Olli Ahlroos: Mestarillista
Talia Paz: MAGNOLIA / LOVE / HABAYTA
Magnolia
Koreografia: Stijn Celis
Musiikki: Gustav Mahler
Puvut: Kathy Brunner
Valosuunnittelu: Jackie Shemesh
Tanssi: Talia Paz
Love
Koreografia: Sharon Eyal
Musiikki: Lisa Germano
Tanssi: Talia Paz
Habayta
Koreografia: Nigel Charnock
Puvut: Dalia Lider
Valosuunnittelu Jackie Shemesh
Tanssi: Talia Paz
Kuopion kaupunginteatteri 19.6.2007
Mestarillista tanssia, heikkoa koreografiaa
Talia Paz on huikea tanssija. Hänellä on pitkät raajat. Hän on voimakas. Hän on notkea. Hänellä on ehdoton kontrolli kehoonsa ja hänen liikkumisensa on tarvittaessa musikaalista ja maalailevaa, tarvittaessa terävää ja koomista. Hän on herkkä yksityiskohdille ja todella hienosyinen liikkuja… lähes täydellinen tanssija.
Paz on tanssija, jolle festivaalin järjestäjä voi huoletta sanoa: ”Tee meille sooloilta. Saat itse valita koreografit joiden kanssa haluat työskennellä”. Näin itse asiassa tapahtuikin viime vuonna ranskalaisella Uzes – festivaalilla. Kuopiossa nähtiin tästä sooloillasta kaksi teosta, joiden koreografeiksi valikoitui Stijn Celis ja suomalaisille hyvinkin tuttu Nigel Charnock. Kuopion sooloillassa nähtiin lisäksi Kareliagaalassa Pazin esittämä Sheron Eyalin hassu ja lyhyt Love – teos.
Talia Pazin kaltaiselle tanssijalle soolon tekeminen täytyy olla koreografeille kova paikka. Kaikkien sooloteoksen valmistamiseen liittyvien vaikeuksien lisäksi Talia Pazin huikean fysiikan avaamat mahdollisuudet ja hänen maineensa tanssijana ovat ehkä luoneet omat paineensa koreografeille. Samalla työskentely Pazin kaltaisen tanssijan kanssa on koreografille kuin koreografille mahtava mahdollisuus näyttää osaamistaan ja visioitaan, joten jotain erityistä pitäisi koreografi-paran saada aikaiseksi sortumatta pelkästään alleviivaamaan tanssijan erityistä virtuositeettia pelkin jalan nostoin ja hypyin.
Stijn Celis onnistui kohtalaisesti luomaan haastavaa ja tarpeeksi vaihtelevaa liikemateriaalia Pazille. Edelleen olisin toivonut monipuolisemmin Pazin fyysistä virtuositeettia hyödyntävää liikettä. Celisin teos oli traagisesta pohjavireestä huolimatta myös koominen. Se onnistui ikään kuin korostamaan Mahlerin surumielisen musiikin seassa pulppuavia kevyempiä, suorastaan hilpeitä kohtia. Hilpeimmillään liikemateriaali ja Pazin tulkinta toivat mieleen Monthy Pythonin ”funny walk” sketsit.
Yllätyksekseni suurimman vaikutuksen allekirjoittaneeseen teki keskimmäinen, lyhyt Sharon Eyalin koreografia. Se ei ollut mahtaileva, eikä se ollut alleviivaavasti virtuoosimainen koreografia, mutta ei missään nimessä lattea tai helppokaan. Se oli kelpo pikku teos, jonka Paz tanssi kerta kaikkiaan loistavasti. Hauskan sentimentaalinen Lisa Germanon popkappalekin kuulosti yhtäkkiä todella koskettavalta, kun Paz liikkui sen tahtiin. Jos joskus vielä tuon kappaleen kuulen, tiedän, että ajattelen Talia Pazia ja hänen upean kaunista olemustaan.
Viimeisenä nähty Nigel Charnockin teos oli sitten todellinen riman alitus. Se oli epämääräinen sekamelska mitään sanomattomia koreografisia aihioita, joiden keskenkasvuisuutta yritettiin peitellä milloin ilmapalloilla, puvun vaihdoilla, Pazin mihinkään liittymättömillä jalannostoilla ja milloin muulla irrallisella rekvisiitalla. Kokonaisuus oli vielä sen osiakin surkeampi. Mikrofoni ja ”hauskat jutut” olivat vielä todellinen piste ii:n päälle. Habayta oli nimekkäältä koreografilta typerä, pitkäveteinen, suorastaan katastrofaalisen huono tekele ja raivostuttavaa katsojien, festivaali- ja teatterihenkilökunnan ajan ja rahojen haaskausta. Se nuori katsoja jonka kuulin kertovan kaverilleen, että oli nukkunut Charnockin tekeleen ajan, sai varmasti parasta vastinetta rahoilleen.
Olli A. Ahlroos
Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän suorittaa työharjoittelua Liikekieli.comissa kevään 2007.
olli.ahlroos(at)liikekieli.com
Kuva: Johannes Romppanen
Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.