Tanssi esittävänä taiteena on jotain muuta kuin kehotekniikkatunnin tarkoin varjeltu ympäristö. Tanssiesityksiä ei useimmiten suunnitella biomekaanisesta näkökulmasta optimaalisiksi, vaan intressit ovat toisaalla, taiteen taivaassa ja ilmaisun dynamiikassa.

Tanssilääketiede: tärkeää työtä tanssijan hyvinvoinnin edistämiseksi

Vuonna 2000 perustettu Dance Health Finland kantaa kortensa kekoon tanssijoiden hyvinvoinnin vuoksi. Yhdistyksen järjestämät seminaarit ovat olleet yhdistyksen parasta antia. Viime syksynä Ortonissa pidetyssä selkäseminaarissa mukana oli iso liuta ammattilaisia ja ensi kesänä pidetään Suomessa kansainvälinen Tanssilääketieteen seminaari, missä puhujina on useita kansainvälisiä ja kotimaisia alan osaajia. Ensi kesän semmaa odotellessa puran muutamia ajatuksiani tanssiliikettä tutkivaan lääketieteeseen nivoutuen.

Viime vuosituhannen puolesta välistä saakka ihmisen liikettä on tutkittu ahkerasti ja siihen liittyvä tietomme on lisääntynyt huikeaa vauhtia. Liikuntalääketiede on edennyt pitkin harppauksin. Huippu-urheilu ja terveysliikunta ovat olleet ahnaasti hyödyntämässä tieteenalan kehitystä. Tanssissa tällaisesta biomekaanista näkökulmasta ei ole innostuttu ehkä ihan samassa mitassa. Tanssilääketieteen parissa puuhaa kuitenkin nykyään kunnioitettava joukko ahkeria ammattilaisia.

Liikuntalääketieteellinen tutkimus on suunnannut suuren osan tarmostaan kahteen osoitteeseen: huippu-urheiluun ja terveysliikuntaan. Terveysliikunnan saraan kuuluvat pitkälti näkemykset myös liikunnan kansanterveydellisistä merkityksistä. Tanssilääketiede on ottanut liikkeeseen kantaa sekä terveys- että huippuaspektien alla: kuinka tanssista saataisiin terveellistä, ergonomista ja turvallista keholle, niin että tanssin keholliset vaateet kuitenkin olisi mahdollista toteuttaa?

Voidaan puhua ensinnäkin nk. preventiivisestä tanssilääketieteen alasta, missä pyritään löytämään ja kehittämään metodeita kehon säästämiseksi vammoilta. Tähän alaan kuuluvat osittain myös toiseen lokerikkoon ryhmittelemäni, erilaiset lajitekniseen kehittämiseen ja tutkimiseen kuuluvat asiat. Näillä on sekä preventiivinen että myös taidollinen tai eräänlainen lajiolemuksen toteuttamiseen tähtäävä tehtävä. Kolmantena tanssilääketieteen sarana ovat olleet tanssijoille tyypilliset vammat ja niiden hoito. Nämä kaikki kolme saraa toimivat toki yhdessä. Meillä on tietoa tanssijan kehon ongelmakohdista yleisellä tasolla; tiedon avulla on pyritty kehittämään preventiivistä toimintaa sekä tanssin biomekaanista ymmärtämistä.

Tanssia ja urheilua vai tanssiurheilua?

Tanssilääketiede ja liikuntalääketiede ovat lomittaisia aloja. Kilpaurheilu on kulkenut liikuntalääketieteen mielenkiinnon etunojassa ainakin parista eri syystä. Ensinnäkin kilpaurheilun tunnettuus, laajuus, tutkimuksen rahallinen tuki ja ylipäänsä tutkijan työllistymismahdollisuudet ovat toisenlaiset kuin tanssilääketieteeseen erikoistuvan tutkimuksen. Toiseksi kilpaurheilu on ollut tanssia selkeämpi tarttumapinta lääketieteelliselle lähestymistavalle, koska kilpailuasetelma asettaa ihmisen liikkeen paremmuusjärjestykseen mitattavuuden mukaan. Jokaisessa lajissa on selkeät ihanteet: nopein juoksu on paras, korkein hyppy paras, lajin ideaalin mukaiset puhtaimmat liikeradat ovat parhaat. Kun ihanne ja haluttu tavoite on asetettu, niin lääketiede on voinut asettua kätevästi tavoitteiden rengiksi ja asettaa tarmonsa vaikkapa keihään oikeiden lähtökulmien mallintamiseen tai oikeanlaisen nestetankkauksen miettimiseen. Lajin ihanteiden selkeys tuottaa lääketieteen ihmeteltäväksi myös selkeästi paikannettavia tyyppivammoja: aitajuoksijalla ja uimarilla on tyypilliset vammansa.

