Olli Ahlroos – Tämän artikkelisarjan tarkoitus on tutustuttaa uudempia tanssitaiteen ystäviä Suomen taidetanssikenttään ja sen merkittävimpiin instituutioihin. Jonkinlainen käsitys näistä instituutioista voi auttaa taidetanssista kiinnostunutta löytämään uusia tuttavuuksia, uusia teoksia, uudenlaista taidetta ja uudenlaista ilmaisua pieneltä mutta elinvoimaiselta taidetanssikentältämme.
Edellisissä osissa on käyty läpi Suomen Kansallisbaletti, Zodiak – Uuden tanssin keskus ja Kuopio tanssii ja soi -festivaali. Sarjan viimeisessä osassa tutustutaan Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokseen professori Marjo Kuuselan ohjastamana.
Kuva: TeaK
Taidetanssi-instituutiot Suomessa, osa 4: Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitos
Itse Teatterikorkeakoulu (TeaK) perustettiin vuonna 1979 yhdistämällä suomen- ja ruotsinkieliset teatterikoulut valtiolliseksi taideyliopistoksi. Jo pian tämän jälkeen, vuonna 1983 perustettu tanssitaiteen laitos on nähtävä jonkinlaisena merkkipaaluna matkalla kohti taidetanssin tunnistamista elinvoimaiseksi ja vakavasti otettavaksi taiteenalaksi Suomessa.
Toisaalta akateemisuus, toisaalta vahva ja monipuolinen taiteilijakoulutus ovat olleet merkittäviä osasyitä tanssin ja koreografian kokemalle arvon ja uskottavuuden nousulle taiteena Suomessa. Koulutuksen monipuolisuus niin tanssin kuin yleisemminkin taiteen alueella suovat tanssitaiteenlaitokselle sen itsensä kuvaileman ”ylimmän tanssialan koulutuksen” leiman. Hienon mahdollisuuden ja hedelmällisen lisän tanssitaiteen itseymmärryksen syventämiseksi ja yleisemminkin Teatterikorkeakoulun koulutus tarjontaan tuo vuonna 2001 perustettu ja usein aikalaistanssiinkin kiinteästi liittyvä Esitystaiteen ja -teorian erillinen koulutusohjelma. Hedelmällinen lisä tanssitaiteen laitoksen opintoihin on myös vastikään perustettu laitoksen oma, opiskelijoista koostuva tanssiryhmä TaDac.
Tanssitaiteen laitoksen koulutus koostuu kolmivuotisesta kandidaatin tutkinnosta sekä kaksivuotisista maisteriopinnoista, joko tanssijan tai koreografin koulutusohjelmassa sekä mahdollisista jatko-opinnoista. Onhan Teatterikorkeakoulu muiden taideyliopistojen tavoin myös tutkimusyliopisto.
Professori Marjo Kuusela, kuinka tanssitaiteen laitoksen perustaminen on mielestäsi vaikuttanut suomalaiseen tanssiin?
– Puhun nyt osaksi koreografina, joka laitoksen olemassaolon ensimmäiset kaksitoista vuotta seurasi tapahtumia ulkopuolelta, osaksi täällä kaksitoista vuotta toimineena opettajana.
– Laitoksen tanssijoiden ominaislaatua pidettiin varsin tunnistettavana ensimmäisinä toimintavuosina. Uuden tanssin rantautuminen Suomeen näkyi laitoksen liikkumisen tavoissa, Ehkäpä myös samoin niissä näkyi alkuaikojen runsaiden opettajavaihtojen aikaansaamana amerikkalaisen nykytanssin vaikutus. Nykyisin tanssitekniikan opetus on tyylisuunnista melko riippumatonta, opettajien persoonan ja heidän henkilökohtaisten ajattelutapojensa perustalta muovautuvaa. Eri vuosikurssit saattavat olla hyvinkin erilaisia tanssiteknisesti.
