Lokaviikkojen Street Flow -tapahtumassa Helsingissä eri tanssilajien edustajat ottivat mittaa toisistaan. Katso myös videot!
”Tanssi kuin tanssi”
Lokaviikkojen ohjelmaan kuuluvassa Street Flow -tapahtumassa Helsingin Kisahallissa käytiin ”battlea”, eli leikkimielistä kisaa eri tanssijoiden välillä. Kahden tanssijan muodostama joukkue otti tanssi-improvisaation keinoin mittaa toista joukkuetta vastaan tuomariston ja yleisön edessä. Taistelua tahditti DJ Mercy-1:n monipuolinen musiikki. Kolmihenkiseen tuomaristoon kuului muun muassa tanssija Nina Hyvärinen. Tuomariston äänet jaettiin nopeasti ottelun jälkeen käsimerkein, puolesta, vastaan tai tyhjä ja näin joukkueista saatiin nopeasti karsittua parhaat semifinaalin kautta finaalia.
Värikäs ja monipäinen yleisö kannusti omiaan ja tunnelma oli ajoittain kuin jalkapallo-ottelusta. Mieleeni tuli Zodiakin Mamuska-iltama, Street Flowssa yleisön reaktiot vain olivat paljon voimakkaammin ilmaistuja. Samoin tanssijoiden kontakti yleisöön oli välillä ihailtavan rohkeata. Herkkähipiäinen kulttuurin kuluttaja saattaa olla hieman hämmentynyt näin voimakkaasta kontaktista yleisön ja esiintyjän välillä. Tällainen käyttäytyminen on kieltämättä ominaista street – ja kilpailukulttuurille, ne jopa elävät sen voimasta. Kuitenkin soisin sen rohkeuden ja leikkimielisen näyttämisenhalun siirtyvän myös muihin kulttuurinlajeihin. Samoin yleisön mielipiteiden suoran ilmaisun, usein kun se palaute jää taiteilijoilta saamatta.
Battlen ja hiphop-tanssin historiasta ja ideologiasta
Hiphop-kulttuuri syntyi vähitellen 1970-luvulla afroamerikkalaisten, latinojen ja karibialaisten kulttuurin piirteiden fuusioituessa New Yorkin Bronxissa. Alun perin hiphopparit harjoittivat kaikkia neljää hiphopin alaa: graffitien maalaamista, dj:nä toimimista, rap-musiikin tekemistä ja b-boyna tanssimista. Vähitellen alettiin erikoistua johonkin neljästä alasta, mutta kaikkiin aloihin kuuluu olennaisena osana hiphopin keskeinen ilmiö, battle, kilpailu tai kaksintaistelu maineesta ja taidoista oman osakulttuurin piirissä.
Battle muistuttaa länsiafrikkalaisten heimojen rinkitanssia, jossa kukin tanssija käy vuorollaan esittämässä soolon ringin keskellä. Samoin akrobatian harjoittaminen on ikivanha perinne. 1800-luvulla Yhdysvalloissa esiintyivät mustat akrobaatit, jotka heittivät kuperkeikkoja ja voltteja sekä tekivät vaikeita piruetteja. Nykyään nämä samat akrobatian elementit ovat ilmeinen osa b-boysien ja b-girlien liikemateriaalia.
Anne Isomursun ja Nina Tuitun Breikkaus on mun elämäntapa -kirjassa kerrotaan b-boy-kulttuurin sosiaalisesta maailmasta. Nykytanssin ja breakdancen sisäisessä sosiaalisessa elämässä on selvä ero. Näiden kahden eri tanssilajin piirissä suhtaudutaan auktoriteettihahmoihin ja tanssijoiden itsenäisyyden ilmauksiin vaihtelevasti. B-boysien ja b-girlien tapa toimia kulttuurinsa sisällä ilmentää erityistä luovuutta ja itsenäisyyttä suhteessa tanssiin ja sen auktoriteettihahmoihin. Myös hiphop-kulttuurin ideologia tekee breakdancesta spesifin tanssikulttuurin. Kyse ei ole vain esittävästä taiteesta vaan myös kulttuuriin liittyvästä ideologiasta eli siitä,millaisen arvomaailman sisäistäneinä breakdancen edustajat toimivat.
Tanssi on elämäntapa myös useimmille muiden tanssilajien harrastajille ja etenkin sen parissa työskenteleville. Kehoa on harjoitettava jatkuvasti ja usein, jotta alalla kehittyy ja kykenee ylläpitämään jo saavutetun suoritustason. Tanssijat luonnollisesti treenaavat esiintyäkseen ja koreografioiden tekeminen, teosten harjoittelu ja esiintymiset kuuluvat tanssijoiden arkeen. Tanssijat siis joutuvat sitoutumaan ja käyttämään paljon aikaa tanssiin liittyvien asioiden parissa. Niinpä harrastajat ja ammattilaiset elävät tiiviissä tanssin alan sisäisessä kulttuurissa.
B-boylle ja b-girlille oma linja merkitsee tanssijoiden pyrkimystä luoda oma persoonallinen tanssityyli breakdancen lajityypille ominaisen liikekielen puitteissa. B-boyt ja b-girlit pitävät yllä kaikkialla showta, tanssin esittävää puolta, mutta hiphop-kulttuurin sosiaalisesta puolesta ollaan myös erittäin tietoisia. Oman autenttisen tanssikielen kehittäminen ja siitä tunnustuksen saaminen lisäävät tanssijan arvostusta ryhmän sisällä.
”Tanssi kuin tanssi”
Street Flow -tapahtuman tuomari Nina Hyvärinen onkin sitä mieltä, että on melko sama mitä tanssia tanssitaan, kunhan siitä välittyy tekemisen ilo ja energia. Itsensä likoon laittaminen, yleisön eteen astuminen avoimin mielin ja askelkuvioin, vaatii rohkeutta ja luottamusta omiin taitoihin. Siksi myös balettitanssijan olisi syytä etsiä esiintymisvarmuutta ja tekemisen iloa improvisaation avulla, toteaa Nina Hyvärinen, joka käyttää improvisaatiota työ- ja lämmittelyvälineenä. Harmittelimmekin yhdessä kun muiden kuin street-tanssin edustajat olivat tässä tapahtumassa vähemmistönä. Jatkossa olisikin hienoa, mikäli tällainen tanssitapahtuma saisi jatkoa ja muiden tanssilajienkin edustajat innostuisivat battlen ideasta. Yleisön edessä kisaamiseen ei välttämättä tarvitse suhtautua niin ryppyotsaisesti, loppupeleissähän se kilpailu käydään kuitenkin tanssijan omassa mielessä.
Kiirjoittaja on opiskellut mm. Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa käsikirjoittamista ja elokuvaohjausta. Hän työskentelee pääasiallisesti liikkeen kanssa, toimii pilatesohjaajana, tanssijana ja koreografina.
