Kirsi Saastamoinen – Olen huolissani vallitsevasta pessimismistä, joka varjostaa tanssitaidetta Suomessa. Eikö ennemmin kannata valaa positiivisuutta, henkeä, vireyttä ja sielun lentoa, jota tanssi saa aikaan?
Olen huolissani vallitsevasta pessimismistä, joka varjostaa tanssitaidetta Suomessa. Tuotannoissa ja paikoissa, joissa toimintaa on pyöritetty nälkäpalkan rajamailla, valittaminen on muotoutunut jossain määrin vallitsevaksi piirteeksi. Ymmärrän, mistä valitus kumpuaa ja sen merkityksen. Valittaminen tapahtuu vain kokemukseni mukaan pelottavan yleisellä tasolla, yhtä totuutta julistaen. Ongelmat kuitenkin eri paikkakunnilla ovat hyvinkin erilaisia. 36 000 asukkaan Kajaanissa ei yksinkertaisesti voi olla samoja ongelmia kuin 560 000 asukkaan Helsingissä.
Kajaani
Kajaani sukeltaa maakuntahallintokokeilun myötä syvään talouskriisiin, taidemuseoiden, teatterin ja tanssin asema kaupungissa on vaakalaudalla. 18.11. talousluvut lamaannuttivat. Päädyin kuitenkin kirjaamaan paperille tanssitaiteen parhaita puolia, muotoillen ne pukumiehille ymmärrettäviksi, visioksi ja missioksi. Lähestyn niillä kaupungin virkamiehiä ja poliitikkoja aina 13.12. saakka, jolloin lopullinen budjetti vahvistetaan. Jos halutaan muutosta, eikö ennemmin kannata valaa positiivisuutta, henkeä, vireyttä ja sielun lentoa jota tanssi saa aikaan, jos sille annetaan mahdollisuus? Vai saisinko enemmän vaikutusta aikaiseksi, jos kuvailisin inhorealistisesti, että meidänpä 3-henkisessä perheessä on syksyllä kaksi työtöntä, mies teatterin palkkalistoilta tippuneena, asunto- ja autovelat niskassamme?
Tanssin kentällä jo olemassa olevien ”poteroiden” ulkopuolella on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan muutosta, uudenlaista ja avointa toimintaa. On turhauttavaa kuunnella puhetta esim. siitä, että ei yhteistyö teattereiden kanssa onnistu, ei ole onnistunut tähänkään asti. Kajaanissa yhteistyö on toiminut hienosti lipunmyynnistä, markkinoinnista ja tekniikasta lähtien neljän tuotannon kohdalla kahden vuoden aikana. Tuloksena ovat olleet loppuunmyydyt katsomot.
Ihmiset ovat luoneet omia, paikkakunnalleen luontaisia toimintatapoja. Kajaanissa on luotettu yhteistyöhön, positiivisuuteen ja laaja-alaisuuteen. Yhteistyön laaja avaus on kuitenkin saanut muutaman pitkän linjan tekijän tyrmistyneeksi. Se on omituista. Toistaako historia itseään tanssin sisällä? Näin Kiasman aluekeskus-keskustelussa näyn menneisyydestä, siitä, miltä on mahtanut tuntua tiestään varmasta paljasjalka-tanssijasta 60-luvun Suomessa tai taistelevasta raatikkolaisesta sen alkuaikoina. Positiivinen ja yhteistyöhalukas tanssitaiteilija, missä puutappi. Kavahtaako Suomen tanssitaide jälleen kaikkea sitä uutta, mitä on kenties vääjäämättä tulossa?
Aluekeskus
Tanssitaiteen lajina ja taidemuotona tunnetuksi tekeminen maanlaajuisesti vahvistaa koko alaa. Aluekeskusten nimeämisessä OPM osoitti olevansa feministi, mikäli feminismillä tarkoitetaan tasa-arvon kannattamista ja tässä tapauksessa alueellisesti tasa-arvoista suhtautumista tanssitaiteen edistämiseen. Aluekeskuksena aloittamisen jälkeen hämmentävää on ollut hiljaisuus – yksikään freelancer ei ole lähestynyt ja kysynyt, otatteko teokseni keikalle tai olisiko työtilaisuutta.
N. 40% kasvukeskuksien ulkopuolella elävistä nuorista opiskelee tai käväisee työelämässä pk-seudulla aikuisikäisenä. Jos noille nuorille ja lapsille on tarjottu kosketuspinta tanssitaiteeseen omalla paikkakunnallaan, he ovat potentiaalista tanssiyleisöä myös aikuisiällä: Nomadien vierailu Kajaanissa vakuuttaa 14-vuotiaan finninaamaan (tuotu aluekeskusrahoituksella bussikuljetuksella Hyrynsalmelta) ja hän komistaa vapaiden ryhmien katsojalukuja jo n. kahdeksan vuoden kuluttua pk-seudulla. Kun ammattimaiselle tanssitaiteelle annetaan mahdollisuus kasvaa ja kehittyä myös kasvukeskuksien ulkopuolella, tietoisuus alasta yksinkertaisesti kasvaa. Finninaama ei ole katsojana sen vähempiarvoisempi kuin kukaan muukaan. Pohjoisessa työllistyvä tanssitaiteen maisteri on ihan yhtä tärkeä kuin etelässä työllistyvä. Antaumuksen ja vimman taso on sama.
Herääminen
Synkkä pilvi oman pääni päältä pyyhkäistiin pois, kun sain Teakin kirjastossa käsiini Kirsi Monnin tuoreen väitöskirjan ”Olemisen poeettinen liike”. Paluumatkalla Kajaaniin vapautuneisuuden kyyneleet valuivat silmistäni ahmiessani kirjaa. Se mursi maantieteelliset ja itse asetetut rajat tanssin tapahtumisesta. Heräsin ja muistin, että minulla on se kaikki tässä ja nyt. Kiitos Kirsi!
Kirsi Saastamoinen
tanssija-koreografi
Kajaani
www.routacompany.fi
Kirjoittaja on vuonna 1999 Teatterikorkeakoulusta valmistunut tanssitaiteen maisteri. Valmistumisensa jälkeen hän on työskennellyt tanssijana ja koreografina eri kokoonpanoissa freelancer-kentällä (mm. Taite ry, Paula Tuovinen, Tommi Kitti) ja ollut työsuhteessa Tanssiteatteri Minimissä Kuopiossa ja Oulun läänissä läänintaiteilijana. Tehnyt yhteistyötä mm. Juha-Pekka Hotisen, Ville Sandqvistin, Ilkka Laasosen ja Erik Söderblomin kanssa. Valtion tanssitaidetoimikunnan jäsen 2004-2006. Työskentelee tällä hetkellä freelancerina Kajaanissa.
