Olen toiminut Zodiakin ja Liisa Pentti +CO:n tanssihankkeessa, joka on kohdistettu autismin kirjon nuorille ja nuorille aikuisille. Olen työskennellyt projektissa viikoittain vuodesta 2015 lähtien heti sen alettua, nyt jo siis kuudetta vuotta. Koronapandemia pysäytti viikoittaiset tuntimme taas keväällä 2021, mutta ajattelin siitä vapautuvan ajan olevan potentiaalista aikaa kirjoittaa ja koota yhteen kokemuksia ja ajatuksia koskien ryhmämme työskentelyä, viimeisintä näyttämöteostamme sekä Zodiakin ja Liisa Pentin autismihankkeen historiaa.
Tutustuin samalla Pentin seminaariesitykseen ja tekstiin ”Creating space for creativity”, joka esitettiin Zodiakilla 27.2.2021 viimeisimmän ensi-iltamme jälkeen. Havahduin ymmärtämään, miten vähän olemme vuosien saatossa jakaneet tietoa keskustellen ja puhuen. Valtava osa työskentelystämme kertyneestä tiedosta on sanatonta, kehollista, hitaasti muotoutuvaa. Rakastan sitä. Seminaaripuheensa alussa myös Liisa kertoo uteliaisuudestaan suhteessa ei-kielelliseen kommunikaatioon maailmassa sekä jokaisen ihmisen ainutlaatuiseen ja erilaiseen havainnoinnin taitoon (Pentti,1).
Projektin varrella olen pääosin toiminut kahdessa eri ryhmässä tanssijoiden avustajana/opettajana, kanssaesiintyjänä ja koreografin assistenttina viikoittaisilla tanssitunneilla ja toisinaan myös vetänyt tunteja Liisan ollessa muualla töissä. Olen työskennellyt kolmessa esityksessä suhteellisen muuttumattoman porukan kanssa näiden vuosien aikana. Viimeisimpänä työstimme 26.2.2021 striimiensi-iltansa saaneen Duetto x 4 + 1 -teoksen Zodiakin näyttämölle. Kokemukseni ryhmästä on kotoisa, intiimi, ja asenne ryhmissä on ahkera sekä keskittynyt. Liisakin toteaa, että vuosien saatossa ryhmään on saapunut tanssicompanyn tuntu. Koen itsekin löytäneeni moniroolisen paikan tästä ryhmästä.
Liisan ajatuksia hankkeen alusta
Seminaariesityksessään Liisa Pentti avaa alkuperäisen motiivinsa ryhmän perustamiseen olleen yksinkertainen – alkaa opettaa tanssia autismin kirjon henkilöille ja tarjota mahdollisuuksia kenties uuden kokemiseen liikkeen kautta. Liisan oletuksena oli, että tanssi voisi lisätä osallistujien toimijuuden kokemusta sekä tarjota mahdollisuuksia luomiseen ja liikemateriaalien muistamisen harjoittamiseen. (Pentti, 2).
Hankkeen alussa avoimen haun ja haastattelun jälkeen ryhmiin valittiin yhdeksän tanssijaa, joista muodostettiin kolme eri ryhmää. Itse ryhdyin tällöin työskentelemään kahden ryhmän kanssa.
Liisa rajasi alussa tanssijoiden työskentelyssä huomionsa kolmeen eri osa-alueeseen:
- Tilaan sekä yleiseen ympäristön hahmottamiseen
- Kosketukseen
- Sensomotoriseen harjoitteluun (mm. BMC, Laban, aivojumppa, Bartenieffin perusteet). (Pentti, 4).
Tuntien alkutaipaleella Liisa kertoo sitoutuneensa päätökseen ohjata tunteja mahdollisimman paljon sanattomasti ja välttäen sanoja kuten “vasen”, “oikea”, “käsi”, “jalka”, “etu”, “taka” ja luottaa liikkeiden yhdessä tekemiseen. Tämä oli yksi tapa saada tietoa tanssijoiden liikkeellisestä maailmassa olemisesta, erilaisesta liikkeen havainnoimisesta ja liikkeen tarttumisesta. Se oli myös tapa vakiinnuttaa kehollisia yhteyksiä eri tanssijoiden välille sekä luoda yhteinen maasto, joka perustuu luottamukseen. Jokaisella tanssijalla oli eri lainalaisuudet, koodit ja kehonkieli.
