Tässä artikkelissa esittelen kuusi tanssivalokuvamaalaussarjaa. Kerron tyylistäni yhdistää perinteistä mustavalkovalokuvaa ja akryylimaalausta kuvattaessa tanssia. Kirjoitan luonnon ja kaupunkitaiteen symboliikasta valokuvamaalauksissa. Katson tanssia sen monissa kerronnan tavoissaan.

Artikkeli on kirjoitettu rinnan Helsingissä Ravintola Lasipalatsissa 2.–9.3.2011 sekä taideravintola Mustassa Kissassa 11.–26.3.2011 järjestettävien näyttelyiden kanssa.

 

 

Kuvat © kirjoittaja. Kopiointi tai käyttö ilman lupaa kielletty.

Tanssi valokuvamaalauksissa

 

1. Johdanto

Olen katsomassa Kenneth Kvarnström Companyn Destruction Songia marraskuun kääntyessä joulukuun hämyyn. Tanssija lepää polvillaan mustan lumen keskellä. Valkoinen valo siivilöityy harsoten hänen käsilleen. Kädet liikkuvat etsiytyen suojaamaan, kannattelemaan kasvoja. Valo leikkaa, pysäyttää hetken yksinkertaisessa intensiivisyydessään, tuoden koettavaksi eheyden särkymisen, kosketeltavaksi murtumisen tilan. Lumoudun hetkestä ja tanssin kyvystä paljastaa. Etsin kameraani. Kamerani puuttuu. Jatkuvan kauniit koreografian ja punoutuvien käsien yksityiskohdat, lumoutumisen, vaikutuksen tilat toistuvat. Maailmassani alkaa syntyä toisenlaisia kuvia, maalauksellisia maisemia. Tanssin loppuessa käteeni etsiytyy luonnoskirja ja mustekynä. Destruction Songin mustan modernin pinnan spektaakkelimaisen eleganssin sekä orgaanisen sanomattoman syvien syleilyiden huikean hienoon ristiriitaan yhdistyy aikaisemmin chileläisten teatteritaiteilijoiden kanssa ottamani valokuva ihmisten suojamaskeista ja nähdyksi tulemisesta. Maalarin mielikuvituksen improvisaatio voi alkaa (ks. kuva 1.).

Kuva 1. Viattomuuden maskit peilisalissa

Tässä artikkelissa esittelen kuusi tanssivalokuvamaalaussarjaa. Kerron tyylistäni yhdistää perinteistä mustavalkovalokuvaa ja akryylimaalausta kuvattaessa tanssia. Kirjoitan luonnon ja kaupunkitaiteen symboliikasta valokuvamaalauksissa. Katson tanssia sen monissa kerronnan tavoissaan. Valokuvissa esiintyy suomalainen todella upea tanssija Virva-Tuuli Suopohja, chileläisiä teatteri- ja tanssitaiteilijoita sekä Trisha Brown Dance Companyn tanssijoita. Maalattuina kuvissa myös tanssivat Kenneth Kvarnström Companyn tanssijoiden innoittamina omanlaisensa muotonsa saaneet maalaukselliset tanssijat.

