Videosta on tullut näkyvämpi osa tanssiteoksia. Sitä käytetään esimerkiksi teoksen draamaa eteenpäin vievänä, informaatiota jakavana, lavastuksellisena ja valaistuksellisena elementtinä. Tässä tekstissä lähestyn tanssin ja videon suhdetta kinestesian eli liikeaistin ja videon koreografisuuden kautta.
Kinestesia
Kinestesia tulee kreikan kielen sanoista kinēma (liike) ja aisthētikos (havaitseva). Kehomme aistivat kinestesian kautta oman ruumiimme liikkeitä sekä ulkoapäin tulevia visuaalisia liikkeitä. Kinestesian avulla tunnistamme meille tutut liikeradat, ja toisaalta aivomme aktivoituvat näkemästään. Parhaimmillaan koemme toisen ihmisen tanssin aivan kuin tanssisimme itse. Tässä tekstissä käytän kinestesia-sanaa kuvaamaan kaikenlaisen liikkeen aistimista kehon kautta. En siis rajoita sitä vain oman tai muiden ihmiskehojen liikkeen tunnistamiseen, vaan mihin tahansa liikkeeseen.
Kinesteettinen aistiminen on tärkeää tanssin ja tanssiteoksen kokemisessa. Kun tanssiliike siirretään lavalta videon kaksiulotteiseen maailmaan, katoaa samassa tilassa tapahtuva kahdenvälinen kommunikaatio. Yksinkertaistaen voi todeta tanssin juurien olevan ritualistisessa juhlimisessa, jonkinlaisessa yhdessä koetun paineen purkauksessa – puhtaassa emootiossa. Elokuva taas polveutuu teatterista, jossa lähtökohtaisesti representoidaan jotain oikeasta elämästä tuttua tilannetta. Kaiken järjen mukaan tanssivideon pitäisi siis olla osiensa summa tai jopa jotain vieläkin enemmän. Tanssielokuva tuntuu kuitenkin usein jäävän puolitiehen, se harvemmin saavuttaa tanssin kehollisuutta tai elokuvan monimutkaisen hienostunutta tarinankerrontaa. Tanssielokuvan olisi aika kehittyä ja kasvaa omassa ajattelussaan. Sitä pitäisi kohdella kuin esitystä, sen tulisi toimia mahdollisimman monen aistin kautta, jotta sen katsominen synnyttäisi katsojassa tanssin tai sen seuraamisen kaltaisia kokemuksia.
Tyypillistä tanssivideon kohdalla on ajatella tanssijan tanssivan ja kameran kuvaavan. Tanssivideolla tanssiva tanssija kokee liikkeen kehossaan. Editointivaiheessa liikkeeseen pyritään erilaisten leikkausten, efektien ja musiikin avulla tuomaan fyysisyyden tunnetta, tunnelmaa ja tunnistettavuutta. Elokuvan ja viihteen kuluttajina opimme tulkitsemaan tietynlaiset kuvakulmat ja rytmitykset niin, että kollektiivisesti ymmärrämme, mistä tarina kertoo. Elokuvat ovat taiturimaisesti tehtyjä välittäessään tunteita katsojalle – tunnistamme surullisen kohtauksen musiikista jo ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Mitä tämänkaltaisten työkalujen soveltaminen tanssivideoon voisi tarkoittaa?
Yksi ratkaisu tanssivideon uudelleen ajatteluun voisi olla fokuksen muuttaminen. Kuka tanssii ja kenelle, vai tanssiiko kukaan? Voisiko tanssija olla videon katsoja, joka videon tapahtumien kautta kokee tanssin omassa kehossaan? Voisiko liike, josta katsoja vaikuttuu, ollakin sykettä, affektia ja tempon muutoksia visuaalisessa ärsykkeessä?