– Ervi Sirenin, ensin hänen lehtorikautenaan ja myöhemmin professorina luoma tanssinopetuksen metodi on luonut omaa itsenäistä tanssijaidentiteettiä henkivän tanssijakunnan, jonka laaduissa näkyy vahva orgaanisuus, liikkeen henkilökohtaisuus ja aksentointi, tanssijoiden oman liikkeelliseen ajatteluun luottava ja siitä lähtevä esiintyjänote. Paljon on myös kannettu huolta opiskelijan kehonhuollosta ja kehon toiminnasta tanssissa.
– Jo kauan, 90-luvulta asti, ovat Suomen tanssijoista ne, jotka ovat jääneet pitkään alalle ja kehittäneet omaa tanssitaiteilijuuttaan nimenomaan tanssijuuden kautta, tulleet Teakista. Koreografian opiskelijoiksi haluavien määrä on 90-luvun jälkeen noussut huomattavasti, ja tällä hetkellä monet eturivin koreografeista, muiden muassa Muilu, Risu, Kellokumpu, Tiili, Pirhonen ynnä muut ovat tanssitaiteen laitokselta valmistuneita. Aikaisemmin ajateltiin yleisesti, että koreografeiksi alkavat lähinnä ikääntyneet tanssijat. Nykyään ymmärretään, ettei koreografia ole vain tanssijuuden lopulla häämöttävä ammatti, vaan itsenäinen taiteilijan laatu, omalaatuinen maailman ajattelemisen muoto, joka on ominainen vain koreografiselle työlle.
Tanssitaiteilijoita on monenkirjava joukko. Miten näet TeaKin tanssitaiteen laitokselta valmistuneen tanssijan tai koreografin sijoittuvan tähän joukkoon ja toisaalta tanssin ammattilaisen arkeen?
– Edellisen kysymyksen yhteydessä vastasin jo tähän. Harjoittelumahdollisuudet ovat Teakin teatteritiloissa varmaan paremmat kuin muualla maassa, ehkäpä se on yksi syy miksi täältä valmistuneet jo suhteellisen varhain ovat tehneet töitä suurille näyttämöille. Myös mahdollisuudet harjoitella valo-ääni- ym. taiteilijoiksi valmistuvien kanssa, ovat lisänneet pelottomuutta ottaa vastaan ja rakentaa vaativia töitä. Ongelmiksi muodostuu joskus vastakohta meidän karun tanssikenttämme taloudellisen todellisuuden ja koulun mahdollistamien resurssien välillä. Valtiovalta on kiitettävästi huolehtinut tanssiammattilaisten kouluttamisesta, tällä hetkellä eriasteisia koulutuslaitoksia on eri puolilla Suomea. Kuitenkaan ei valtion taholta juuri ole puututtu epäsuhteeseen kentällä olevien työtilaisuuksien määrän ja kouluista valmistuvien tanssijoiden määrän välillä.
Kuva: TeaK/Timo Mansukoski
Tanssitaiteenlaitoksen tanssijan, koreografin tai tanssinopettajan tutkinto on siis akateeminen loppututkinto. Kuinka akateemisuus ja taiteilijuus käyvät yhteen toisaalta laitoksen opetuksessa ja toisaalta ylipäätään tanssitaiteilijan arjessa?
– Akateemisuus koulussamme tarkoittaa mahdollisuutta opiskella myös yleissivistäviä aineita, filosofiaa ym. yhteisten opintojen ja koulumme muiden taidealan koulutusohjelmien yhteydessä. Mutta se tarkoittaa mielestäni myös, että tanssiopiskelu on mahdollisimman syvällistä. Konkreettisesti se tarkoittaa, että perustaa rakennetaan hyvin yksinkertaisesta alusta alkaen.
– BA-opinnoissa teoria-aineita on viikoittain 4-6 tuntia. Kirjoittamisen osuus, varsinkin kandidaatin eli BA-tutkinnossa, on melko suuri. Koulussa toivotaan tanssin koulutusohjelman toimivan myös tanssija-koreografiutta laajempana pohjana tanssialan opinnoille, esimerkiksi pedagogiikan ja esitystaiteen MA-ohjelmille. Lisäksi toivomme tutkijan työhön kiinnostusta osoittavan saavan opinnoista pohjaa myös mahdollisille jatko-opinnoille uran myöhemmässä vaiheessa.
