötila, sen fyysisyys.


Millainen henkilökohtainen suhde sinulla on eri taiteen aloihin?

Eriasteisia rakkaussuhteita ja sen lisäksi työsuhteita. Joitakin taiteenlajeja harrastelen salaa itsekseni.

Vastaa muutamalla sanalla, millainen olisit..

Liikeenä?Ylösalaisin veden alla
Siveltimen vetona?Fyysinen
Veistosmateriaalina?Jotakin jonka ympäristö muovaa toiseksi. J.O.Mallanderin fluxus -henkiset “Kohti puhdasta maata” -tiiliteokset, joita yleisö taannoin kävi siirtelemässä ja muokkaamassa uuteen uskoon Tokoinrannassa.
Maisemana?Meri. Muuttuva.
Elokuvana?Delicatessen.

Performanssi(teko)na?
Haluaisin olla se Yves Kleinin hyppykuva. Tai Pia LindynKatu on kova” -kierimisteos.
Ympäristötaideteoksena?Anni Rapinojan “Taivasikkuna”

Millaisia oivalluksia, löytöjä taiteidenvälisyys tuottanut tanssijuuteesi?

Olen alkanut hahmottaa tilaa ja ulottuvuuksia uudella tavalla. Sekä oman sisäisen tilani ja muotoni että ulkoisen tilan ja sen suhteisuuden ja muuttuvuuden. Ajankäyttöni on muuttunut, olen oppinut hitautta ja paikallaanoloa.

Mitä sinulle tulee mieleen kehon ja tilan suhteesta?
Sisätila, ulkoinen tila ja iho niiden välisenä läpäisevänä rajapintana.
Solun tai molekyylien mittakaava suhteessa maapallon tai aurinkokunnan mittakaavaan.
Henkilökohtainen tilan ottaminen ja antaminen.
Välitila, muutos.
Se, kun lapsi menee ovesta sisään isoon saliin, pysähtyy hetkeksi ja alkaa sitten juosta ympäsiinsä vain koska tila on siinä.
Sukupuolittunut tila.
Ruumiin ajallisuus.
Pelon maantiede.
Tilan muutos ,kun ihmiset muuttavat paikkaansa.
Tilan pysyvyyden illuusio: myös rakennetut tilat ovat jatkuvassa muutoksessa niiden sisällä tapahtuvan liikkeen ja suhteisuuden vuoksi.
Rakennettujen tilojen sokeat kohdat, se, miten ihmiset käyttävät tilaa toisin kuin se on suunniteltu käytettäväksi.
Tilan kolmiulotteisuuden hahmottaminen kun tanssin kontakti-improvisaatiota silmät suljettuina.

————————–

SIIRTYMIÄ -yhteisteoksen esitykset:
La 4.4. klo 14
Su 5.4. klo 14
Su 12.4. klo 14
La 18.4. klo 14
Su 19.4. klo 14

Galleria G, Pieni Roobertinkatu 10, 00120 Helsinki
galleria.g@taidegraafikot.fi
www.taidegraafikot.fi

Näyttely avoinna 1.-19.4.2009
ti, to, pe: 11-17
ke: 11-18
la, su: 12-16

Petra Toropainen on kehotyöläinen; keho-opettaja, esittävässä taiteessa liikkuja ja paperilla tanssija