Tanssin aluekeskukset muodostettiin vuonna 2004 kehittämään tanssitaiteen tilannetta Suomessa. Tanssin aluekeskukset -sarjassa perehdytään jokaiseen aluekeskukseen erikseen, ja tarkastellaan niiden erityisiä, alueellisia painotus- ja tehtäväkohteita. Ensimmäiseksi sarjassa esitellään Itäinen tanssin aluekeskus.
Itäinen tanssin aluekeskus
Tanssin aluekeskukset muodostettiin vuonna 2004 kehittämään tanssitaiteen tilannetta Suomessa. Ensi vuonna päärahoittajana toimiva Opetusministeriö arvio ja kartoittaa tanssin aluekeskusten alkaneen toiminnan, ja tekee ratkaisuja tulevaisuuden suhteen. Sitä ennen tarkoitus olisikin tutustua konkreettisella tasolla jokaisen aluekeskusten toimintaan. ’Tanssin aluekeskukset’– sarjassa perehdytään jokaiseen aluekeskukseen erikseen, ja tarkastellaan niiden erityisiä, alueellisia painotus-, ja tehtäväkohteita. Olennaisesti tarkastellaan myöskin sitä, millaisia muutoksia ja tavoitteita aluekeskukset ovat mahdollisesti saavuttaneet, ja mitä ne voisivat edelleen kehittää. Lisäksi tutustutaan aina johonkin, ja jollakin tapaan tanssin aluekeskuksen tukemaan tanssituotantoon.
Aluekeskuksia on Suomessa viisi: Pohjoinen tanssin aluekeskus, Itäinen tanssin aluekeskus, Sisä- Suomen tanssin aluekeskus, Läntinen tanssin aluekeskus ja Zodiak – Uuden tanssin keskus/Tanssin aluekeskus Helsinki. Kaikkien aluekeskusten tarkoitus on pääsääntöisesti parantaa tanssin ammattilaisten työllistymistä, kehittää tanssitaiteen tuotantorakennetta sekä lisätä tanssin saatavuutta, saavutettavuutta että tanssitietoisuutta.
Ensimmäiseksi sarjassa esitellään Itäinen tanssin aluekeskus, joka on jaettu maakunnittain kolmeen eri osaan; Pohjois- Savoon, Pohjois- Karjalaan ja Etelä- Savoon. Itäisen tanssin aluekeskusta koskien on haastateltu Kuopiossa työskentelevää tuottajaa Vilja Ruokolaista ja tanssitaiteilija, tanssinopettajaa Harriet Jefferya. Itäisen tanssin aluekeskuksella on lähtökohtaisesti samat tehtävät ja toimintatavoitteet kuin muillakin aluekeskuksilla, mutta Vilja Ruokolainen korosti aluekeskuksen toiminnassa erilaisia painopisteitä ja realiteetteja, jotka nousevat tietystä alueesta ja olosuhteista.
Itäisessä Suomessa tanssin ammattilaisia on suhteellisen vähän, joten alueen painotukset sijoittuvat sinne, missä on mielenkiintoa ja osaamista, ja näin ollen puhutaan isommista kaupungeista. ”Lisäksi alue painii muuttotappiokuntien kanssa, joka vaikuttaa edellytyksiin ja luo haasteita tanssitoiminnalle”, toteaa Ruokolainen.
Ruokolaisen mukaan Itäinen tanssin aluekeskus ei ole profiloitunut mihinkään tiettyyn tehtävään, vaan toiminta elää ihmisten ja ympäristön mukana. ”Alueella on osaamista ja kiinnostusta soveltavan tanssin muotoihin, kuten vanhustanssiin, ja siksi se on noussut aika merkittäväksi osaksi alueen tanssitoimintaa.” Itäisen Suomen tanssin alueesta Ruokolainen mainitsee myös sen, että ”täällä on suhteellisen vähän ’black box’-esityksiä, ja tanssi on enemmänkin viety pois perinteisiltä esiintymispaikoilta.”
Tämän voisi kuvitella keräävän uutta tanssiyleisöä ja lisäävän tanssitietoisuutta. Onkohan suunta siinä määrin tarkoituksellista vai onko mahdollisia esiintymistiloja vain vähän? Vai onko soveltava tanssi muokannut esiintymistilakulttuuria?
