Olli Ahlroos – Artikkelisarjan tarkoitus on tutustuttaa uudempia tanssin ystäviä Suomen taidetanssikenttään ja sen merkittävimpiin instituutioihin. Edellisissä osissa on käyty läpi Suomen Kansallisbaletti ja Zodiak – Uuden tanssin keskus.
Tällä kertaa tutustutaan hyvin ajankohtaiseen instituutioon, jälleen huomenna käynnistyvään jokakesäiseen Kuopio Tanssii ja Soi -festivaaliin.
Compagnie Aterballetto: Romeo and Juliet (festivaaliohjelmistoa 2006), kuva Tuire Punkki
Taidetanssi-instituutiot Suomessa, osa 3: Kuopio Tanssii ja Soi
1960-luvulla syntyi Suomeen kesäfestivaaleja kuin sieniä sateella. Tuolloin Kuopiossakin syntyi ajatus järjestää kaupunkiin kansainvälisesti huomiota herättävä kesätapahtuma. Vuonna 1967 Kuopion kaupungin silloinen orkesterinjohtaja Lauri Siimes, palattuaan opintomatkaltaan Yhdysvalloista, ideoi Kuopioon musiikki- ja musiikkiteatteritapahtumaa. Kun vihdoin vuonna 1968 Siimeksen, kaupunginjohtaja Eino Luukkosen ja teatterijohtaja Aimo Hiltusen rinnalle ideariiheen osallistui Kuopion balettikoulun vastavalittu johtaja Elsa Sylvestersson, sai alkunsa idea tanssin ja erityisesti baletin roolista tapahtuman yhtenä teemana.
6.–14.6.1970 järjestettiinkin Kuopioon ensimmäinen kansainvälinen tanssifestivaali, silloin vielä nimeltään ”Kuopio tanssii”. Kuitenkin koko 70-luvun festivaali tarjosi yleisölle vielä Siimeksen vaikutuksesta runsaan puhallinmusiikkiohjelmiston. Seuraavana vuonna festivaali nimettiinkin uudelleen ja sanat ”…ja soi” liitettiin festivaalin nimeen. Vasta vuonna 1984 musiikin osuus jäi festivaaleilla nimelliseksi ja festivaali alkoi keskittyä melkeinpä ainoastaan tanssiin.
Huomionarvoista jo ensimmäisen vuoden festivaalissa oli sen kansainvälisyys ja laaja, tyylirajoja rikkova esitysrepertuaari. Ensimmäisen festivaalikesän uudentanssin tarjonnasta vastasivat ruotsalainen Cullberg-baletti, yhdysvaltalainen Carry Rick ja suomalaisen modernismin edelläkävijäryhmä Praesens.
Tämä ennakkoluuloton ohjelmisto ja laadukkaiden vierailijoiden esiintyminen jo ensimmäisten vuosien aikana sekä ensimmäisen vuosikymmenen aikana hioutunut festivaalin konsepti takasivat festivaalille nopeasti oman paikkansa suomalaisella kulttuurikentällä. Ensimmäinen vuosi toi mukanaan myös tuleville vuosille ja koko festivaalille leimaa antavan kritiikin ryöpyn. Huolimatta esimerkiksi avantgardistisen Praesens-ryhmän mukana olosta, klassisen ohjelmiston vuoksi festivaali ja Kuopion kaupunki saivat osakseen syytöksiä eliittitaiteen suosimisesta. Alusta asti – ehkä osittain saadun kritiikin vuoksi – festivaali onkin pyrkinyt tarjoamaan myös ilmaista ohjelmistoa ja se on pyrkinyt suuntaamaan festivaalia näkyvästi aktiiviyleisön lisäksi tavallisille kaupunkilaisille.
Suomalaisen tanssin historiaan ja tanssifestivaalin hyväksyttävyyteen kriittisessä vasemmistolais-kulttuuripoliittisessa ilmapiirissä vaikutti suuresti myös tanssiryhmä Raatikon läpimurto Kuopiossa vuonna 1974. Marjo Kuuselan Väki ilman valtaa -teos voidaan nähdä tärkeänä sillanrakennuksena festivaalin ja sen vasemmistokriitikoiden välillä.