Entä mitkä ovat tanssivideon mahdollisuudet irrallaan ihmiskehon liikkeestä? Vaatiiko tämä tanssin uudelleenmäärittelyä? Tietyissä tanssikäsityksissä tanssin voi ajatella olevan mitä tahansa liikettä. “Tanssi on älykästä liikettä” on hienostunut määritelmä tanssista, ja se laajentaa käsitystä tanssista pelkästään ihmiskehoon liitettävänä toimintona. Tässä määritelmässä ei siis määritellä liikkujaa, ja se vapauttaa unelmoimaan myös laajemmasta tansselokuvan määritelmästä.
Uudesta lähtöasetelmasta käsin elokuvan tekijän pyrkimys on synnyttää katsojassa tanssin kaltainen kokemus. Minkälaisten työkalujen hallintaa ja kehollista ymmärtämistä kinesteettisten kokemusten välittäminen vaatii?
Inspiraation lähteitä
Tanssivideon tulevaisuutta ja sen uusia muotoja pohtiessa inspiraatiota voi etsiä muista taidemuodoista. Kinesteettiseen kokemukseen keskittyminen vaatii uudenlaisten työkalujen käyttöönottoa, hallintaa, ymmärtämistä ja ennen kaikkea herkkyyttä videon tekijältä. Tanssielokuva haastaa videotaiteilijan ajattelemaan videota ja leikkausta kokonaan uudelleen.
1. Värit ja kuvataide
Kuvataiteilija Olafur Eliassonin The Weather Project (2003) on teos, jossa tarkalla tila- ja valosuunnittelulla Tate Modernin Turbiinisaliin on synnytetty auringonlasku. Jättimäiseen tilaan rakennettu tekoaurinko synnytti tilaan tunnelman, jossa useat näyttelyn katsojat poikkesivat tyypillisestä museokäyttäytymisestä ja istuutuivat alas “katsomaan auringonlaskua”.
Liitämme väreihin paljon symboliikkaa. Punainen varoittaa vaarasta, keltainen on iloinen, vihreä rentouttaa ja Fazerilla on oma rauhallinen sininen. Värit vaikuttavat meihin, halusimme tai emme. Eliassonin lisäksi esimerkiksi James Turell työskentelee valon ja tilallisuuden kanssa. Heidän suurimmat teoksensa ovat koko huoneen täyttäviä valoteoksia, joihin voi kävellä sisään ja sulautua valon immersiiviseen affektiin. Väriä ja valoa hyödyntävät teokset muuttavat tapaamme havainnollistaa ja kokea ympäristöämme. Ne vaikuttavat aisteihimme ja sitä kautta huijaavat meitä tulkitsemaan tilaa ikään kuin väärin, samalla ne paljastavat meille jotain niistä tavoista, joilla olemme oppineet käsittämään todellisuutta. Eliassonin Your Atmospheric Color Atlas (2009) teoksessa tila on täytetty keinotekoisella sumulla, huoneessa navigointi tapahtuu tilaan asetettujen valojen kautta. Teoksessa oleminen on hämmentävää. Huone tuntuu jatkuvan loputtomiin, sillä näkyvyys on vain noin puoli metriä. Tilaan asetettujen värien takia jokainen askel muuttaa kokemusta teoksesta.
2. 3D ja videopelit
Tanssivideon uusiin mahdollisuuksiin voi soveltaa pelisuunnittelun ja 3D-tekniikoiden mahdollisuuksia. Pelien pelaajat samaistuvat voimakkaasti pelattavaan hahmoonsa. Paikallaan istumisen sijaan jotkut pelaajat kiemurtelevat ja huutavat pelin mukana. He voivat siis vaikuttaa pelissä tapahtuviin asioihin ja samaistua virtuaalihahmon liikkeisiin.
Tein tänä vuonna yhden vielä julkaisemattoman musiikkivideon 3D-videopelien tekemiseen tarkoitetulla Unity-ohjelmalla. Lähtökohtani videota tehdessä oli synesteettinen taipumukseni nähdä musiikki väreinä ja muotoina. Päämääräni oli luoda video, joka muuttaa oman tapani kokea musiikkia muiden aistittavaksi. Koodaamalla saan objektin liikkumaan haluamallani tavalla kolmiulotteisessa virtuaalisessa tilassa. Videon liikkuva elementti on pyörivä pallo, jonka kautta ikään kuin tanssin, kiihdyttämällä ja hidastamalla pallon liikettä. Videon intensiivisyyttä on säädelty sykkivillä väreillä, jotka synnyttävät tanssinomaisia tunteita. Kyseinen video on tanssivideo, vaikka siinä ei ole ihmiskehoja.