Liisa kertoo, että yksi hänen tehtävistään oli luoda tunne ajasta, kestosta tai tilasta, jossa tanssijoiden henkilökohtaiset reflektiot voisivat tulla näkyviksi. Hiljalleen ryhmissä alkoivat näkyä tanssijoiden yksilölliset tavat liikkua ja prosessoida erilaisia liikemateriaaleja tanssitunneilla. Tuntien edetessä tanssijat, jotka eivät puhu lainkaan, tarvitsivat vähemmän apua asioiden sanallistamisessa avustajiensa kanssa verraten projektin alkutaipaleeseen. (Pentti, 4).
Oma työskentelyni ryhmässä
Minulle on henkilökohtaisesti ollut luontevaa ja kutsuvaa työskennellä erityisryhmien kanssa. Olen kasvanut monivammaisen veljen kanssa apuvälineiden keskellä ja opetellut hyvin nuoresta lähtien kommunikoimaan sanattomasti, lukemaan hienovaraista ruumiillista puhetta ja kohtaamaan erityisyyttä. Minulla on myös vuosien hoitotyötaustaa Turusta ja Helsingistä kehitysvamma- ja vanhushoidon puolelta sekä avustamisesta.
Koen työ- ja perhehistoriastani olleen hyötyä aloittaessani työskennellä tanssijana autismihankkeessa. Koen kuitenkin myös tanssijuudestani olleen loputtomasti hyötyä hoitoalan työssä.
Koen mielekkääksi eritellä ryhmässä toimimisen kolmeen erilaiseen rooliin; ohjaaja-avustajan rooliin, vertaistaiteilijan rooliin esitysprosessissa sekä tanssikumppanin rooliin. Vuosien saatossa roolini on muuttunut, vaihdellut ja syventynyt.
Ohjatessani yksin tunteja roolini ja tehtäväni ovat hyvin erilaisia kuin ollessani tanssikumppanina tunneilla, jotka Liisa ohjaa. Vetäessäni itse tunteja koen vastuukseni ajan kontrolloimisen, ryhmien järkevän muodostamisen ja sujuvan harjoitteiden ohjaamisen sekä tuntitilanteen yleisen dynamiikan aistimisen. Olen usein valmiina luopumaan tuntien suunnitelmistani tilanteen vaatiessa. Koen ryhmien sisäisten energioiden olevan eläväiset, joka kerta.
Roolini teosta tehdessä – vertaistaiteilijana – on myös erilainen edellisistä; silloin koen, että kyse ei ole enää pedagogisista ulottuvuuksista, vaan kunkin tanssijan senhetkisistä haluista liikkua ja luoda. Luotan yhä enemmän ryhmien sisäiseen dynamiikkaan ja tanssijoiden oma-aloitteisuuteen sekä heidän itsenäisiin luoviin prosesseihinsa. Katsoessani esityksen aikana Antin ja Jarkon omaa duettoa ilman avustajaa, Zodiakin näyttämöllä, striimikameran edessä, koin riemua, ihmetystä ja liikutusta.
Tanssikumppanin roolista nautin eniten, sillä silloin usein katoaa käsitys ohjaajan – oppijan, avustajan – avustettavan, mallin – peilaamisen välisistä jaoista, ja tilalle tulee hengailua, jonkinlaista yhteistä eloa, tilaa olla miten päin mielii, yhdessä. Uskon, että pitkäjänteisyys ja aika ovat mahdollistaneet roolien tasavertaistumisen tässä tanssijoiden ryhmässä. Yhä liu’un toisen tanssijuuden tukemisen sekä omien individualististen tanssitaiteellisten impulssieni välillä, ja parhaimmillaan koen vahvasti, että nämä polaarit sotkeutuvat ja salamannopeasti vaihtelevat tanssiparini ja minun välillä.