Festivaali tuntui kritiikistä huolimatta osuneen kultasuoneen, sillä se oli Pohjolan ainoa tanssifestivaali ja ainutlaatuinen myös melkein koko maailmassa. Seuraavat vuodet vahvistivat menestystä hienoilla vierailuilla, joista esimerkiksi Helsingissä osattiin vain haaveilla. Vuonna 1971 nähtiin Kuopiossa muun muassa englantilainen Ballet Rambert ja seuraavana vuonna Carolyn Carlsonin tähdittämä ranskalaisen Anne Berangerin ryhmä. 70-luvun alussa syntyi idea kilpailujen ja katselmusten järjestämisestä festivaalien yhteyteen. Myös tanssikurssien tarjonta oli oleellinen osa jo ensimmäisillä festivaaleilla. Tällaisenaan festivaalin tarjonnan runko on pysynyt tänäkin vuonna, reilut kolmekymmentä vuotta myöhemmin.
Festivaalin ensimmäisenä vuosikymmenenä sillä ei ollut lainkaan taiteellista johtajaa. Taiteellisesta johdosta vastasi tuolloin komitea. Ennen nykyistä taiteellista johtajaa Jorma Uotista festivaalien taiteellisina johtajina toimivat vuosina 1981–1992 balettitanssija, professori Doris Laine, jonka panostus festivaaleilla näkyi esitystarjonnan laajentumisena ja yleisenä laadun nousuna; vuosina 1993–1998 muun muassa taide- ja teatteriaineiden opettajana ja taidekriitikkonakin tunnettu Jukka O. Miettinen, jonka johtajuusvuosina festivaalin painotus siirtyi näkyvästi etniseen tanssiin; ja 1999-2001 puolestaan Alpo Pakarinen.
Nykypäivää
Tämänvuotinen Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali on jo järjestyksessään kolmaskymmeneskahdeksas. Lähes neljänkymmenen vuoden aikana festivaalista on kasvanut merkittävä kansainvälinen kohtaamispaikka suomalaisille ja ulkomaalaisille tanssintekijöille sekä aina uudelle innostuneelle tanssitaideyleisölle.
Vuodesta 2002 festivaalin taiteellisena johtajana on toiminut kansainvälisesti ehkä Suomen merkittävin koreografi ja Suomen Kansallisbaletin johtajanakin toiminut Jorma Uotinen. Hänen valovoimaiseen julkiseen persoonaansa ja karismaansa kiteytyy varmasti ainakin viime vuosina festivaalin lisääntynyt suosio ja noste. Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla sekä Jorma Uotisen karismaattisella julkisella esiintymisellä on ollut varmasti oma vaikutuksensa yleisempään, festivaalin ulkopuoliseenkin tanssitaiteen nosteeseen suomalaisella kulttuurikentällä.
Kuva: Marita Porrassalmi
Uotisen johtajakaudella festivaalien tarjonnassa painotus on festivaalien toiminnanjohtajan Anna Pitkäsen mukaan siirtynyt erityisesti eurooppalaiseen nykytanssiin. Eurooppalaisia vieraita onkin viime vuosien varrella nähty Kuopiossa lukemattomia, muun muassa Isosta-Britanniasta (DV8 Physical Theatre), Belgiasta (Ultima Vez & KVS), Ranskasta (Centre Choréographique National dOrléans & Josef Nadj, Compagnie Carolyn Carlson ja Compagnie Montalvo-Hervieu), Alankomaista (Galili Dance), Portugalista (Ballet Gulbenkian), Venäjältä (Mariinski-teatteri), Ruotsista (Göteborg Ballet ja Kenneth Kvarnström & Co) ja Espanjasta (Nuevo Ballet Espanol), sekä hiukan kauempaakin, muun muassa Kiinasta (The Opera of Peking) ja Thaimaasta (The Royal Dance Company of Thailand), ja nämäkin vain mainitakseni muutaman.