2. Mustavalkovalokuvaus ja akryylimaalaus

On hyvin pimeää. Ainoastaan pimiön ruskea valo valaisee himmeästi. Asettelen valokuvapaperin suurennuskoneen alapuolelle. Säädän valotuskelloon koeliuskojen avulla etsityn ajan, tässä hetkessä valitun mustan ja valkoisen syvyyden ja keveyden vaihdunnan ja painan kellon käyntiin. Nykyisyyden antama tulkinta määrittää sen, millä tavalla valotan kuvan ja mihin haluan pysäyttää kehittymisen. Voin antaa kuvalle tummemman tai vaaleamman sävyn suhteessa niihin sävyihin, jotka ovat tallentuneet negatiiville – tumma vedenpinta on epävakaampi kuin vaalea vesi, josta näkee läpi. Kello tikittää, kuvattu hetki välähtää pimiössä. Paperille valottuu muotoja. Upotan valotetun paperin kehitysliuokseen. Katselen jännityksen vallassa, kun paperiin alkaa piirtyä kuva: Ensiksi ilmaantuu väreilevä vesi, sitten paperiin kohoaa kasvojen piirteitä, tunnetiloja, odotusta, lumoutumista, luopumista. Seuraavaksi tulevat kaislojen ääriviivat, veden pinnan samettisuus, raskaus. Pikkuhiljaa kuva piirtyy kokonaan (ks. kuva 2.). Hetki on herännyt eloon. Valokuvaa kehittäessä näen kuvatun hetken syntyvän, piirtyvän vaihe vaiheelta hiljaa ympärilläni uudelleen, mutta erilaisessa tulkintakehyksessä kuin kuvattaessa. Digitaalikuvauksella voi päästä melko samanlaiseen lopputulemaan, valokuvaan, mutta antaako digitaalikuva mahdollisuuden tällaiseen kokemuksellisuuteen?

Kuva 2. Merenneito

Työskennellessäni vanhanaikaisiin muotokuviin erikoistuneessa valokuvaamossa arkeen kuului mustavalkoisten ruskeasävyisiksi viradonilla tai seleenillä sävytettyjen kuvien tuoksu sekä ajaton tunnelma, pehmentävät ja valkoisen hohtoa lisäävät suodattimet ja ajan patinaa ja pinnan runollista lohkeilua tuottavat lasipinnat. Minua kiehtoi kuvien retusointiin liittyvä käsityön intensiteeti sekä retusointiväreillä elävöitetyt, päälle maalatut ja koristellut mustavalkovalokuvat.

Ennen digitaaliaikaa mustavalkokuvien retusointiväreinä käytettiin guassivärejä, peitevärejä, vesivärejä tai öljypohjaisia retusointivärejä. Valokuvauksen ja maalaamisen yhdistäminen muussa kuin korjailu tai yksityiskohtien värjäämistarkoituksessa on kuitenkin ollut harvinaista. Viime aikoina jotkut taiteilijat ovat kokeilleet öljyvärimaalauksen ja valokuvan yhdistämistä. Esimerkiksi 2010 Ars Fennica -ehdokkaana ollut Anne Koskinen on pyrkinyt jäljittelemään öljyväreillä mahdollisimman tarkasti valokuvan jälkeä ja pintapigmenttiä.

Tallaisissa töissä valokuvan pinnan, kuvapaperiin nousseiden hopearakeiden ja maalipigmentin ero on pyritty mahdollisimman pitkälti häivyttämään. Minä puolestani pyrin akryylimaalilla tuomaan esille tämän rajapinnan kaikessa kauniissa orgaanisuudessaan ja samalla purkamaan sen, mikä on rajana nähty. Pyrin löytämään rönsyilevän, pinnanmuotojen ja valöörien orgaanisella vaihtelevuudella leikittelevän utuisen, unisen maalaamisen tavan. Etsin siis maalarin siveltimen mahdollistaman symboliikan soinnun sekä tunnetiloja ja hetkiä tarkasti, herkästi toistavan perinteisen mustavalkoisen valokuvan yhteiskerronnan säveltä.

Akryylimaalilla maalatessa voi luoda elävän, jopa solukkomaisen pintarakenteen, jopa kambrikausien merien tekstuurin. Akryyli kuivuu nopeasti ja se mahdollistaa useiden päällekkäisten, rosoisten ja pinnanmuodoilla leikittelevien kerrosten korostamisen. Toisaalta akryylimallilla voidaan synnyttää hyvin ohuita, sudenkorennon siipien kaltaisia läpinäkyvyyden, keveyden ja kelluvuuden vaikutelmia lisättäessä siihen ohentamiseen tarkoitettua kiiltoainetta. Akryylimaalin tuottamaa kolmiulotteista jälkeä ja siveltimen muotoileman symboliikan yksityiskohtia voidaan vielä korostaa, syventää ja tarkentaa mustekynällä. Seuraavissa kolmessa kuvassa on pyritty monikerrokselliseen ja käsin kosketeltavaan kuvauksen tapaan. Niissä yhdistyy mustavalkovalokuvan ja akryylimaalauksen lisäksi kehomaalaus.