Elastisuus ja oma oppiminen
Tiedän, että ryhmämme on etuoikeutettu – meillä on sekä tilaresursseja että taloudellisia resursseja avustajien palkkoihin. Tanssijoita suhteessa meihin avustajiin on melko vähän. Tiedän ryhmiä, joissa ryhmien koko on täysin eri luokkaa, ja ohjaaja jää usein hyvin yksin. Siltikin tunteja ohjatessa haastavia ovat olleet hetket, joissa toinen tanssija inspiroituu ja riemastuu kirkuvan punaisesta paidastani, kun toinen tanssija karttaa minua juuri siksi. Toinen tanssija avautuu liikkeeseen peilausharjoitteiden avulla, toinen vain sanallisten ohjeiden. Toinen kommunikoi ja luo liikettä sanoihin nojaten, toinen ei puhu lainkaan. Toinen koskee, toinen ei halua. Miten luoda tuntien rakennetta, kun lähtökohdat ovat näin valtavan erilaiset? Koen, että ohjaajana ja avustajana tunneilla vaaditaan tarkkanäköisyyttä sekä valmiutta heittää tuntisuunnitelma ikkunasta ja fasilitoida tuntia hetkestä käsin.
Avustajana ja tanssijana tunneilla minulle on tärkeää kuljeskella Liisan tuntien rakenteiden ja pyyntöjen sekä tanssiparini tarpeiden ja toiveiden ja omien vastaavieni välillä. Tunneilla tanssiessani olen kehittynyt tunnistamaan tarttumisen ja liikkeen ”syöttämisen” hetkiä, joista kielivät eri tanssijoiden kanssa ehkä pienet silmänliikkeet, katseen suorat tai epäsuorat suunnat, kehon tonuksen tai hengityksen hienovaraiset muutokset, kosketuksen laadut tai tietyt äännähdykset.
Olen oppinut tunnistamaan jokaisen tanssijan kanssa erityistä momentumia; kuinka houkutella toinen yhdessä liikkumisen tilaan, joka voisi samaan aikaan olla haastava ja palkitseva. Olen myös opetellut päästämään tarvittaessa irti Liisan ohjeista ja tarkastellut mihin käsillä oleva tilanne voi johtaa. Koen myös tärkeäksi pohtia säännöllisesti tunneilla sitä uutta, mitä itse opin ryhmään osallistuvilta tanssijoilta.
On erityistä suunnata tanssin tilaa, aikaa ja resursseja vain autismin kirjon henkilöille. Tanssin harjoittelun tilanne on kuitenkin hyvin tavallista, rutiininomaistakin, työtä.
Kuten useilla muillakin tanssitunneilla neurotyypillisten tanssijoiden kanssa, myös tämän ryhmän kanssa me saavumme, treenaamme, haastamme, kehumme, harjoittelemme, keksimme, keskustelemme, kokeilemme, haudutamme, lähdemme kotiin – kunnes taas. Ryhmien toiminta ja olemassaolo on silti erityistä itsessään, sillä se tarjoaa sensitiivisen tilan tanssille neurokirjon diversiteetin tanssijoille. Tämä ei ole itsestäänselvyys tarkastellessa tanssituntien yleistä tarjoumaa Helsingissä.
Ajattelen, että ryhmien erityislaatuisuus tai poikkeuksellinen tapa olla tilassa tulee näkyviin esimerkiksi henkilökohtaisen ajan ja tilan antamisessa jokaiselle. Avustajana ja tanssikumppanina on välttämätöntä tunnistaa, milloin kunkin tanssijan omalaatuista maailmassa olemisen tapaa tulee vaalia, milloin sitä voi haastaa ja milloin siihen liittyä itse mukaan omalla tanssillaan.
Koen, että tämänkaltainen taiteellinen työskentely vaatii järkähtämätöntä toisen kuuntelemista, uteliaisuutta toiseen, ehkä kulkemista hetkeksi pois kysymyksistä, jotka liittyvät omaan egoon, sekä kärsivällisyyttä kysyä joka viikko uudelleen sitä, miten olla kontaktissa tänään.
