Olli Ahlroos: TADaCin ensi näyttäytyminen soi katsojalle monipuolisen mutta silti monipuolisuuttaan ja moni-ilmeisyyttään esitelleiden tanssijaopiskelijoiden ansiosta ehyen ja miellyttävän kokonaisuuden.
Hetkessä eli sieppaa, nappaa ja nauti
Koreografia: Ervi Sirén
Tanssi: Leila Kourkia ja Laura Norppa
Pieniä draamallisia muunnelmia
Koreografia: Jyrki Karttunen
Tanssi: Saara Töyrylä ja Panu Varstala
Farewell Anna Karenina
Koreografia: Maria Saivosalmi & Andrius Katinas
Tanssi: Elina Hauta-aho/Leila Kourkia
Enter´acte (Väliaika) – tanssivideopeli/installaatio
Konsepti ja idea: Ari Tenhula
Visualisointi, video ja ohjelmointi: Teemu Määttänen
Tanssi: Elina Hauta-aho, Mikko Heino, Laura Norppa, Saara Töyrylä, Panu Varstala
Sadepäivän askartelukirja
Koreografia: Jenni Kivelä
Tanssi: Elina Hauta-aho, Leila Kourkia, Laura Norppa, Saara Töyrylä, Panu Varstala
Valosuunnittelu: William Iles
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Lotta Esko
paitsi
Pieniä draamallisia muunnelmia
Valosuunnitelu: Jukka Huitila
Äänisuunnittelu: Jyrki Karttunen ja Jukka Huitila
Pukusuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila
Viiden teoksen monipuolinen ilta
TADaCin ensi näyttäytyminen soi katsojalle monipuolisen mutta silti monipuolisuuttaan ja moni-ilmeisyyttään esitelleiden tanssijaopiskelijoiden ansiosta ehyen ja miellyttävän kokonaisuuden.
Erikoisin teos oli TeaKin aulassa esillä ollut Ari Tenhulan installaatio Enter´acte, jonka olisi suonut tulla nähdyksi rauhallisemmassa kontekstissa ja ajan kanssa. Näin esille pantuna teos tuntui ikävä kyllä hukkuvan monien katsojien osalta ikään kuin väliaikana tarjolla olleeksi kevyeksi ”viihdykkeeksi”, vaikka teos olisi ehdottomasti tutustumisen arvoinen omavireisenä ja omamaailmaisena taideteoksena.
Salissa nähdyistä teoksista ehdoton huippu oli Ervi Sirénin pieni, mutta voimakas duetto Hetkessä. Kuten kokeneelta tekijältä saattaakin odottaa oli se oikea namupala teokseksi. Tanssijat Leila Kourkia ja Laura Norppa loistivat myös. Kaikki turha oli karsittu pois, jolloin liikkuva keho nousi teoksen liikuttajaksi. Teoksen rakenteen ja teeman sulautuessa yhteen viritti teos katsojan taiteen asialle ilman mitään irralliseksi jääviä rakenteellisia tai temaattisia riekaleita. Teoksen alkaessa se repi oman maailmansa auki ja se sulkeutui teoksen päätyttyä. Hyvin yksinkertaista, mutta äärettömän vaikeaa, melkein mahdotonta: taideteoksen tapahtuma. Sirén osoitti, että perusasioiden hallinta ja ymmärrys ovat äärettömän tärkeitä opetuksia nuorille tanssitaiteilijoille. Edes Sirénin teoksen alun musiikkina toiminut käsittämätön b-luokan hiphop-iskelmä ei onnistunut latistamaan teoksen muuten rakoilematonta virettä.
Sirénin teos oli oiva esimerkki siitä, miten tanssitaide loistaa edelleen melkein poikkeuksetta vain silloin, jos teos on teoksena loistava. Asia, joka tuntuu olevan tanssitaiteessa hyvin usein kateissa.
Farewell Anna Karenina on teos jonka kaltaisia tullaan varmasti yhä useammin Suomessakin näkemään ja jonka kaltaisia teoksia Eeva Muilu on jo mestarillisesti vuosien ajan tehnyt. Toisin kuin Muilun työt, oli Saivosalmen ja Katinaksen tekele harmillinen pettymys teoksena. Jos siteerataan pari täysin irralliseksi jäävää riviä ranskalaista filosofiaa käsiohjelmaan jostain reaalisesta ja figuratiivisesta ja laitetaan tanssija näyttelemään esittävyyden ja reaalisen läsnäolon rajapintaa katsojille samaan aikaan viitaten johonkin teosklassikkoon alleviivaavan alleviivaavasti, niin ei ole vielä kasassa kovin kummoista teoskokonaisuutta, ei teemaa, eikä rakennetta. On vaan riekaleita osatekijöistä. Kun vielä osoitetaan hassun hauskalla musiikilla, että kieliposkella tässä mennään, käy jo mielessä, että jotain on ehkä ajateltu ja toivottu vielä välittääkin siitä jotain katsojalle mutta sitten on rohkeus ja aatoksen lento loppunut kesken. Suomalaisessa kontekstissa tälle teokselle on kaava: Muilu miinus Muilu ei ole paljoa.
Farewell Anna Kareninan liikemateriaalissa oli teoksen kaikesta ongelmallisuudesta huolimatta jotain miellyttävää ja raikasta rosoisuutta ja hyvällä tavalla painokkaan väkivaltaista kauneutta, varsinkin muuhun samassa illassa nähtyyn harmillisen sovinnaiseen liikekaanoniin verrattuna. Esitysvuorossa olleelta Elina Hauta-aholta esiintyminen tässä erittäin rohkeassa mutta ongelmallisessa teoksessa oli ansiokas suoritus.
Samassa illassa lisäksi nähdyt Kivelän ja Karttusen teokset eivät teoksina olleet erityisesti huomion arvoisia. Ne lähinnä kärsivät omasta ”hyvästä meiningistään” ja muoto- ja liikekielen sovinnaisuudesta, jollaiselle pitäisi nykyään olla jo jotain muutakin perusteita kuin ”hyvä meininki”. Kelpo tanssiviihdettä toki molemmat. Kivelän Sadepäivän askartelukirjassa Panu Varstala osoitti olevansa mainio esiintyjä.
Olli A. Ahlroos
Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut Liikekieli.comiin keväästä 2007 lähtien.
olli.ahlroos(at)liikekieli.com
Kuva: Johannes Romppanen
Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.
