On paljon peräkkäisiä sanoja ja lauserakennelmia, joilla voi kuvata ja analysoida tanssiesitystä. Mutta silloin kun näkee tanssiesityksen, jonka kuvaamiseen sanat tuntuvat harhaanjohtavilta ja tyhjiltä, olemme jossakin määrin liki tanssin perustavinta olemusta. Kun kehollinen ilmaisu on niin täydentävää, tuntuu sen verbaalinen selittäminen ja avaaminen laimealta. Näin kävi minulle nähdessäni Helsinki Dance Companyn uuden tuotannon Softandhard, johon koreografian on tehnyt Anton Lachky.

Tanssiesitys Softandhard on kuin litra suklaajäätelöä, salainen suudelma tai alennusmyynnistä ostettu täydellinen pikkumusta. Esitys ilahduttaa, riemastuttaa ja antaa voimaa keskelle Helsingin vetistä pimeyttä.
 

Softandhard

Koreografia: Anton Lachky
Tanssijat: Jenni-Elina Lehto, Kai Lähdesmäki, Valtteri Raekallio, Inka Tiitinen, Soile Voima(vier.), Nikoleta Rafaelísová (vier.)
Musiikki: Simon Thiérrée
Valosuunnittelu: Mikki Kunttu
Äänisuunnittelu: Jyrki Sandell
Pukusuunnittelu: Elina Kolehmainen
Koreografin assistentti: Eléonore Valère- Lachky

Kantaesitys Helsingin kaupunginteatterin studio Elsassa 25.11.2008

On paljon peräkkäisiä sanoja ja lauserakennelmia, joilla voi kuvata ja analysoida tanssiesitystä. Mutta silloin kun näkee tanssiesityksen, jonka kuvaamiseen sanat tuntuvat harhaanjohtavilta ja tyhjiltä, olemme jossakin määrin liki tanssin perustavinta olemusta. Kun kehollinen ilmaisu on niin täydentävää, tuntuu sen verbaalinen selittäminen ja avaaminen laimealta.

Näin kävi minulle nähdessäni Helsinki Dance Companyn uuden tuotannon Softandhard, johon koreografian on tehnyt Anton Lachky.

Nähtyäni Softandhardin voin samastua penkkiurheilijan kokemusmaailmaan. Kun jokin on niin huomion vangitsevaa, jännittävää ja mukaansatempaavaa, on vaikea pysyä penkissään. Oma pää pyörii tanssijoiden pyöriessä lattialla, katsomon penkin selkänojaan ei malta nojata, ja katse liikkuu oikealta vasemmalle, ja taas vasemmalta oikealle. Katsojat sidottiin esitykseen heti alussa. Musiikki alkoi ja tanssijat olivat jo näkyvillä, mutta katsojalle annettiin aika jännittää, orientoitua, odottaa ja pohtia odotuksiaan. 

Lachky pelasi teoksessa komposition perusrakenteilla, ja hyödynsi tehokkaasti muun muassa ajoitusta. Kuten edellä mainittiin, teoksen alku oli tarkkaan ajoituksellisesti harkittu. Tanssijoiden yhteistyön työkaluna käytettiin myös ajoitusta. He etsivät yhteistä aloitusta, kuuntelivat toisten valmiutta jatkaa, ja löysivät yhteisen hetken liikkeen lopettamiseen. Lachky oli onnistunut tarkoituksessaan yhdistää harkittuun  kompositiorakenteeseen mahdollisuus rönsyilyyn ja vapauteen. Kompositio mahdollisti ehjän kokonaisuuden, ja sujuvat siirtymät kohtauksesta toiseen ja soolosta duoon, mutta tanssijoiden vapaus keskittyä pelkästään toistensa kuuntelemiseen ja toimiminen ainoastaan hetkessä antoivat teokselle tilaa hengittää. Alun kaltaisesti loppu oli teoksessa rakennettu niin, että katsojan oli mahdollista rauhassa lipua pois esityksen tunnelmasta, ja siirtyä käsittelemään näkemäänsä ja odotusten täyttymistä. 