Mietin usein tunneilla sitä, miten tämä tietynlaisen kontaktin luominen on kehittynyt ja miten sitä alun perin pystyi opettelemaan. Miksi tämänkaltainen työskenteleminen on itselleni puoleensavetävää ja palkitsevaa? Mitä olen osannut jo ennen ryhmään saapumista – jotain, mitä olen osannut jo hyvin varhain?
Ajattelen, että olen oppinut tanssijantyöllisiä välineitä ryhmässä intuitiivisesti, osin virheistä oppimalla, osin kuultuun tietoon perustuen ja osin omaan kehooni luottaen. Huomaan tunneilla, menneisyydessäni hoitotyössä sekä ehkä elämässä ylipäätäänkin, että haluan usein tavata henkilön, asiakkaan tai tanssijan ilman “ennakkotietoja”, ilman oletuksia tai toisen antamia attribuutteja. Tanssijantyössäni tunneilla keskityn paljon siihen, miten jokaisena kertana olisin jaksavainen ja auki, ikään kuin valmistautuisin moneen suuntaan valmiina olevan ruumiillisen ensivaikutelman tekemiseen. Tanssin ja liikkeen avulla on helppoa kokeilla, toistaa, palata, purkaa, vierailla hyvin nopeasti (räjähdys)herkillä alueilla ja tehdä nopeaa tutustumista uuteen ihmiseen. Yhdessä tanssimisen kautta hyvin nopeasti voivat selvitä yhteiset ilon, vaikeuksien ja tutkimusten alueet, noin vain.
Riina Hannuksela kommentoi mielestäni kiinnostavasti lukiessaan tätä tekstiä: “Tanssin hienous on minusta siinä (vs. erityisopetus), että me lähdemme ruumiillisesta vuorovaikutuksesta ja toiselle altistumisesta liikkeelle ns. intuitiivisesti kuunnellen. Emme siis oleta, ohjaa tai opeta mitään.”
Ajattelen, että kuka tahansa, joka on koettanut keskustella pitkään jonkun toisen kanssa, jonka kanssa ei jaa samaa kieltä, voisi ymmärtää niitä prosesseja, joita tunneillamme tapahtuu. Ajattelen usein tanssin tuntua niissä tilanteissa – verbaalisen kommunikoinnin ollessa poissuljettuna ajattelen kokeneeni vahvoja kehollisia yhteyksiä. Näitä hetkiä koen niin tunneillamme syvästi autistisen tanssijan kanssa, kadulla ventovieraan henkilön kanssa, jonka kanssa emme jaa samaa kieltä, mutta keskustelemme silti, taaperon kanssa, joka ei vielä puhu, koiran kanssa, kalan, lohkareen, tanssijan.
Olen oppinut autismihankkeen tanssijoilta merkityksellisiä asioita, joiden arvoa en voi mitata. Se on ihmeellistä ja ihanaa. Olen saanut yllättyä niin monesti siitä, miten toisen mieliruumiillinen ajattelu voikaan toimia, sekä löytää itseni yllättävästä kontaktista. Olen oppinut monia tapoja, joilla oma kehoni voi olla tanssijoille ”saatavilla” sekä alustana heidän oman tanssinsa syttymiseen. Olen oppinut omista sosiaalisista malleistani, käytöstavoista ja tavoista tanssia tanssitunneilla sekä siitä, miten sokea omille tavoilleni ja tanssitunnin konventioille olenkaan.
Duetto x 4 + 1
Pandemian aikana toteutui pitkäaikainen haaveeni yksityistunneista, jolloin tanssin vain yhden henkilön kanssa viikoittain.
Tanssiparini Duetto x 4 + 1 -teoksessa on mielestäni mieletön näyttämöeläin, joka syttyy esiintymisen hetkellä. Luulen lukevani tämän hymystä, että hän pitää tanssitunneista ja tanssimisesta. Hän on liikkeissään nopea, hän havainnoi valtavan määrän asioita samanaikaisesti sekä silti on jatkuvasti tietoinen tanssiparinsa meiningistä. Tämän tanssiparini kanssa emme puhu, koskaan, minkä lisäksi hän pitää korvillaan aina kuulosuojaimia. Hän on hyvin itsenäinen tanssija, joka silminnähden inspiroituu tietystä musiikista, kosketuksesta sekä muutamista tutuista harjoitteista.
