Julkaistu 7.12.2022
Koreografia & esiintyminen: Terhi Hartikainen, Miko Kivinen & Veera Snellman
Musiikki & lyriikat: Miko Kivinen / Pekka Merlin
Skenografia: Mirkka Nyrhinen
Valosuunnittelu: Tuomas Laitinen & työryhmä
Osatuottaja: Itä-Suomen tanssin aluekeskus
Tukijat: Vivicas Vänner, Taike Pohjois-Karjala
Kuva: Jussi Ulkuniemi
18.8.2022, NÄYTTÄMÖ, Joensuu
Laskeudun NÄYTTÄMÖ-teatterin portaita lämpiöön, jossa minut ottaa vastaan kupliva puheensorina. Kuljen kotoisasti sohvilla istuskelevien ihmisten ohi huoneen perällä sijaitsevalle lippukassalle, sillä lipun ostaminen jäi taas tekemättä etukäteen. Pian yleisö toivotetaan tervetulleeksi esitystilaan. Samalla muistutetaan, että tilasta on lupa poistua myös esityksen aikana, mikäli sellainen tarve syystä tai toisesta tulee.
Teos sytyttää pehmeän kehon ja perunafanin
Teoksen maailma imaisee minut mukaansa hetkessä. Valkoinen pehmeä kehoni samaistuu nopeasti lavalla lapsen viattomalla innostuksella hytkyviin ja taputtaviin kehoihin. Olen liiaksi tottunut näkemään esillä sileitä atleettisia kehoja, ja niiden tarkasti harjoittamia muotoja. Tällä kertaa kehoni todella tunnistaa liikkeen kaiun esiintyjien loiskuvissa kehoissa. Ensimmäinen kohtaus kestää niin kauan, että tunnistettu kuva siirtyy pohtivasta tuumailusta keholliseksi innostukseksi ja haluksi yhtyä liikkeeseen itsekin.
Pian kuvaan ryöpsähtää sisältövaroituksissakin mainittu elementti – perunat! Yhtäältä perunoiden haju tuntuu kotoisalta ja turvalliselta, niiden lattiaa vasten paiskautuvan kovuuden toisaalta herätellessä uhan tuntua. Raamatun Sodoman ja Gomorran turmio ja tuho rymisee tilaan lentävien perunoiden absurdissa mäiskeessä. Vaikka olenkin vannoutunut perunafani, en ole eläessäni kokenut niin voimakasta yhteyttä juurekseen kuin esiintyjän kuoriessa perunaa. Miten puistattavana ihoni tunteekin perunan kuoreen porautuvan terän viillon!
Teos tarjoaa vajaan tunnin ajan tunnelmia liekehtivästä taivaasta Euroviisuihin ja hiekkalaatikolta yökerhoon. Huomaan, etten ole ainoa, jonka kehossa teos saa aikaan reaktioita. Teoksen aikana yleisössä kiemurrellaan ja tirskahdellaan. Löydän niin omilta kuin vierustoverienikin kasvoilta jos jonkin moisia ilmeitä. Lopulta yleisö yltyy jopa taputtamaan rytmiä janoten lisää, lisää!
Teos kommentoi kriittisesti länsimäisen kulttuurin ilmeisimpiä valta-asetelmia tavalla, joka ei tunnu hyökkäykseltä. Se tarjoaa groteskejakin kuvia himosta pyrkimättä kuitenkaan järkyttämään. Teos on vilpittömyydessään ja yhteisyydessään virkistävä kutsu keskusteluun.
”Se on sellainen neljänkymmenenviiden minuutin tälli!”
Esityksen jälkeen jututan teoksen työryhmää. Istumme iisalmelaislähtöisen helsinkiläisen tanssitaiteilijan ja -kasvattajan Terhi Hartikaisen, pohjoiskarjalaistuvan tanssitaiteilijan Veera Snellmanin sekä kategorisoinnilta karkuun luiskahtavan taiteen moniammattilaisen Miko Kivisen kanssa leppoisasti sohvilla ja kiikkustuolissa keinuen. Taiteilijat ovat työskennelleet teoksen parissa kollektiivisesti niin, että jokainen on saanut ja joutunut vaihdella työroolista toiseen. Teoksen valmistaminen ei siis ole ollut kenenkään vastuulla enempää kuin toisen.
