Sorry, do the tour! (Melk. Prod), URB 06, Helsinki

Niina Mero: D.I.S.C.O.
Marco Berrettinin johtaman Melk. Prod –tanssiryhmän teos vei URB-yleisön suoraan 70-luvun sydämeen, discopallojen välkkeeseen ja leveiden lahkeiden suhinaan. Lue

Veli Lehtovaara: Yksitasoista huumoria
Esiintyjien suhde teoksen aihemaailmaan muotoutui parodioivaksi, mutta ilman parodian tarkkanäköisyyttä ja syvyyttä. Lue


Sorry, do the tour!

Melk.Prod
Taiteellinen johtaja: Marco Berrettini
Koreografia ja esitys: Marco Berrettini, Alessandro Bernadeschi, Gaëtan Bulourde, Valérie Brau-Antony, Jean-Paul Bourel, Philippe Bouttier, Carine Charaire, Chiara Gallerani, Maguelonne Marre, Gianfranco Poddighe
Musiikkikooste: Manuel Coursin
Valosuunnittelu ja lavasteet: Bruno Faucher
Valot: Philippe Bouttier
Balettitanssijat Amica Backmanin balettikoulusta: Viviane Azema, Natalie Daoude, Oona Hujanen, Jemina Luodemäki, Daria Martianova, Maria Martianova, Kiira Parikka, Linnea Santasalo

Kiasma-teatteri, Helsinki 12.8.2006
URB 06 .festivaali


D.I.S.C.O.

She is D. Delirious. Marco Berrettinin johtaman Melk. Prod -tanssiryhmän teos “Sorry, do the tour!” vei URB-yleisön suoraan 70-luvun sydämeen, discopallojen välkkeeseen ja leveiden lahkeiden suhinaan. Discotanssikilpailussa osanottajat antavat kaikkensa, ja voittoa tavoitellaan laillisin ja laittomin keinoin. Musiikki koostuu vanhoista discohiteistä, joita olisi mielellään kuullut enemmänkin ja laajemmalla skaalalla.

She is I. Incredible. Discotanssijoita katsoessa sitä alkoi miettiä, että miksei nykyään enää tehdä musiikkivideoita samalla yksinkertaisella tavalla, tanssin ilmaisuvoimaan luottaen. Nykyisestä ketkutuksesta puuttuu vielä discon aikana vallalla ollut yksinkertaisuus, joka kiteytyi liikkeen sulavuuteen ja niiden toisiaan seuraavaan katkeamattomaan virtaan.

Näihin discoprinsessoihin verrattuna aikamme christinaaguilerat näyttävät lähinnä sähköshokin saaneilta. Joskus pelkkä kädenliike kertoo enemmän kuin huikentelevainen lantionkeikutus, vaikka tämäkin kilpailutaktiikka discon lattialla nähtiin.

She is S. Superficial. Esitys oli sijoitettu onnekkaasti lauantai-iltaan, joka antoi innostuneelle katsojalle mahdollisuuden lähteä kokeilemaan hihaan tarttuneita uusia muuvseja esityksen jälkeen kaupungin yöhön. Tanssikilpailun osallistujat olivat niin otsa rypyssä tosissaan, voitonkiilto silmissään ja vakavissaan, mutta heidän liikkeensä kuitenkin näyttivät niin usein liioitelluilta, yliammutuilta ja yksinkertaisesti naurettavilta, että yleisöä hymyilytti väkisinkin. Mutta tästä seuraa vapauttava valaistuminen, että discopallon pyöriessä ja värivalojen välkkeessä rytmitajultaan haasteisempikin voi kokea liikkeen riemun vailla syyllisyyttä siitä, että näyttää idiootilta. Tutut discohitit alkavat polttaa kengänpohjia väistämättä, ja on sallittua antaa itselleenkin lupa heittäytyä, sillä disco on hauskaa! Ja Saturday Night Feverin sota-asennosta on hyvä muistaa, että etusormi on miekkaakin mahtavampi.