”Kuopion alueella aluekeskuksen työtä määrittää taas läheinen yhteistyö tanssiteatteri Minimin kanssa, joka on konkretisoitunut muun muassa yhteistyönä Kansainvälisen tanssin päivän järjestämisessä ja kahtena yhteistuotantona”, sanoo Ruokolainen. Vaikka aluekeskuksen tiivis yhteistyö yhden tanssikokoonpanon kanssa kuulostaakin hieman suppealta ja liian määrittävältä, tanssiteatteri Minimille voi yhteistyön tuomat hedelmät varmasti suoda. He ovat tehneet alueella työtä tanssitaiteen parissa tarmokkaasti jo ennen aluekeskuksen muodostumista. Eikä itäisessä Suomessa ole juurikaan muita ammattilaistanssiryhmiä, joihin aluekeskus voisi yhteistyötä laajentaa. Alueellisista eroista Ruokolainen mainitsee myös Outokummussa tapahtuvan tanssikoulutuksen, joka on osaltaan luonut Pohjois-Karjalasta täysin erityislaatuisen uuden tanssin saralla.
On kiinnostavaa tietää, miten tanssitietoisuutta laajennetaan ihmisten parissa. Tapahtuuko se tanssiesitystarjonnan kautta vai lisätäänkö sitä koulutuksin ja erilaisin työpajoin harrastajille tai ei-tanssijoille?
”Itäisen tanssin aluekeskuksella pääpaino on yleisökasvatuksessa, joka kohdistuu ihmisiin, jotka eivät ole olleet tanssin parissa ollenkaan”, kertoo Ruokolainen. Oman kokemuksen mukaan tämä tuntuu olevan pinnalla muuallakin Suomessa. ”Tanssin harrastajat ovat aluekeskuksen toiminnassa vähemmistössä, mutta toisaalta Itä-Suomessa on paljon hyviä tanssikouluja, joiden kanssa tehdään yhteistyötä muun muassa kouluttamalla niiden opettajia.” Aluekeskuksen työnmäärään ja muihin tärkeisiin panostusalueisiin nähden rajaus on varmasti oikea.
Miten aluekeskus on neljän vuoden aikana vakiinnuttanut toimintaansa, ja onko se jo vakiintunut ihmisille tietyksi instanssiksi? Ruokolainen kokee olevansa jäävi vastaamaan, mutta arvioi, että ”aluekeskus toimii tanssintekijöille yhteisön luojana, jossa voi kohdata toisia, luoda kontakteja, saada informaatiota, neuvontaa ja ammattilaistreeniä.”
Harriet Jefferyn mukaan ammattilaisten oli vaikeampaa työllistyä ennen aluekeskusta toimintaa. ”Opiskelijoita pyydettiin kustannussyistä muun muassa kaupunginteatterin musikaaleihin, mutta ammattilaisille jäi mahdollisuus tehdä vain omia, palkattomia produktioita. Vaikka halua ja intoa olisi ollut, juuri mitään ei tästä syystä tehty”, toteaa Jeffery. Aluekeskuksen myötä tanssin kentälle on kehittynyt toimintaa hyödyttäviä rakenteita.
Ruokolainen toivoo, että aluekeskus on toteutunut taloudelliseksi tueksi tai avuksi tanssintekijöille. Aluekeskus voi konkreettisesti toimia esimerkiksi tanssiproduktion jäsenten työnantajina tuotantotuen avulla tai olla taloudellisesti helpottava tuki myöntämällä muun muassa tilatukea tai tiedottamismahdollisuuksia kuten markkinointimateriaalia. Aluekeskuksen pyrkimys on myös saada pidennettyä tukemiensa produktioiden esityskaarta mahdollistamalla vaikka esityskiertueita. Aluekeskuksen kautta ammattilaisten on ollut myös mahdollisuus työllistyä erilaisiin projekteihin, vaikka ei olisi tuotantotukea saanutkaan.
Jeffery on pitänyt aluekeskuksella muun muassa ammattilaistreenitunteja, jonka on toimintana kokenut muutenkin todella hyväksi. Hän kokee, että ”ne edesauttavat niin henkistä kuin fyysistäkin jaksamista, auttavat verkottumaan ja ylläpitämään tanssi-identiteettiä.” Jeffery korostaakin aluekeskuksen tuomaa mahdollisuutta kokea ympärillään yhteisö, josta pitää kiinni ja saada vertaistukea. Aluekeskus on ollut yhteisen hyvän luoja myös tanssiyhteisön ulkopuolella viedessään tanssia ihmisten nähtäville kaupungille tai vanhustentaloihin.