Olen tietenkin kiinnostunut siitä, millaisen tuntuman teos esiintyjien itsensä kehoon jättää. Taiteilijat makustelevat sanoja kuten läkähtynyt, levällään oleva, häkeltynyt, raju ja vapautunut. Päässä sykkii ja iholla on sekoittuneena omaa ja toisten hikeä. Perunat jättävät kehon mustelmille.
”Se on sellainen neljänkymmenenviiden minuutin tälli!”, toteaa Veera muiden myötäillessä. Yhtä mieltä ollaan myös siitä, että teoksessa esiintyminen tuntuu samalla juuri oikealta ja samalla hämmentävältä. ”Kyllä siinä kaikkensa antaa”, huokailevat esiintyjät yhdessä.
Runsas prosessi niukoin resurssein
Ideointi kolmikon ensimmäisen yhteisen teoksen parissa on aloitettu jo vuonna 2019. Työskentely aloitettiin kesällä 2021 ja ensi-ilta oli marraskuussa 2021. Prosessi on ollut pitkä ja moninainen. Yhteisen kielen löytäminen ja oman maailman avaaminen toisille on vaatinut opettelua. Välillä samoilla sanoilla tarkoitetaankin eri asioita. Toisaalta työskentelyn lähtökohdaksikin valittiin, ettei tehdä sitä tuttua, tehdään jotain muuta. Työryhmä halusi kulkea vastaan ”tanssin kaikua”, joka tuntui olettavan pitkien ja eheiden kaarien taidokasta kehittelyä. Motiivina tälle ei niinkään ollut ajatukset hyvästä tai huonosta, vaan halu rohkeasti mennä kohti omaa kiinnostusta ja luottaa siihen.
Toisaalta myös yhtäaikaisesti esiintyjänä ja koreografina toimiminen on ollut oma haasteensa. Kun kaikkea tehdään yhdessä, aikaa yksittäisten osa-alueen työstämiselle on ollut vähemmän. Erilaisten taiteellisen ja tuotannollisen työn osa-alueiden välillä tasapainoilu sekä vähäiset resurssit, esimerkiksi pieni budjetti ja työryhmän koko, ovat luoneet prosessiin hallitsemattomuuden tuntua. Ideoita prosessissa on ollut yllin kyllin. Liikkeellistä materiaalia on ollut riittävästä vaikka neljän teoksen tekemiseen ja musiikistakin on kolmasosa karsiutunut matkan varrella. Lopulliset valinnat ovat loksahdelleet paikoilleen osittain olosuhteidenkin ohjaamana.
Uudenlaista suomalaista tanssiteatteria
Lopuksi keskustelemme taiteilijoiden kanssa siitä, kenen toivoisimme löytävät teoksen yleisöön. Työryhmän selkeä toive on, että teos yltäisi koskettamaan ihmisiä myös niin kutsutun tanssikuplan ulkopuolelle, ja haaveilee maakuntakiertueesta. Itse voisin tuoda tätä esitystä katsomaan aikuisista tuttavistani lähestulkoon kenet vain. Teos ei ole helppo, muttei vaikeakaan. Ajoittain jopa groteskilla tavalla kehollisesta normistosta poikkeava kuvasto ei tunnu päällekäyvältä, koska sanattomalla tasolla löytyy rutkasti turvallista tuttuutta. Pohdimme yhdessä, voisiko teos olla post-teatteria tai jopa uudenlaista suomalaista tanssiteatteria. Joka tapauksessa se tarjoaa avosylisesti tuttuutta, kuitenkin ilman yleisöä aliarvioivaa varovaisuutta.
Mathilda Kauppila
Mathilda Kauppila on Itä-Suomeen juurakoitunut tanssitaiteilija. Hän kehittelee yhteiskuntataiteellista tekijyyttään niin esitystaiteen, yhteisötaiteen kuin taidekasvatuksenkin konteksteissa. Mathilda on kiinnostunut kehollisen taiteen asiantuntijuuden mahdollisuuksista sosiaalisten tilojen havainnoinnissa ja suunnittelussa. Viime aikoina hän on rauhoittunut virkkaamisen, kuljeskelun ja junan ikkunassa vilisevien metsien toljottamisen parissa
Juttu on osa Tanssivan Susirajan Tanssin sanat -kirjoitussarjaa, ja se on julkaisu alun perin täällä.