Kuvat 3.–5. Herkät tarinoita kertovat sormet

 

 

 

3. Luonnon, sielun ja yhteiskunnallisen symboliikasta

Luonnon symboliikan äärelle minua on johdatellut mielessäni kangastuksina siintävät lapsuuden kutsuen kuiskivat tilat, solujen muistissani solisevana virtaava vesi, oranssina polttava kesäisten niittyjen joutilaisuuden aurinko. Tanssin ja luonnon yhteispinnoille minua on  pyytänyt lapsuuden peikkotanssien ikivihreä metsä ja syreenipuiden muodostama kehto, jonne kiipesin, käperryin koontoon sydän auki ihailemaan pilvien moninaisten valotusaikojen kohottamaa elämäntaivasta. 

Luonnon symboliikassa minua puhuttelee etenkin veden tapa kertoa. Vedestä, merestä alkoi elämä, orgaaninen polveutuminen, ensimmäiset pienet kehot, toisiaan hylkivien ja puoleensavetävien elektronien ja protonien tihentynyt liike. Vesi ja elämä maalaavat koreografiaansa aina yhdessä. Vesi, meri on mitä moninaisimpien metamorfoosien tila – kuurankukkien, pistävien ja särkyvien jäätikareiden, puhtaan lumen sekä veden alle joutumisen. Silloin ilma voi loppua tai katse voi kirkastua ja tajunta laajentua kuin sukeltajan kokemusmaailmassa.

Vesi on armoa symbolisoineen sateen metamorfoosinen lähde. Veden metamorfooseja, alkuvoimaisen luovuuden lumoa voi myös havaita yksinkertaisten käännösten, peilausten kautta: Kerran katsoin meduusaa ylösalaisin turkoosin meren auringon kimmeltävän auran sulaessa sen sisään. Se muutti muotoaan syliksi kuin kantavaksi kohduksi, josta versosi kauniit käsien kaaret, punoutui pajuiset puiden oksat, kokonainen ylöskurkottava uusi elämä.
Kirjallisuudessa meri on myös monesti symbolisoinut sielullista luovuutta ja itsensä löytämistä: Hesse kirjoitti siitä, kuinka kaikki padot, vuonot ja joet virtaavat aina mereen. Meri on myös hallitsemattoman ja monenlaisten rakkauden muotojen rajoittamaton resonaatiopinta.  Seuraavassa kuvasarjassa (kuvat 6.–9.) tanssi ja veden metamorfoosi kietoutuvat yhteen.

Kuvat 6.–9. Tanssi veden metamorfoosissa

 

 

 

Edellisessä kuvasarjassa tanssiva Virva-Tuuli oli tanssimassa kesällä 2010 Italiassa tanssifestivaaleilla Gaalassa sooloteoksella A Seed of Life, Elämän siemen. Teos vaikutti ihmisiin kyyneliin asti. Virva-Tuulille jäi mieleen yksi mies, jolle tanssi oli täysin tuntematon taiteenlaji. Mies kertoi, ettei ollut koskaan aiemmin kokenut sellaista jumalallisuuden voimaa, jonka tanssi sai hänet tuntemaan. Palatakseni tällaisesta voimallisuuden kokemuksesta symboliikkaan, seuraavassa kuvasarjassa (kuvat 10.–11.) oleva kivi, jonka päällä tanssija lepää, on symbolisoinut monesti kaikkeutta, ykseyttä, pysyvyyttä kaiken ulkoisen muuttuessa, yhteyttä ihmisten välillä. 

