Tuli halu ajatella esitys pois lavalta. Nyt kyseisessä tilanteessa se olisikin voinut olla ahdas ravintolaesitys, josta näki huonosti, mutta ei kuitenkaan ollut vapaan katsomon mahdollisuutta mennä esiintyjiä lähemmäs. Vaihtoehtona olisin toisaalta halunnut katsoa esiintyjiä vieläkin ahtaamalla, ja rajoitetummassa tilassa, kuten puhelinkopissa tai suihkukaapissa.
Kokko
Konsepti ja ohjaus: Tatu Tynni ja Takado Matsuda
Tanssi ja laulu: Takado Matsuda
Taikuus: Tatu Tynni
Musiikki: Aavikko
Kide-festivaalin avausesitys 8.1. 2009
Tulevaisuus 80-luvulta katsottuna
Jos miettii 80-luvun tieteis- ja fantasiaelokuvia sekä sen aikaisia musiikkivideoita, voi päästä Taikateatteri 13:n ja Aavikon teoksen atmosfääriin Kokko. Kokko esitellään futuristisena avaruusdiscona, jonka on ohjannut taikuri Tatu Tynni ja laulaja-tanssija Takado Matsuda ja he esiintyivät yhdessä Aavikko-yhtyeen kanssa.
Kokon aikana olisin halunnut hajottaa rajan tai ehkä kokonaisen tilan yleisön ja esiintyjien välillä. Nyt näiden kahden välillä vallitsi liiallinen etäisyys. Kaipasin koko ajan, että sitä rikottaisiin. Hetkeksi kyllä. Takado Matsuda tuli tanssimaan pois lavalta yleisötilaan. Enempi olisi kuitenkin ollut vasta ratkaisu. Toinen häiritsevyys oli lavan pienuus esiintyjille. He tuntuivat olevan ahdistavan ahtaalla. Eikä yksin esiintyjät, vaan myös valosuunnittelu. Spotit tulivat yli lavan, ja kiertävät valot eivät saaneet ilmaa.
Tuli halu ajatella esitys pois lavalta. Nyt kyseisessä tilanteessa se olisikin voinut olla ahdas ravintolaesitys, josta näki huonosti, mutta ei kuitenkaan ollut vapaan katsomon mahdollisuutta mennä esiintyjiä lähemmäs. Vaihtoehtona olisin toisaalta halunnut katsoa esiintyjiä vieläkin ahtaamalla, ja rajoitetummassa tilassa, kuten puhelinkopissa tai suihkukaapissa.
Esityksessä on tarkoitus kohdata mennyt, nykyhetki ja tuleva. Tulevasta emme mitään tiedä, ja siksi futuuri on kokemus tulevasta menneen silmin. Futurismi on esityksessä 80-luvun scifi-silmin katsottu kuva.
Mennyt oli saatu tyylikkäästi esitykseen. Hienovaraisella ironialla tuotiin muutaman vuosikymmenen takainen esille. Muutamankin kerran teos assosioitui muun muassa Pet Shop Boys -yhtyeen musiikkivideoon ’Go West’. Ja kaikella kunnioituksella.
Jos haluamme erottaa menneen, nykyhetken ja tulevan, niin ehkä tulevaa ajattelivat vain esiintyjät. Taikatempuissa, tanssissa ja soittamisessa kaikkien tuli olla askeleen edellä. Askeleen edellä katsojia. Askeleen edellä itseään. Ja katsojilla ei taas ollut muuta kuin nykyhetki. Toisaalta, mille esityskin antoi luvan, oli sen toteaminen, ettei ole mitään valmista. Esiintyjät olivat kokeilemassa asioita, siinä missä harjoitellessaankin. Eivät hekään tiedä, mitä tuleman pitää. Lavalla saattoi kävellä yhden turhan suunnan tai säätää videokameraa. Esitys oli myös kokeilutila. Kokeilun ei tarvitse merkitä epävarmuutta tai epätietoisuutta, joka esityksestä tosin välillä välittyi.
Aavikon elektropop loi tilan, ja musiikki oli oikeastaan ainut, millä oli esityksessä tilaa. Yhdessä Takado Matsudan laulun kanssa se tunki tajuntaan, hallitsi taikomista ja rytmitti tanssia. Ja loi esityksen aikarakenteen, ehkä hieman hajottaen teoksen eheyttä. Musiikki oli äänikupla, joka ympäröi esiintyjiä ja katsojia, ja kun musiikki päättyi, kupla oli hajotettu, ja esitys oli jo mennyttä.
Heini Tuoresmäki
Kirjoittaja pitää tanssista ja kirjoittamisesta. On valmistunut kandidaatiksi viestinnän alalta, ja opiskelee nyt tanssinopettamista.
