Olli Ahlroos: En ole aivan varma riittääkö oma kielenhallintani kaikkeen siihen mitä haluaisin tämän tekstin kautta välittää. Kyseessä oli nykytanssin alkeiskurssin ja huonon stand up -keikan sekoitus Kiasma-teatterissa.
Spoken Word/Body
Konsepti ja ohjaus: Martin Bélanger
Näyttämöllä: Martin Bélanger, Jean-Sébastien Durocher (äänisuunnittelu)
Taiteellinen neuvonantaja: Marie-Andrée Gougeon
Tekstit: Jacques Attaly, Martin Bélanger, Arthur C. Clarke, Michel Houellebecq, Beatriz Preciado
31.10.2007 Kiasma/Liikkeellä marraskuussa -festivaali.
Sietämätön sympatian ja hyväksynnän kerjääjä
En ole aivan varma riittääkö oma kielenhallintani kaikkeen siihen mitä haluaisin tämän tekstin kautta välittää, mutta lupaan yrittää parhaani. Venytän vaikka kaikki mahdolliset tyylilliset keinot äärimmilleen, jos on pakko, ja on.
Aloitan tyyleistä hienovaraisimmalla: tietoisella solvauksella. Tämä Bélanger on ranskankielisestä Kanadasta kotoisin ja voin vain kuvitella millaisia anti-sympatioita hän väittää muutaman lasillisen jälkeen tuntevansa amerikkalaista kulttuuria ja nykyelämäntapaa kohtaan (erotuksena toki tämä spoken word kulttuuri). Siispä kutsunkin häntä tämän kritiikin ajan amerikkalaiseksi, sillä aivan tavaton oli se amerikkalaiseen elämäntapaan yleisesti liitettävä teennäisyyden ja pinnallisuuden kavalkadi, jota tämä amerikkalainen esityksessään vyörytti katsojien kasvoille.
”Teoksen” (Tämä amerikkalainen itse, yrittäessään ilmeisesti pelastaa itsensä taidekritiikkimöröltä käytti tosin termiä ”show”, mikä onkin säädyllistä sinänsä.) koko sisältö tuntui olevan teoksessa siteeratuissa teksti katkelmissa, joita joko tämä amerikkalainen itse tai ääninauha esittivät ääneen luettuna. Jos nyt vähintään jostain Hegelistä lähtien on ihmispolo osannut ajatella taiteessa sellaista asiaa kuin sisällön ja muodon ykseys, ja jos tässä teoksessa kiteytyy tämä sisältö jo kirjoitetun sanan muotoon, niin herää kysymys miksi on Amerikasta asti pitänyt joku ”taiteilija” raahata niitä meille lukemaan? Tällaisenaan koko teoksen motiivi, mekanismi ja logiikka kiteytyy tämän amerikkalaisen fantasiaan päästä julkisuuteen kertomaan ”että, mun mielestä…” ja kertomaan mitä hän on viimeaikoina lueskellut.
Lopputulos oli mielivaltainen pötkö kliseisiä, pseudopsykologisia ja pseudofilosofisia (ja enimmäkseen suoraan jostain siteerattuja) ”pohdintoja”, jotka oli liimattu yhteen vielä kliseisimmillä ja teennäisemmillä mielipiteiden julkilausumisilla. (Tämähän on toki sinänsä sallittua… esimerkiksi kritiikissä(!), mutta taiteen sisältönä se on koko taiteen mahdollisuuden taluttamista kaasukammioon taiteen itsensä toimesta). Hirveintä kuultavaa tässä suhteessa olivat tämän amerikkalaisen omat teiniangstiset päiväkirjamerkinnät. Aikuinen mies.
Ai miksi tässä puhutaan vaan siitä, mitä teoksessa sanottiin tai kuultiin sanottavan? Siksi koska siitä teos enimmäkseen koostui. Toki liikettä ja kehollisuuttakin teoksessa oli. Tuolloinkin tämä amerikkalainen sai aikaiseksi tilanteen – samaan aikaan tietysti puhuen ja auki selittäen, koko ajan selittäen – joka vaikutti siltä kuin hän olisi ollut pitämässä nykytanssituntia joillekin kaksitoistavuotiaille liikuntatuntilaisille. Nykytanssin alkeiskurssin ja huonon stand up -keikan sekoitus Kiasma-teatterissa.
Kaikkea tätä leimasi vielä peittelemätön halu miellyttää kaikkia, olla se hyvä ja hauska amerikkalainen, joka jo asuu meidän televisioissamme päivittäin, olla ymmärrettävä ja pureksia kaikki valmiiksi jottei minkään nieleminen olisi katsojalle millään tavalla ikävä, vaivalloinen, saatikka ajattelua vaativa kokemus. Kiitos vaan.
Olli Ahlroos
Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut Liikekieli.comissa keväästä 2007 lähtien.
olli.ahlroos(at)liikekieli.com
Kuva: Johannes Romppanen
Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.