Kuvat 10.–11. Kivi ja pehmeitä graafisia liikkeitä – liikkumattomuutta

 

Symbolistinen tyylisuuntaus tai enemmänkin filosofis-esteettinen elämänasenne ja kulttuuriliike vahvistui 1800-luvun lopussa englantilaisten Pre-Rafaelittien, kuten runoilija ja taidemaalari Dante Gabriel Rosettin, ranskalaisten taitelijoiden, kuten Gustave Moreaun,  ja norjalaisen taidemaalarin Edward Munchin sekä saksalaisten mystikkojen myötä. Symbolistiseen kuvataiteeseen vaikutti myös paljon Arthur Schopenhauerin idealismi ja Friedrich Nietzschen filosofis-aforistiset kirjoitukset Zarathustrasta. Symbolisteja kiehtoi ihmisen sielullisuus, mielikuvitus sekä unien maailma Freudin ja Jungin ajatusten virittäminä. (Peltola & Linder 2006; Lucie-Smith 2001; Wolf 2008.) Symbolistista taidetta kuvaa arvoituksellisuus, palapelimäisyys, tarinankerronnallisuus, muotokuvauksellisuus ja kuvauksen tavan runollisuus. Se pyytää katsojalta kykyä empatiaan, asettua aistimaan symbolein kuvattavan sisäistä maailmaa. (Wolf 2008, 8.)

Vaikka symbolistit pyrkivät ottamaan etäisyyttä vallitseviin elitistisiin taiteen muotoihin ja yhteiskunnallisiin hierarkioihin (Lucie-Smith 2001), monet ovat pysytelleet paljon yksilön sielun ja henkilökohtaisten suhteiden dynamiikan alueella sen sijaan, että olisivat laajemmin kertoneet yhteiskunnallisesta todellisuudesta. Haluaisinkin tuoda symbolistisen sielun yhteiskunnallisen dynamiikan ymmärtämiseen ja vastaavasti yhteiskunnallisen dynamiikan vahvemmin ihmisen elämän matkojen kuvaamiseen. Yksi tapa tähän on esimerkiksi tarkastella kaupunkitaiteesta, kuten tanssista ja graffiteista löytyvää symboliikkaa, joka voi paljastaa valtasuhteita ja yhteiskunnallisia epäkohtia sekä maalailla uudenlaisten vaihtoehtoisten elämäntapojen utopioiden sykettä. Niitä voi löytää niin New Yorkin, Berliinin kuin Valparaison kaduilta, mutta myös muualta kuin suuren maailman sylistä, jos on aikaa ja herkkyyttä pysähtyä katsomaan.

Kuvassa 12 tanssi paljastaa, mutta tarjoaa myös etäisyyttä, iloa ja leikillisyyttä yhteiskunnallisen tilanteen elettyyn, koettuun painoon. Kuva kertoo Pinochetin diktatuurin jälkeisestä Chilestä, jossa kaikki aikaisemman valtaregiimin jäänteet eivät ole vielä kokonaan kadonneet ja uudet vallan merkit elävät taustalla aavistuksina. 

Kuva 12. Tanssi diktatuurin jälkeisessä Chilessä

4. Ykseyden koreografia

Artikkelissa on esitelty yksi pimiötyöskentelyn taikaa havainnollistava kuva ja kuusi tanssikuvasarjaa, joissa yhdistyy mustavalkovalokuvaus ja akryylimaalaus. Artikkeli on kirjoitettu rinnan Helsingissä Ravintola Lasipalatsissa 2.3.–9.3.2011 sekä taideravintola Mustassa Kissassa 11.3.–26.3.2011 järjestettävien näyttelyiden kanssa. Artikkelin ja näyttelyiden tarkoitus on ollut tarkastella tanssia monikerroksisena tapana tuntea, käydä dialogia, tulla nähdyksi sekä kertoa luonnon ja kaupunkimaiseman symboliikan kanssa. Tanssin kautta voi puhua maskeista, joihin ihmiset ovat verhoutuneet, särkymisestä, yhteiskunnallisten olosuhteiden painosta, viattomuudesta, keveydestä, armosta, lämmöstä ihmisten välillä, puhtaasta ilosta, peilaamisesta ja vastaliikkeistä – tanssi voi avata henkilökohtaista tuntemisen tapaa, ihmisten välistä ja yhteiskunnallista dynamiikkaa. 

