Moving Human Diaries on kuin rypäs fragmentteja, joiden lopputulos jää kiehtovasti hämärän peittoon niin koreografi-tanssijalta Teemu Kyytiseltä kuin yleisöltäkin. Myös Anu Sistosen teos IMAGE X on mykistävä pysähtyneen ja virtaavan liikkeen kollaasi. Esityksen jälkeen päällimmäisenä on mielikuva visuaalisesta vaikuttavuudesta ja tanssijoiden latautuneesta tulkinnasta.

Liike on tanssin kieli

Moving Human Diaries, 25.9.2011

Koreogrfaia ja tanssi: Teemu Kyytinen

Valosuunnittelu: Jukka Huitila

Äänisuunnittelu: Jussu Pöyhönen

Pukusuunnittelu: Ninni Lahtinen

Valo- ja videokuvaus: Marko Mäkinen

Kuva: Marko Mäkinen

Tanssin Ajan uusi taiteellinen johtaja Teemu Kyytinen esitti viimeisenä festivaalipäivänä oman soolonsa. Teos pohjautuu Kyytisen vuonna 2008 aloittamaan samannimiseen videopäiväkirjaan Moving Human Diaries.

Teoksellaan Kyytinen kertoo halunneensa häivyttämään ajatuksen tanssista tiettyä tyylisuuntaa edustavana tai osana tietyn koreografin tuotantoa; miksei määrätynlaista estetiikkaakin formuloivana teoksena.

Niinpä fokuksessa on liike. Yleisö pääsee seuraamaan tanssijaa liikkeen synnyn lähteille, harjoitussaliin, missä toistot, alituiset kokeilut, pienten nyanssien hiominen ja testaaminen ovat osa arkea. Esitys on kuin rypäs fragmentteja, joiden lopputulos jää kiehtovasti hämärän peittoon niin koreografi-tanssijalta kuin yleisöltäkin.

Käsiohjelma paljastaa, ettei tanssitaiteilija halua kahlita katsojan tulkintoja selittämällä nähdyn merkityksiä tai sisältöjä. Hän toivoo tulkinnan lähtevän yksiöllisestä katsomisen tavasta, siis jokaisen omista lähtökohdista käsin.

Tämä tuntuu hyvältä. Kun katse kiinnittyy liikkeeseen, se seuraa ojennettua jalkaa, käden kaarta tai taipunutta kehoa. Siinä kaikki. Liikesarjojen rytmiset toistot ja mukaan haluavat uudet kuviot saivat esityksessä tuekseen uskomattoman puhuttelevan äänimaailman. Monivivahteinen musiikki kuvitti katsomiskokemusta samalla kun se myötäili – vai ohjasi? – tanssijan liikettä.

Minulle esitys vertautui elämään. Aivan kuin tanssija hioessaan tekniikkansa ja ponnistellessaan kohti sisällön ja muodon ykseyttä, muovaa jokainen meistä oman elämänsä kudosta. Matkan varrella kokonaisuutta on mahdoton hahmottaa, ja merkitysten löytäminen tuntuu monesti kestävän luvattoman kauan. Silti: on liike ja päämäärä. Se riittää.

Visuaalisesti ja sisällöllisesti vahva tanssiteos

Image X, Suomen kanta-esitys 25.9.2011

Koreografia: Anu Sistonen

Tanssi: Jonna Aaltonen, Jennifer Gohier, Ville Oinonen

Musiikki/äänisuunnittelu: Emre Sevindik

Valosuunnittelu: Antti Helminen

Valokuvat/video: Miikka Heinonen

Pukusuunnittelu: Peggy Wurth

Kuva: Miikka Heinonen

Tanssin Aika -festivaali huipentui Suomen kantaesityksenä nähtyyn teokseen IMAGE X. Anu Sistosen koreografia, jossa Miikka Heinosen videoprojisoinneilla ja Emre Sevindikin luomalla äänimaailmalla on olennainen osa, sai ensiesityksensä Luxemburgissa viime maaliskuussa.

Teos on mykistävä pysäytetyn ja liikkuvan kuvan, pysähtyneen ja virtaavan liikkeen kollaasi. Sen sulatteleminen ottaa aikansa. Esityksen jälkeen päällimmäisenä on mielikuva visuaalisesta vaikuttavuudesta ja tanssijoiden latautuneesta tulkinnasta: teoksen kokonaisestetiikka heijastaa vahvaa teknistä osaamista. Niin valo- kuin pukusuunnittelukin ovat vahva osa esitystä.

Nähtyä ei tee mieli sanallistaa, tai sen sanallistaminen tuntuu tarpeettomalta ja melkein mahdottomalta. Jos teosta haluaisi tarkastella muodon kautta, sen voisi nähdä nimenomaan taustaprojisointien ja näyttämön tapahtumien dialogina, melkeinpä eräänlaisena laboratoriokokeena.

Asetelma on mielenkiintoinen. Toisaalta tanssijat kommunikoivat kankaalle projisoitujen omakuviensa (kaksoisolentojensa) kanssa. Näyttämöllä oleva tanssija ja videokuvan välityksellä heijastuva hahmo eivät kuitenkaan toista identtisiä liikesarjoja. Läsnä on kaiken aikaa pieni ero, särmä, joka saa katsojan kysymään: entä jos? JOS liike olisi toisenlainen; JOS heijasteena näkyvä imitoisi tauotta näyttämöllä tapahtuvaa – tai päinvastoin. Kuinka vuoropuhelu etenisi?

Edellä esitetyt kysymykset tuovat keskelle sisällöstä nousevia merkityksiä. Tanssijat, kaksi naista ja yksi mies, ovat aluksi persoonattomia. Henkilöhahmojen anonymiteetti korostuu kasvoja peittävien naamioiden kautta: ohikulkija voisi olla kuka tahansa millä hyvänsä maailman kolkalla.

Teoksen edetessä henkilöiden välinen anonymiteetti katoaa. Naamiot putoavat, ja tuntemattomasta tulee ei niin vieras. Muuttuuko kehon kieli tai hälventyykö distanssi? Kuinka henkilöiden polut kietoutuvat toisiinsa; kuka väistyy ja kenet sysätään sivummalle?

IMAGE X näyttää, että pysähtyneisyyden tilan ja erilaisten liikevariaatioiden keskinäisiä kombinaatioita on loputtomasti.

Maija-Liisa Westman

Kirjoittaja on SARVin teatteri- ja tanssijaoksen jäsen, joka työskentelee

erilaisiin ilmentymiin päivälehtikritiikissä ja kriitikon työnkuvassa.