Tuotannollisen tuen ohella aluekeskus hoitaa yleisesti tanssin avointa tiedotusta alueella, antaa asiantuntija-apua, huolehtii tietyistä esiintymis-, ja treenaustiloista, ja toimii linkkinä tanssin ammattilaisten ja kunnallisten toimijoiden välillä. Ruokolainen uskoo, että ”Tanssin ammattilaisille aluekeskus on muodostunut tärkeäksi paikaksi, mutta suurelle yleisölle, tai esimerkiksi joillekin päättäjille, aluekeskus ei vielä kovinkaan tunnettu tai vakiintunut instanssi.” Tunnettavuudella ei kai lopulta ole väliäkään, kunhan vain aluekeskuksen tukema tanssitaide tulee ihmisten tietoisuuteen ja näkyville.
Haastattelun aikana Jeffery ei lopeta ylistämästä tanssin aluekeskuksen olemassaoloa. Hän kokee sen erittäin hyödylliseksi ja tärkeäksi, ja ihmettelee, ”miten aiemmin on ylipäänsä voitu olla ilman aluekeskusta.” Jatkuvasti Itäinen tanssin aluekeskus pyrkii kuitenkin kehittämään toimintaansa, ja esimerkiksi säännöllisesti vaihtuva taiteellinen johto luo aina uusia toiminnan linjoja. Tulevaisuuden haasteeksi Ruokolainen listaakin, miten saadaan aluekeskuksen hyvin alkanut toiminta jatkumaan, ja miten Opetusministeriö saadaan ensi vuonna vakuutettua siitä? Yleisömäärät ovat kasvaneet ja yleinen vireystila kohonnut, mutta tavoitteena on edelleen kehittää ja syventää aitoa alueellista toimintaa. Haasteeksi Ruokolainen mainitsee myös toiminnan arvioimisen. ”Tulisi kyetä määritelemään toimintaa yhä enemmän laadullisesti, vaikka määrärahoja hakiessa kiusaus olisikin korostaa ja nostattaa määrällisiä mittareita.” Kyseisen ajatuksen kanssa Itäinen tanssin aluekeskus ei ole varmasti yksin taiteen kentällä.
Kun tanssin aluekeskukset sitten ovat samojen Opetusministeriöltä tulevien määrärahojen alaisuudessa, sen voisi kuvitella synnyttävän kilpailua aluekeskusten välille. Ruokolainen myöntää tämän, mutta toteaa, että ”kaikki tekevät työtään kuitenkin tietyllä alueella, joten arkipäivässä kilpailua ei näy.” Toisaalta Ruokolainen ei näe myöskään laajaa yhteistyötä aluekeskusten välillä, jonka olettaa osaksi olevan syytä aluekeskusten erimuotoisten organisaatioiden vaikeudesta kohdata toisiaan.
Voisiko yhteistyötä aluekeskusten välillä kuitenkin laajentaa? Jos aluekeskukset tukisivat edelleen oman alueensa tanssin ammattilaisia ja yhteistyö saataisiin toimimaan vastavuoroisesti, olisi mahtavaa, että tanssintekijät voisivat työskennellä ristiin aluekeskusten välillä. Se edesauttaisi verkottumista ja monipuolistaisi alueiden tanssitarjontaa. Tarjonnan kannalta ei saisi mennä nimittäin niin, että tietyllä alueella toimivat aina samat tekijät. Valitettavasti tämä on osaltaan nähtävissä Itäisen tanssin aluekeskuksen tukemissa produktiossa. Samalla tanssintekijöiden näkökulmasta on surullista, jos he eivät ikinä saa mahdollisuutta työskennellä muualla kuin omalla alueellaan. Kyseessä ovat tietysti taas taloudelliset tekijät, mutta ymmärtääkseni myös hieman kapeakatseiset perustelut tuotantotukien myöntämisessä. Jossain määrin tuntuu, että kun kaikki raha halutaan jättää omalle alueelleen kaikin tavoin, ei nähdä, että se saattaa vaikuttaa lopulta alueen tanssitaiteen monimuotoisuuteen ja tarjonnan määrään. Onko aluekeskusten heikkous sortua omaan alueellisuutensa, oman alueensa ylikorostamiseen?
Heini Tuoresmäki
Kirjoittaja pitää tanssista ja kirjoittamisesta. On valmistunut kandidaatiksi viestinnän alalta, ja opiskelee nyt tanssinopettamista.