Jung (1997) sanoo, että symbolit ovat aina jotenkin mystistä – symboliikan kieli on mystiikan kieltä. Haluaisinkin nähdä, että tanssivalokuva on se kaikupinta, josta maalarin mielikuvitus alkaa. Valokuvan pohjalta maalari voi luoda escheriläisen loputtomasti jatkuvan, toisiinsa sulautuvien muotojen harmonian, hesseläisen lasihelmipelin tavoin törmäilevän ja loksahtelevan arvoituksen tai analyyttisen kubismin hajalleen jättämän hajoamisen ja lukuisten perspektiivien tilan. Maalari voi myös pyrkiä pois liiallisen mystiikan pauloista ja antaa siveltimen jäljen yksinkertaisesti tulla tanssin läpi, antaa siveltimen improta tanssin aksenttien aukeudessa. 

Olisin iloinen, jos tanssivalokuvamaalauksilla voisi kertoa myös tarinoita heistä ja heille, jotka eivät ole saaneet kokea taiteen ja tanssin kosketusta, jotka eivät ole niin onnekkaita kuin me. Artikkelin ensimmäisessä valokuvamaalauksessa, ”Viattomuuden maskit peilisalissa”, pyrin kiinnittämään huomiota myös yhteen, tanssin ulkopuolelle jääneeseen, maskiin verhoutuneeseen ihmiseen, jonka kantamassa taulussa saa sanallisen muodon, sen mitä moni ei ehkä uskalla sanoa ääneen. Hän etsii niitä juuria, jonka päälle voi rakentaa kosketuksen koreografiaa.

Kerran eräs ihminen sanoi minulle, että tanssi taitaa olla sinun olemismuotosi. En vastannut tähän vielä. Minulle tanssi on intersektio, punosten keskus, joka ehdottomasti tuo yhteen eri taiteen muotoja muodostaen loputtoman kiehtovan yhteiskudelman. Tanssin kautta voi myös päästä ylirationaalisuuden taakse puhtaaseen koennan ja ymmärryksen iloon. Tanssissa voi oleilla ykseyden koreografia.

Kuva 13. Peilaamista vai vastaliikkeitä?

Lähteet
Jung, Carl G. 1997. Yhteys piilotajuntaan. Teoksessa Carl G. Jung (toim.) Symbolit. Piilotajunnan kieli. Helsinki: Kustannus Osakeyhtiö Otava.
Lucie-Smith, Edward. 2001. Symbolist Art. London: Thames & Hudson World of Art.
Peltola, Katja & Linder, Marja-Liisa. 2006. Symbolismin lähteillä – Mestariteoksia Ranskasta 1880-1920. Tampereen taidemuseon 75-vuotisjuhlanäyttelyn 25.11.2006-11.3.2007 teosluettelokirja. 
Wolf, Nobert. 2008. Symbolism. Taschen.

Susanna Hannus on tutkija ja itsenäinen taiteilija. Hannus on kiinnostunut tutkimuksessaan vallasta peruskouluissa sekä esimerkiksi dialogisten visuaalisuuden, ruumiillisuuden ja voimautumisen muotojen löytämisestä. Hannus on myös työskennellyt viisi vuotta vanhanajan muotokuvaamossa ja opiskelee parhaillaan voimauttavaa valokuvausta. Hannuksen uusi näyttely ”Choreography of Unison – Dance in Photo Paintings” tuo yhteen tanssia, valokuvausta ja maalaustaidetta.