Tanssin ala laajassa merkityksessään on tässä suhteessa tavoitteiltaan hieman hankalampi kuin urheilulajit. Tanssista puuttuu kilpailuasetelman tuoma selkeys, tanssissa ei ole yhtä liikesuoritusta yli toisen, mikä oikein tekemällä saataisiin isoja aikaan. Kyse ei ole yhdenlaisen optimaalisen suoritustekniikan ja yhdenlaisen liikkeellisen dynamiikan löytämisestä, vaan kyse on siitä, että kehon on kyettävä jatkuvasti havainnoimaan, tunnistamaan havaittua ja muuttamaan toimintaansa havaintoa vastaavaksi. Havainnon harjoittamisessa toki usein auttaa, mikäli kehoaan on harjoittanut säännöllisin tanssiteknisin harjoituksin. Tanssissa on kyse kehollisista valmiuksista ja monipuolisuudesta sanan laajassa merkityksessä. Erilaisten harjoitusten kautta yhdenlaista optimaalista liiketuottamista voidaan harjoitella, mutta kehon liikekielen repertuaari ei ole koskaan valmis. Se ei ole koskaan turvallisesti aidattu. Jos turvallisuus olisi ykkösasia, niin tuskin vaikkapa breakdancea olisi koskaan syntynyt. Tanssilääketieteen yksi tehtävä on juosta tanssin perässä ja ihmetellä uusien asioiden biodynamiikkaa ja käsitteellistää liikkeen tuottamiseen vaikuttavia voimia.

Baletti tanssilääketieteen keskiössä

Tällä hetkellä tanssilääketieteen keskiössä näyttäisi olevan klassinen baletti. Baletti on selkeästä liikkeellisestä repertuaarista muodostuva liikekieli, joten sitä on kilpaurheilun liikemekaniikan tavoin helppo tutkija. Tekniset vastaukset siihen, mihin pyritään, ovat baletissa annettuna. Lääketiede voi miettiä keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi. Aukikierron biomekaniikasta löytyy paljon tekstejä, pliét ja arabeskit on mitattu ja mallattu. Paljon on tutkimusta siitä, miten tulla teknisesti optimaaliseksi balettitanssijaksi.

Nykytanssia ja sen keholle asettamia vaateita on tutkittu vähemmän. Biomekaanisesta näkökulmasta nykytanssin liikekieleen on ehkä vaikeampi tarttua: ei ole mitään toistuvaa kaanonia, ei ole mitään optimaalista tapaa tehdä pliétä, ei optimaalista tapaa ojentaa nilkkaa. Nämä asiat määrittyvät kunkin koreografian pohjalta, sen tarinan pohjalta, mitä kerrotaan.

Sanoin joskus tanssijatuttavalleni hieman kärjistäen, että urheilijan ja tanssijan ero on siinä, että urheilijalle riittää, että hän tekee huippusuorituksen omassa lajissaan ja mitään muuta ei välttämättä tarvitse hallita. Riittää, että keihäs kaartaa tai rima ylittyy. Tanssijan on paitsi kyettävä kertomaan tarinoita kehollaan myös tarvittaessa olemaan korkeushyppääjä tai telinevoimistelija. Tanssija on jokaisessa tanssiproduktiossa tyhjän edessä: hänen on voitava tarvittaessa hypätä korkeutta kuin korkeushyppääjä, juostava kuin pikajuoksija tai painittava kuin sumopainija. Tanssijan kehollinen ymmärrys joutuu läpi tanssijanuran yhä uudelleen koetelluksi. Yhden liikkeen mestaroiminen ei aina auta seuraavan liikkeellisen ongelman ratkaisemisessa, vaan ratkaisua on haettava usein jopa täysin vastakkaisesta suunnasta. Tämä on ollut ehkä mitattavuutta ja selkeyttä ihannoivien lääketieteen edustajien mielestä vaikea tarttumapinta tutkimukselle.  Ehkäpä myös vammat ovat olleet turhan moninaisia ja epäspesifejä, jotta niistä olisi voitu kaanonia kiveen kirjata.

Tanssi esittävänä taiteena ja liikkeessä elämisenä

Tanssi on arvaamatonta. Tanssiin liittyy aina riskejä. Kuitenkin monissa tanssia tukevissa kehomenetelmissä kuten pilateksessa, joogassa tai erilaisissa tanssitekniikoiden harjoituksissa voidaan liikkeille antaa hyvinkin tarkat koordinaatit ja näissä harjoitteissa eri tavoin suuntautuneet tanssijat pääsevät tutkimaan ja kehittämään kehotyöskentelyä optimaalisissa, ”aidatuissa”, olosuhteissa. Näillä tunneilla tanssijat voivat kehittää lajiominaisuuksiaan tai tutkia ja määrittää lihasten aktivoitumisjärjestystä ja tutustua painovoiman lakeihin kehonsa suhteen.