Kuinka yleissivistävä esimerkiksi tanssijan tai koreografin koulutus sitten mielestänne on?
– Teatterikorkeakoulu olettaa hakijan omaavan ylioppilastutkinnon, opintoja jatketaan tältä pohjalta. Uskon, että taidealalla oleva henkilö tarvitsee vahvan yleissivistyksen ja sen ymmärryksen niin esiintyjänä kuin tekijänäkin. Opintojen pääpaino on kuitenkin ammattiin ja taidealaan kohdistuvilla opinnoilla.
Kuinka TaDac vaikuttaa tanssitaiteen laitoksella opiskeluun ja opetukseen?
– TaDac-ryhmän vaikutus on toivoakseni kaksisuuntainen; tärkeintä on tuntuma ammattilaisuuteen, toimitaan ammattikriteerein ja ehdoin, vaikka vielä turvatusti ja ohjatusti. Uskon myös, että ryhmän kautta tieto ja tuntemus koulumme mahdollisuuksista saattaa tuoda hakijoita muualta maailmasta enenevässä määrin Suomeen.
– Maisterintutkinto ei sinänsä taidealalla, ei varsinkaan näin uudella, vaikuta tanssijan työnsaantiin saati sitten palkkaukseen. Itse työn laatu merkitsee. Toivomme, että tutustuminen tuleviin esiintyjiin on helpompaa kiertävän ammattimaisen toiminnan ja sitä kautta syntyvän näkyvyyden kautta. Koska tanssijoiden opinnot Bologna-sopimuksen myötä pitenivät nelivuotisista viisivuotisiksi, monilla opiskelijoilla on halu lähteä kentälle ja ansaita rahaa mahdollisimman varhain. Koska maisterintutkinto ei sinänsä vaikuta työnsaantiin, uskomme että mahdollisuus työskennellä Tadacissa ja näkyä sen kautta vähentää opintojen keskeyttämistä työn saannin takia ja voi lisätä kiinnostusta maisterintutkinnon loppuun suorittamiseen.
Onko tanssitaiteen laitos mielestänne paljonkin muuttunut sen alkuajoista?
– Laitos on muuttunut paljon sekä omista toiveistaan, että myös Teatterikorkeakoulun muuntumisen myötä. Ja tietysti yhteiskunta ympärillä on sekä vaatinut että antanut muuntumiselle suuntia.
Koulukurssimainen opiskelu on muuntunut enemmän aikuisopiskeluluonteiseksi, varsinkin maisteriopinnoissa. Nykyään tehdään henkilökohtaiset opintosuunnitelmat ja opiskelijan mahdollisuudet ja puutteet pystytään ottamaan paremmin huomioon.
– Viimeisenä, tanssijan koulutusohjelman MA-vuotena laitos järjestää TaDac-ryhmän lisäksi erilaisia syventäviä ja tutkivia työpajoja mahdollistaakseen myös itsenäisen ”Dance Maker” -tyylisen tanssijuuteen suuntautumisen.
– Koko tanssitaiteen käsite on laajentunut ja uudistunut. Tätä silmällä pitäen (ja ehkä myös vähän tämän ansiosta) opiskelijan on mahdollista, joko koko koulun yhteisten opintojen kautta saada opetusta erikoisaineissa, tai hän voi osallistua muiden koulun laitosten tarjoamaan opetukseen, ja niin kutsuttuihin Joo-opintoihin muissa yliopistoissa. Omaa aktiivisuutta vaaditaan enemmän, mutta tämä mahdollistaa myös monipuolisemman opetuksen kuin vain tanssitaiteen laitos pystyisi tarjoamaan. Opiskelija myös tutustuu useampiin ja monipuolisempiin yhteisöihin; jo koulussa muodostuu usein ensembleitä, jotka usein myöhemmin kentällä pysyvät pitkään yhdessä. 
Olli A. Ahlroos
Kirjoittaja on Liikekieli.comin tanssitoimittaja sekä teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa.
olli.ahlroos(at)liikekieli.com
Kuva: Johannes Romppanen
Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.