Liisan seminaariesityksessä pidän ajatuksesta, jonka mukaan tärkeää on pitää tasapaino rutiinin, joustavuuden sekä epäjärjestyksen välillä (Pentti, 6). Ajattelen tanssimisesta, elämästä ja viimeisimmän teoksemme rakentamisesta samankaltaisesti.
Duetto x 4 + 1 -teoksen harjoituksissa opettelin systemaattisesti luottamaan siihen, että tunnemme tanssiparini kanssa monen vuoden takaa, ja että voisimme luottaa toisiimme. Yhteen jalan ojennukseen liittyy niin monta merkitystä ja signaalia, että halutessaan parini syttyy tuttuun liikkeeseen – tai jättää sen huomiotta. Tehtäväkseni olen lukenut kuitenkin tutun jalan ojentamiseni tarjoamisen, joka kerta. Olen opetellut lukemaan parini katseen suunnista, kävelyn rytmistä ja sormista, milloin hän ehkä haluaisi tarjota jonkun liikkeen aihiota, johon yleensä tartun mukaan.
Koetan myös alati lukea milloin hän ehkä kaipaa taukoa siitä, että häärään jatkuvasti hänen kinesfäärissään. Olen myös opetellut ja yrittänyt luottaa siihen, että myös minä halutessani voin viljellä omia tarpeitani, taukojani sekä pieniä tanssejani. Roolini ohjaaja-avustajana sisältää valtavan määrän hetkiä, joissa saan nauttia myös omasta tanssimisestani ja jättää tilaa tanssiparilleni.
Duetto x 4 + 1 esitettiin Zodiakin näyttämöllä vain kerran ja striimattiin verkkoon. Työskentelin keväällä 2021 myös toisessa täysin striimattavassa teoksessa, MAYDAY – uuden musikkiteatterin teoksessa Musiikkitalolla. Tällöin sekä esiintyjien että ohjaajien puolelta nousivat samat kysymykset suhteessa elävän esityksen rakentamiseen sekä tyhjälle näyttämölle – ja sadoille katsojille kameran takana – esiintymiseen.
Pandemian aikana on keskusteltu esityksen striimaamisesta ja esitysten kokemisesta ruudun välityksellä. Mitä striimiesitys muotona voi tarjota sen ollessa enemmän kuin esitystaltiointi mutta eri kuin tanssielokuva ja jotain muuta kuin kuva esityksestä? Jäävätkö esitysten striimaus tai erityisesti striimille rakennetut teokset post-koronan jälkeiselle kulttuurin kentälle jatkossakin? Striimiesitys parhaimmillaan on rakennettu katsojaa ajatellen: freimattuja lähikuvia ja liikkuvaa monikamerakoreografiaa elävästä estyksestä. Pahimmillaan se on kaukainen taltiointi esityksestä, joka olisi voinut liikuttaa katsojaa emotionaalisesti ja kinesteettisesti, mutta ei tekniikallaan ja toteutuksellaan siihen kykene, on itse itsensä tiellä.
Kesäkuussa Taideyliopiston verkkosivuilla julkaistiin tätä aihetta sivuava artikkeli, johon kirjoitti esitys- ja elokuvataidetta tekevä Jaakko Ruuska. Ruuska tutkii väitöstyössään ihmisten kohtaamisia ja yhteyttä katkaisevia ”irtikytkentöjä”. Hänen mielestään striimattu esitys ruudulla voi tuntua kalpealta varjolta elämyksestä paikan päällä. Hän sanoo, että striimiesitys on aina rajattu versio esityksestä, ja että sen kyky liikuttaa kokemusta on rajallisempi kuin samassa tilassa jaettu esitys.
Tanssijana, joka ei juuri kykene verkossa tapahtuviin kehollisiin kohtaamisiin, kiinnostuin Ruuskan ajatuksesta, jonka mukaan fyysinen tila ja kontakti synnyttävät empatian kokemuksen.