Jos itseltä kysyttäisiin näkemystä tanssin olemuksesta ja omakohtaista käsitystä tanssista, se lähentelisi sitä, mitä näki Softandhardissa. Lachkylla on ollut taito tuoda esiin se, mikä tekee tanssista ainutlaatuisen ja tanssijasta erityislaatuisen. Tanssissa toimitaan periaatteessa yksinkertaisten painovoima, liikelakien, suuntien ja nopeusvaihteluiden avulla, mutta kyetään luomaan vaikuttavia esteettis-emotionaalisia kokemuksia. Tanssijoiden erityislaatuisuus on siinä, että he pystyvät kaiken edellä mainitun toteuttamaan, ja kykenevät ilmaisemaan kaiken omalla kehollaan, ruumiinkielellään. Ideoiden kehollistamisessa Inka Tiitinen oli aivan valloittava mimiikkamaisessa soolokohtauksessaan. Kiehtovaa oli myös, että Softandhardin koreografia oli niin fyysistä. Se on minusta jollain lailla tanssia ja tanssijoiden kykyjä arvostavaa. Koreografian ei tarvitse olla täynnä mahtavia temppuja ja fyysisiä taidonnäytteitä, mutta miksi ei myöskään näytettäisi sitä, mitä tanssijat osaavat. Lachky oli haastanut tanssijat liikelaadulliseen, liike- energia-  ja kestävyyskokeiluun. 

Enempää ei tee mieli verbalisoida Softandhardia, ettei kokemus latistuisi, mikä on sanattomalla, liikeilmaisulla luotu ja kinesteettisen aistin kautta itseensä saatu.

Heini Tuoresmäki

Kirjoittaja pitää tanssista ja kirjoittamisesta. On valmistunut kandidaatiksi viestinnän alalta, ja opiskelee nyt tanssinopettamista.

Syntisen hyvää ja silti luvallista

Softandhard lähtee liikkeelle huomattavalla energialla ja vauhdilla. Leikkisyys ja kisailu ovat sopivat adjektiivit kuvaamaan esitystä, jonka aikana on vaikea pysyä aloillaan, kun himo mennä mukaan lavalle juoksemaan valtaa katsojan.

Mutta antaa taiteilijoiden tehdä rauhassa työtänsä, ja siinä he totisesti onnistuvatkin. Koreografi Anton Lachky on tehnyt hienoa jälkeä koko ryhmän kanssa. Tanssijat ovat saaneet myös itse osallistua koreografian luomiseen. Inka Tiitinen ja Valtteri Raekallio sanovat projektin teon olleen positiivinen kokemus. Slovakialaislähtöinen koreografi antoi tanssijoilleen tehtäviä, joita työstämällä jokaisella kuudella tanssijalla oli mahdollisuus vaikuttaa omalta osaltaan teoksen syntyyn. Harjoitellessaan ryhmä muokkasi tanssia yhdessä Lachkyn kanssa.

Improvisaatiolla on osansa valmiissa teoksessa. Näytöksen keskivaiheilla naiset tanssivat humoristisessa matkimiskohtauksessa Inka Tiitisen johdolla. Juuri tässä korostuu improvisaation ja tanssijoiden oman persoonan osuus. ”Joka ilta kohtaus muuttuu ja saa uusia piirteitä, se ei ole koskaan täysin samanlainen”, Tiitinen kuvailee.

Raekallio ja Tiitinen kehuvat hyvää yhteishenkeä, joka ryhmällä oli koko harjoitusjakson ajan. Raekallio kertoo, että Lachky antoi hyvin vapaat kädet koko työryhmälle puvustajia ja valaisijoita myöten luottaen siihen, että jokainen hoitaa oman tonttinsa. Rentous ja hyvä meininki välittyvät lavalta katsomoon, ja on helppo uskoa tanssijoiden vakuutteluja mukavasta yhteisfiiliksestä.

Osansa upeassa kokonaisuudessa on valaistuksella. Valot on suunnitellut Mikki Kunttu, ja miehen vankka kokemus myös tanssin saralla näkyy. Valot tukevat kauniisti esitystä, ollen välillä hienovaraisesti taustalla, ja toisinaan taas rävähtäen kasvoille täysin watein. Raekallio tunnustaakin valaistuksen merkityksen tanssijalle. ”Esiintyjälle valaisu on todella tärkeä. Kaikissa valoissa ei ole hyvä tanssia,  ja joskus ne voivat jopa häikäistä pahasti”. Tällä kertaa ei moisesta ole pelkoa, sillä valot toimivat sekä lavalla että katsomossa.

Yksi huono puolikin Softandhardissa on. Kun valot himmenevät ja lavalta kuuluu enää yksinäinen vihellys, harmittaa että esitys on jo ohi.

Johanna Rikman