Tanssi esittävänä taiteena on silti jotain muuta kuin kehotekniikkatunnin tarkoin varjeltu ympäristö. Tanssiesityksiä ei useimmiten suunnitella biomekaanisesta näkökulmasta optimaalisiksi, vaan intressit ovat toisaalla, taiteen taivaassa ja ilmaisun dynamiikassa. Tanssijan ammatissa kyse on lopulta esitysten harjoittelemisesta sekä niiden esittämisestä, moninaisessa liikkeessä elämisestä. Kyse on kehollisista valmiuksista, joita voidaan edesauttaa mahdollisimman laaja-alaisella kehollisella harjoittelulla ja tutkimisella. Tanssijan rajoja ylittäviin mielenintentioihin pätee tältä foorumilta Linda Prihan “Enjoying Being A Body” -tekstistä lainaamani koreografi Rosalind Crispin kommentti balettiopettajistaan: ”those teachers almost made me stop dancing, as they were restricting my movement so much.”

Tanssijoiden kehonhuolto kiinnostaa tanssilääketiedettä

Tanssin käsitteellistämisen ja aitaamisen vaikeus on kuitenkin mahdollisuus myös liikuntalääketieteelle tai tanssilääketieteelle. Liikuntalääketieteissä on virinnyt hienovaraista kiinnostusta erilaisia tanssijoiden apunaan käyttämiä kehomenetelmiä kuten Feldenkraisia, Alexander-tekniikkaa, BodyMindCenteringiä, Tai Chita tai vaikkapa Klein-tekniikkaa kohtaan. Tanssijat ovat kehon liikekielen monipuolisia taitajia. Heidän kehoissaan yhdistyvät liikkeen monipuolinen taitaminen, kehon kielen kautta ajattelu, ilmaisu ja kulttuurinen keskustelu. Kehon avulla havainnointi on taidon kehittämisessä olennaisessa osassa ja myös urheilijoilla saattaisi olla tässä suhteessa tanssijan harjoittelemisesta paljon opittavaa. 

Joskus parasta harjoitusta liikkeen harjoittelemisessa on liikkeen unohtaminen. Tarkoitan tällä muotoon asetetun, maneerisen liikkeen tuottamisen tavan sivuuttamista ja tätä kautta uuden, keholle erilaisen ilmaisun tai liikkeen löytämistä. Tällä saralla esimerkiksi Feldenkraisilla saattaa olla paljon annettavaa tanssijoille ja tanssiliikkeen tutkijoille. Ja myös niille urheilijoille.

Tanssilääketieteessä on olennaista muistaa tanssikentän moninaisuus. Tanssi ei taivu vain optimaalisiksi kulmiksi, koska tanssissa ei ole yhtä optimaalista asiaa tavoitteena. Kuitenkin: jotta erilaisia näkökulmia tanssin maailmassa voidaan tavoitella, tarvitaan joltiseenkin toimivaa kehoa. Myös esimerkiksi vammaisen tanssijan keho voi olla joko toimiva tai toimimaton. Tanssijan terveys ja kehonhuolto toimivuuden näkökulmasta ovat koko tanssikenttää läpäiseviä teemoja, vaikka keholliset ongelmakohdat paikantuvat tanssiperinteiden sisällä ja yksilöiden kesken eri kohtiin. Tärkeä tanssilääketieteen asia on myös luoda ja tuoda kehonhuollollista, anatomista sekä kinesiologista tietoa tanssijoiden ulottuville. Ja erittäin tärkeää on, että keskustelua asian tiimoilta käydään laajalla kentällä. Se rikastuttaa näkökulmia suuntaan jos toiseenkin.

Keskustelua asian tiimoilta

Haluan kirjoitukseni tiimoilta esittää tanssijoille kysymyksen: millaista tanssilääketieteellistä tutkimusta kaipaat? Mihin kysymyksiin kaipaat vastauksia tai minkä asioiden tiimoilta keskustelua?

Ja vielä:

Ensi kesänä on siis mahdollisuus päästä kuulemaan tanssilääketieteen tärkeää asiaa.  Seminaari pidetään Helsingin Kansainvälisen balettikilpailun yhteydessä Oopperatalon Alminsalissa 10.–11.6.2009.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset semmaan: www.dhf.fi

Katja Keränen on liikkeen ja kirjoittamisen sekatyöntekijä. Hän opiskelee teoreettista filosofiaa Helsingin yliopistossa sekä liikuntalääketieteitä Kuopion yliopistossa. Oman ja muiden liikkeen tutkiminen on Katjan jatkuva mielenkiinnon kohde.