She is C. Complicated. Hieman hämmentäviä olivat pienet ballerinat, joiden militantti järjestys toi hyvän kontrastin disco-liitäjien parvelle. Alkoi hymyilyttää, että kummatkohan tässä nyt loppujen lopuksi ovat aikuisia ihmisiä. Tarinana balettitanssijoiden liittyminen discotanssijoiden maailmaan jäi kuitenkin ainakin tälle katsojalle hieman hämäräksi.

She is O. Oh, oh, oh… Esityksen lopetus oli lumoava, se oli loistava! Sekä ideatasolla että fyysisesti toteutettuna viimeinen, hidastettu tanssi oli huikea. Tanssikilpailujen osallistujat jättivät hyvästinsä yleisölle ja toivat samalla julki kaiken sen teennäisyyden, jota discokulttuurin pinnallisuus aikanaan viljeli. Hidastetut lentosuukot, vilkutukset, hymyt ja tuuletukset kääntyivät hiljalleen raivoisaksi taisteluksi mystisestä peilipallosta, jonka hallinta kaikesta päätellen olisi ollut avain maailman herruuteen. Oh, oh, oh…

Niina Mero

Kirjoittaja on 24-vuotias medianomiksi itsensä kouluttanut, pian uskontotieteilijäksi loikkaava audiovisuaalisen alan sekatyöläinen. Taiteen kentällä toiminut eniten valokuva- ja videotaiteen parissa, suhde tanssiin intohimoisen utelias.


Yksitasoista huumoria

URB-festivaalin päättänyt teos liikkui puvustuksen, musiikin ja liikemateriaalinsa puolesta 70-luvun diskomaailmassa. Tanssijat olivat `hassun´ näköisiä ja heidän esiintymisensä keskittyi erityisesti disko-kulttuurin kliseiden ympärille. Esiintyjien suhde teoksen aihemaailmaan muotoutui tämän pohjalta parodioivaksi, mutta ilman parodian tarkkanäköisyyttä ja syvyyttä. Huumori toimi yhdellä tasolla eikä monikerroksellisuutta päässyt syntymään. Yhdeksän esiintyjän joukosta pilkahteli silloin tällöin esiin karismaattisia henkilöhahmoja, mutta tämä ei riittänyt kannattelemaan teosta. Usein katsojana tuntui siltä, että sisällöllisiä ratkaisuja tehdessä oli valittu se ensimmäinen vaihtoehto, jota jäätiin toistamaan. Ideoiden mielenkiintoinen variointi uupui eivätkä näin hyvätkään idean alut löytäneet suuntaa kasvaakseen.

Valo- ja lavastussuunnittelun suhde uniikkiin Kiasma-teatterin esitystilaan oli ongelmallinen. Lavastuselementteinä toimineet ääni- ja valopöydät sekä kaksi katosta roikkuvaa suurta levyä veivät paljon tilaa saaden näyttämön tuntumaan ahtaalta. Sekä pöydät että levyt oli päällystetty foliomaisella kiiltävällä materiaalilla. Kiiltävistä pinnoista heijastuvan kirkkaan valon lisäksi näyttämöä hallitsi punainen `kuuma´ valo.

Teoksen edetessä näyttämön ahtaus tuntui leviävän katsomoon. Teoksen puolivälin tienoilla tanssijat siirtyivät istumaan yleisön joukkoon jättäen lavan tyhjäksi. Pian yksi miestanssija siirtyi takaisin lavalle improvisoimaan ja hetken päästä häntä seurasi toinen miestanssija. Miesten duetto koostui sekoilusta diskomusiikin soidessa taustalla. Mielenkiinnottomaksi sekoilun teki erityisesti se, etteivät miehet keskittyneet sekoiluun vaan sekoilun esittämiseen. Lopulta he riisuivat paitansa pois.

Helsinkiläisen Amica Backmanin balettistudion oppilaille kuulunee kiitos – heidän saapumisensa lavalle toi teoksen loppupuolelle yllättävän ja tervetulleen tuulahduksen jostain toisaalta. Harmikseni näin URB-festivaalin mielenkiintoa herättäneestä ohjelmistosta vain kyseisen teoksen.

Veli LehtovaaraVeli Lehtovaara on Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksen opiskelija ja vapaa kirjoittaja.