3. Musiikki
Musiikin kuuntelu on kehollista. Matala basso tuntuu miellyttävänä tärinänä, urut resonoivat moniulotteisina tilassa ja tekno hypnotisoi kuulijansa. Helsinkiläinen kollektiivi Destroyer2048 tekee kokeellisia videon ja äänen symbioosia tutkivia teoksia. Heidän esityksissään videoprojisointi ja ääni elävät täydellisessä harmoniassa suhteessa toisiinsa. Sen, mitä katsoja näkee, hän myös kuulee. Katsojalle teos on parhaimmillaan orgastinen kokemus, joka imaisee kehon syvään hypnoosiin.
Destroyer2048-keikat ovat minulle kinesteettisiä, kehollisia matkoja ja kokemuksena määrittelen ne uudenlaisiksi esityksiksi, joissa videon ja musiikin symbioosi tekee katsojasta teoksen tanssijan.
4. Editointi ja videon koreografisuus
Kuvatun materiaalin, videon tapahtumat ja liikkeen voi editointivaiheessa koreografioida uudestaan. Leikkaamalla voi vapaasti manipuloida materiaalia, luoda illuusioita ja rytmejä sekä asettaa erilaisia asioita peräkkäin. Kutsun tätä videon koreografioimiseksi. Minulle koreografia on ajassa tapahtuvan liikkeen manipulointia, ja tämä liike voi olla minkä tahansa asian liikettä tai suhdetta tapahtumiin. Kehollinen tulkinta editoidessa tuo videoon tanssin fyysisyyttä ja hengittävyyttä. Leikkaus on väline liikkeen järjestelyyn siinä, missä tanssijan kehokin.
Ajatuksen videosta koreografisena elementtinä sain tehdessäni videosuunnittelua Timo Wrightin kanssa Sonya Lindforsin Noble Savage -teokseen. Vastasin videon editoinnista ja tanssitaiteilijana huomasin, että käsittelen videota, klippejä ja rytmejä koreografiana. Hitaat, lähes huomaamattomat muutokset, musiikkiin tarkasti istutetut elementit, videon sisällä tapahtuvat liikkeet ja häiriöt muodostivat videosta koreografiaa. Materiaalia editoidessa tanssin, jos en fyysisesti, niin ainakin mielessäni. Uppouduin editoitavaan materiaaliin samoin kuin uppoudun tanssiessani liikkeeseen, koin videon liikeaistin kautta.
Näyttämöteoksen videosuunnittelussa video tuodaan esitystilaan osaksi esityksen kokonaisuutta, eikä siitä puhuttaessa voi olla ajattelematta sen läheistä suhdetta valosuunnitteluun. Video on voimakas valoa tuova pinta, joka herkästi vie katsojan fokuksen tilan muista tapahtumista. Videota työstettäessä tilan ja muiden tapahtumien ottaminen huomioon on tärkeää, ettei video vie liikaa huomiota esityksen muilta tapahtumilta.
Kysymys siitä, miten videon avulla voi synnyttää katsojalle fyysisen kokemuksen ja välittää tunnelmia, on kiehtova. Teknologioiden kehittyminen ja taiteilijoiden monialaistuminen tuovat mukanaan uudenlaista ajattelua tanssin ja videon suhteeseen.
Laura Jantunen
Kirjoittaja on monialainen taiteilija, jonka taiteelliset juuret ovat tanssitaiteessa. Tällä hetkellä hän pääsääntöisesti työskentelee tanssin ja videon parissa.
Kuvat musiikkivideosta Bendagram-yhtyeelle.
>>> Ninni Perko: Tallennettu keho – tanssija-koreografina lyhytelokuvassa