Koreografisesta prosessista tanssielokuvassa

Julkaistu 8.6.2023 Aloitin tanssielokuvien parissa 2008, jolloin valmistui esikoiselokuvani Breath yhteistyössä ohjaaja-kuvaaja Mika Ailasmäen kanssa. Elokuvassa seurataan kuinka ‘Kati’ (minä) irrottautuu tupakoinnista, projektin edistymistä kommentoi ‘Katin’ ideaaliminä ‘Miss Roi’. Elokuvan

Tanssielokuvien katsomisesta

Tavallisesti käyn elokuun alun ja toukokuun lopun välillä katsomassa keskimäärin kaksi esitystä viikossa. Käyn yksin, käyn yhdessä. Istun penkkiin ja odotan, että valot sammutetaan tai saan muunlaisia toimintaohjeita siihen, miten

Kuukauden tanssielokuvat

Uudessa sarjassa tanssitaiteilijat ja/tai elokuvantekijät esittelevät kiinnostavia netistä löytyviä tanssielokuvia. Ensimmäisenä M.A.D:n ja Loikka -tanssielokuvafestivaalin taustavoima tanssija-koreografi Kati Kallio: ”Ajattelin tuoda näytille muutaman elokuvan, jotka ovat innoittaneet minua kuratoidessani Loikka