Nimekkäitä suomalaisia tekijöitä festivaaleilla on nähty tietysti myös lukemattomia. Taas vain muutamia mainitakseni: Jenni Kivelä, Jorma Uotinen, Tero Saarinen Company, Anu Viheriäranta, Kare Länsivuori, Harri Kuorelahti, Jyrki Karttunen, Glims & Gloms dance company, Alpo Aaltokoski & Co, Tanssiteatteri Minimi ja Katri Soini. Festivaaleilla on nähty vuosien varrella myös useita kantaesityksiä. Tänä kesänä maailman kantaesityksen saa koreografi Arja Tiilen teos Kukaan ei katso.
Laajan esitystarjonnan lisäksi viikon verran kestävä Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali tarjoaa tänäkin vuonna viihdyttävää ja ilmaista oheisohjelmaa läpi viikon torilla pyöriville, jäätelöstään nauttiville ihmettelijöille. Myös erilaisia tanssi- ja kehonhuollon kursseja on tarjolla yhtä lailla nykytanssin ammattilaisille kuin pienille lapsille ja muille vasta-alkajille. Ohjaajina kursseilla toimii kotimaisia ja ulkomaalaisia alan huippuja.
Kuva: Kari Palsila / Kuopion Matkailupalvelu Oy
Toiminnanjohtaja Anna Pitkäsen mukaan festivaalin suosio on vuosikymmenien mittainen työvoitto.
”Festivaalin suosio on pitkän ja näyttävän historian – ammattitaitoisen, sitoutuneen henkilökunnan työskentelyn tulosta; onnistuneen festivaalin rakentaminen on tuhansista pienistä palasista muodostuvan pitkäjännitteisen yhteistyön tulosta. Niin menestymiset kuin epäonnistumisetkin on jaettu yhdessä niistä oppien”, kertoo Pitkänen ja jatkaa: ”Menestykseen vaikuttaa ratkaisevasti paikkakunnan myötämielinen ilmapiiri festivaalia kohtaan”.
Pitkäsen mukaan festivaalien ohjelmistoon vaikuttavatkin taiteellisen itseisarvon, tiukkojen taiteellisten laatukriteerien ja taiteellisen johtajan linjausten lisäksi esimerkiksi päärahoittajien imagolliset intressit ja alueen matkailulliset tavoitteet. Pitkäjänteisen rahoituksen saaminen ja kauaskatseiset yritysyhteistyökumppanit ovat tietysti kuin lottovoitto minkä tahansa festivaalin rahoitukselle, mutta kuinka voi teosten taiteellinen laatu käydä ristiriidoitta käsi kädessä yritysmaailman intressien kanssa?
Pitkäsen mukaan tätä ei Kuopiossa koeta ongelmana, vaikka hän myöntääkin, että asiaa on jouduttu kovastikin pohtimaan:
”Käytännössä olemme huomanneet, että haluamamme yrityskumppanit, ns. sponsorit, eivät koskaan aseta sisällöllisiä vaatimuksia – päinvastoin, ne antavat täydellisen vapauden, tukensa, luottamuksensa festivaaliorganisaation taiteellisille näkemyksille, ammattitaidolle. He tunnustavat että eivät itse ole tämän alan ammattilaisia vaan sponsorointinsa kautta ostavat sen rahoittamaltaan kohteelta. Sponsoroinnin koemmekin aina luottamuksen osoituksena. Suurissa yrityksissä työnjako on muutoin varsin selkeä, ja he ymmärtävät, että taide ja festivaalien rakentaminen on oma osaamisen lajinsa. Enemmänkin vaatimuksia asettavat yhteiskunnalliset rahoittajat, kaupunki ja Opetusministeriö.”
Erityisen provosoivaan, kantaaottavaan tai yhteiskuntakriittiseen taiteeseen ei festivaaleilla vierailevan kulttuurituristin tai kuopiolaisen toriasiakkaan kuitenkaan tarvitse pelätä törmäävänsä. Festivaaleilla aurinkoinen meininki ja aurinkoinen yhdessäolo laadukkaan tanssitaiteen parissa ovatkin kaikki kaikessa. ”Se tuo ihmiset yhteen”, kirjoittaa Jorma Uotinenkin tervehtiessään tulevaa festivaaliyleisöä.
Olli A. Ahlroos
Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän suorittaa työharjoittelua Liikekieli.comissa kevään 2007.
olli.ahlroos(at)liikekieli.com
Kuva: Johannes Romppanen
Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.