Sekä MAYDAY että Duetto x 4 +1 -teokset esitettiin vain kerran. Nekin esityskaudet, joita ennen pandemiaa piti lyhyinä ja katoavaisina, tuntuisivat nyt pitkiltä. ”Olemme striimissä”, kuului hiljaa nurkasta. Vaikka meiltä puuttui fyysisesti samassa tilassa oleva yleisö, oli silti lumoavaa, kuinka näyttämötila virisi kuin esityksen kuuluukin, kummassakin teoksessa. Ilmassa oli paljon nostalgiaa ja ikävää, melankoliaa, onttoutta. Helpotusta, tekemisen tuomaa toivoa.
Kummassakin teoksessa minulle kerrottiin, minkälaista kuvaa tullaan striimaamaan ja mistä, mutta en esiintyessäni aina tiennyt milloin olin kuvassa. Esiintymisen, tilan ja ajan kokemus oli kummallinen, en ole ennen kokenut mitään samankaltaista. Kuvittelin mieleeni katsojat kodeissaan, katselin tyhjiä penkkirivejä esiintyessäni niille, kuvitin kehoni asettumisen suhteessa kameraan ja näytöille ilmestyvään kuvaan meistä tanssimassa kameralle, videon jäädessä pilveen ties kuinka pitkäksi ajaksi näkyviin.
Toivon kaikille jaksamista ja rauhaa jäähtyvään syksyyn, sekä toivoa yhä yllämme liikkuvan pandemian kanssa elämiseen.
Kauri Sorvari
Kiitos paljon tämän aihepiirin pitkän linjan ammattilaiselle Riina Hannukselalle, joka luki tämän tekstin ja antoi tervetulleita kommentteja ja korjauksia!
Lähteet
Pentti, Liisa. Creating Space For Creativity – An Online Seminar About Dance And Movement Work With Neurodiverse And Disabled Groups. Seminaari 27.2.2021 Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa. Seminaarin esittely Pentin verkkosivuilla: http://liisapentti.com/creating-space-creativity-online-seminar-dance-movement-work-special-needs-groups/
Taideyliopiston verkkosivut. Empatiaa, yllätyksiä ja sanatonta viestintää – yleisön ja esiintyjien yhteys on tärkeä osa taidetta. Julkaistu 17.6.2021. Osoitteessa: https://www.uniarts.fi/artikkelit/ilmiot/empatiaa-yllatyksia-ja-sanatonta-viestintaa-yleison-ja-esiintyjien-yhteys-on-tarkea-osa-taidetta/?fbclid=IwAR29IRRpbzfUavx7KvsO3eBLvlFBaJhyKfQxfDBbXujD21l2HzZG4Y0z8Jo
Liisa Pentti: Duetto x 4 + 1
Koreografi: Liisa Pentti
Koreografin assistentit: Ari Kauppila, Kaarina Koistinen, Kauri Sorvari, Anna-Maija Terävä
Esiintyjät: Risto Hirvonen, Petra Isoniemi, Ari Kauppila, Kaarina Koistinen, Vilma Koskinen, Jarkko Malmqvist, Marko Nurmi, Antti Selki, Kauri Sorvari, Anna-Maija Terävä
Valosuunnittelu: Ina Niemelä
Äänisuunnittelu: Jouni Tauriainen
Pukusuunnittelu: Anna Isoniemi
Livestriimin ohjaus: Sari Antikainen
Livestriimikamerat: Mikael Kanerva, Iina Terho
Tuottajat: Inari Pesonen, Katja Kirsi
Tuotanto: Zodiak – Center for New Dance, Liisa Pentti +Co
Lisää teoksesta:
https://www.zodiak.fi/en/programme/four-x-duet-1
http://liisapentti.com/nelja-x-duetto-1-four-x-duet-1/
Teoksen taltiointi Vimeossa:
https://vimeo.com/channels/zodiakhelsinki/519394632
Artikkelikuva: Katri Naukkarinen. Kuva Liisa Pentin teoksesta Duetto x 4 +1. Kuvassa Kauri Sorvari ja Risto Hirvonen.
Kauri Sorvarin kuva: Amaranta Heredia Jaén.
