Balettikilpailujen tuomaristo saapuu saliin aina viimeisenä. Se myös poistuu salista ennen muuta yleisöä. Tuomaristoa ympäröivät penkkirivit on salissa jätetty tyhjiksi. Näin utelias yleisö ei pääse edes selän takaa kurkkimaan, miten tuomarit kommentoivat kilpailijoita ja heidän suorituksiaan.
Tapasin tuomaristoon kuuluvan Kathryn Bennettsin ennen toista välierää. Bennetts on syntynyt ja opiskellut tanssia Australiassa, mutta toimii tällä hetkellä Flanderin kuninkaallisen baletin taiteellisena johtajana Belgian Antwerpenissa. Vuonna 2010 Bennetts otti rajusti yhteen Belgian kulttuuriministerin kanssa, joka ilmoitti yhdistävänsä Flanderin kuninkaallisen baletin oopperaan. Bennetts ilmoitti tuolloin jättävänsä baletin johdon vuonna 2012.
Nyt Kathryn Bennetts on kuitenkin Helsingissä, tuomaroimassa Helsingin kansainvälistä balettikilpailua. Finalistit ovat jo selvillä, ja monen kilpailijan matka on päättynyt alku- tai välieriin. Kuinka tanssijat suhtautuvat putoamiseen, riippuu aivan henkilöstä, sanoo Kathryn Bennets.
– Emme yleensä anna palautetta kilpailusta pudonneille, mutta jos opettajat haluavat keskustella kanssamme, se sopii. Meidän tyly viestimme karsiutuneille tanssijoille on, että et ole riittävän hyvä tähän kilpailuun, valitettavasti. Tanssin maailma on raaka.
– Se, mitä tanssijat kilpailusta hakevat riippuu siitä, mistä he tulevat. Kauempaa tulevat haluavat verrata omaa osaamistaan muihin. Monet etsivät töitä. Mutta sitten on niitä, jotka eivät ole perillä omasta osaamisestaan ja ovat väärässä paikassa. Mutta sanoisin, että balettikilpailuissa on kyse enemmän tanssimisesta kuin voittamisesta.
Kathryn Bennetts mainitsee monta kertaa haastattelun aikana, kuinka julma tanssin maailma on. Jos kilpailija on silmin nähden hermostunut, tuomaristolta ei heru säälipisteitä, sillä maksava balettiyleisö haluaa nähdä parasta osaamista, eikä sille voi sanoa, että tanssija on nyt hermostunut ja jännittää. Jos haluaa pärjätä tanssijana, on voitettava pelkonsa.
Kathryn Bennetts ei erityisemmin pidä balettikilpailuista. Bennettsin mukaan muutkin balettikisojen tuomarit pitävät kilpailemista outona ilmiönä taiteessa. Kilpailut eivät hyödytä balettia millään tavalla. Yksilöitä se tietysti kasvattaa ja aivan erityisesti nuoria, jotka pääsevät vertaamaan omaa osaamistaan ikätovereidensa osaamiseen.
– Suhtaudun balettikilpailuihin kuin konferenssiin, jossa tavataan kollegoita kaukaisista maista, ollaan yhdessä ja opitaan toinen toisilta. Mutta eihän taiteellisuudessa voi kilpailla, toteaa Bennetts.
– Baletin tekniikka on kehittynyt valtavasti. Osa tanssijoista keskittyy pelkkään tekniikkaan ja unohtaa, että baletti on taidetta. Me kutsumme näitä temppuilijoita ’pyroteknikoiksi’. Osataan tehdä kamala määrä piruetteja ja akrobaattisia liikkeitä mutta esityksestä puuttuu laatu. Jotkut opettajat luulevat, että me arvioimme vain teknistä osaamista.
Kathryn Bennettsin mielestä kiinalaiset tanssijat ovat onnistuneet säilyttämään laadun, eli taiteen, omissa esityksissään. Kiinalaiset tanssijat ovat eristyksissä muista tanssijoista, ja ovat sen takia jääneet hieman ’vanhainaikaisiksi’, perustelee Bennetts. Baletissa teknisen osaamisen tulee yhdistyä ajoitukseen, musikaalisuuteen ja fraseeraukseen.
Kun kilpailijat vähenevät ja kärki tiivistyy, luulisi että tuomariston työ muuttuu vaikeammaksi. Bennetts onkin yllättäen eri mieltä.
– Varsinkin nykytanssin arviointi on vaikeaa. Tuomaristo pyrkii löytämään nykytanssiesityksistä tanssijan liikkeen laadun. Jotkut koreografiat ovat kamalia ja estävät näkemästä mitään, mutta se ei ole tanssijan vika. Klassisissa variaatioissa virheet on paljon helpompi nähdä.
Toisen semifinaalin nykytanssiesitysten koreografinen kirjo olikin suuri, eikä tuomareiden tehtävää käynyt kateeksi. Illan päätyttyä oli kuitenkin pakko todeta, että se jokin, tanssi, taide, persoonallisuus, hehku pääsee huonossakin koreografiassa esiin, jos tanssijalla sitä talenttia on.
Liisa Vihmanen
Kirjoittaja on Ylen toimittaja, joka laittoi 7-vuotiaana balettitossut jalkaansa, eikä ole saanut niitä vieläkään pois.
