Tunnustan: minulla on taipumus alkaa seurata tiiviimmin joidenkin itseäni kiinnostavien koreografian työtä. Listallani on sellaisia nimiä (aakkosjärjestyksessä) kuin – Hanna
Seuraavaksi avointa lobbausta: hoitakaa nyt joku tanssia, esitystaidetta tai teattteria tuottava instanssi Sopimaton myös Helsinkiin.
Sopimaton pärähti heti täysillä käyntiin: musiikki volyyminappulat kaakossa, sokaiseva valo, toistuva käsivarsien kissauinnin kerivä liike ja selkien aaltoiva vieritys ja suomifilmien repliikihuudot. Kaikki yhtäaikaa. Hieman varioituna alkukohtaus piti esityksen kokonaisrakenteen kasassa. Toisto, liioittelu, kontrastit, suuruus, varjot ja fondien pilvinen taivas – kaikki oli heti paikalla – ei mitään hiiviskelyä alun hämärässä.
Menneisyyden ja nykyisyyden aikakerrokset limittyivät. Kakskytluvun ekspressionismi, sodanjälkeisen melodraaman tukahdettu aistillisuus, jälkimodernin ajan rytmimusiikin säestämä ilmeettömyys ja etäännytetty eleellinen eroottisuus asettuivat samalle ilmaisuvoiman asteikolle. Mitään ei säästetty tai säästelty.
Heitä, tanssijoita oli yksi nainen – Marjo Hämäläinen – ja kaksi nuorempaa vaan ei enää nuorta miestä – Kalle Suominen ja Pekka Hiltunen. Ihanan vahvasti läsnäoleva, vuosien jo uurtama ja monien liiketapojen rikastuttama Marjo. Lattiasta ylöspäin pyrkivä, riikinruotsia kauniisti lausuva Kalle ja maahan sitoutunut katutanssin hartioiden ja käsivarsien liikkeen vapautta artikuloiva Pekka.

Väittäisin, että esitys oli ennenkaikkea naisesta, vaikka paikalla oli myös kaksi fyysisiä voimiaan mittailevaa miestä. Esityksen maisemassa keskeiseksi sisällöksi nousivat kuitenkin suomifilmeistä poimitut miehen valtaa naisen yli huokuvat asentokuvaelmat. Samat asennot eri laaduilla ja voimilla tuotettuina tuottivat ensin romantiikalla ja hetkeä myöhemmin väkivallalla hallitun naisen. Huomasin odottavani kolmatta itsenäisen naisen variaatiota samoista asennoista. Sitä ei kuitenkaan tullut, vaan naisen vahvuus ja voima tuli ilmi kiinnostavana uustulkintana saksalaisen ausdrückstanzin klassikosta, Mary Wigmanin Noitanssista.
Vaalein hiuksin, yksin, oman rytmin ja vaiston ohjaamana, sinisen kylmästä valosta lattialle istuutuva nainen, ilman naamion suojaa suoraan eteensä katsova Marjo. Hänessä soi sekä Wigmanin aika että hänen omasta persoonasta ja elämästä nouseva voima. Esityksen täysillä paahtamisen kontrastoitu dynamiikka kirkastui Noitatanssin antamiin muotoihin, mutta viittasi tähän päivään ja yhteiseen nyt-hetkeen.
Suomessa on harvoja tanssintekijöitä, jotka ammentavat taiteen ja kulttuurin menneestä ja asettavan sen avoimeen vuoropuheluun nykyisyyden kanssa, Maija Hoisko on yksi heistä. Kiitos siitä!
Junassa paluumatkalla Turusta Helsinkiin tanssin taiteileva naarastutkija ja toimija Anne Makkonen, PhD, vieraileva tutkija, Teatterikorkeakoulu, TUTKE, Performing Arts Research Centre.
Lue myös Saara Moision arvio samasta teoksesta!
¤¤¤
Maija Hoisko: Sopimaton
Koreografia: Maija Hoisko
Tanssi: Pekka Hiltunen, Marjo Hämäläinen, Kalle Suominen
Valosuunnittelu: Vespa Laine
Musiikki ja äänisuunnittelu: Jouni Tauriainen
Lavastus ja puvustus: White Trash Design
Valorakennus: Tony Nurmi
Tuotanto: Läntinen tanssin aluekeskus, Sisä-Suomen tanssin aluekeskus sekä Maija Hoisko ja työryhmä
Tukijat: Valtion tanssitaidetoimikunta ja Turussa Aurinkobaletti.