Sampo Kerola: Olemisen vaikeudesta
Laura Mäkelän tanssiteoksessa Sininen Rakastaja kaksi naista kertoo lavalla tarinaa yhteiselonsa auvoisuudesta ja turruttavasta turvallisuudesta. Lue
Salla Juntunen: Kylmäkallen karu kohtalo
Singahteleva duettoteos, jossa tanssijoiden erilainen liikekieli luo mielenkiintoisen kontrastin. Lue
Kuva: Martin Sainio
Sininen rakastaja
Koreografia: Laura Mäkelä
Tanssi: Suvi Eloranta ja Laura Mäkelä
Valot: Sari Mayer
Musiikki: Kronos Quartet (säv. Phillip Glass/Jimi Hendrix), Matias Komulainen (säv. Kauko Röyhkä)
Musiikin käsittely: Pekka Jaakkola
Tuotanto: Sisä-Suomen tanssin aluekeskus
4.8.2006 Hällä-näyttämö, Tampere
Olemisen vaikeudesta
Kukapa toisen ihmisen kanssa elänyt ei olisi joskus salaa haaveillut murtautuvansa parisuhteensa turvallisesta linnoituksesta ja karkaavansa yksin ulkopuoliseen maailmaan. Asiaa pohdittuaan haaveilija on kuitenkin päätynyt kotoisampaan ratkaisuun ja jäänyt aloilleen, koska on kuitenkin liian kiintynyt kumppaniinsa lähteäkseen. On siis vain totuttauduttava olemiseen ja toiseen ihmiseen.
Tanssijat Laura Mäkelä ja Suvi Eloranta painiskelevat tämän nykyihmisen elämää piinaavan dilemman parissa varsin ketterästi. Mäkelän liikekieli puhuttelee katsojaansa rennoilla pyrähdyksillä ja uhkaavilla vapinoilla tuoden välillä mieleen Mats Ekin varhaisemmat teokset. Esitys vetosi kesälomalaiseen keveydellään ja toisaalta taas intensiivisyydellään. Tanssia katsoessa tuli vähän samanlainen olo kuin istua lekottaessa puiston penkillä katsellen ohitse hölkkääviä pariskuntia heidän kinasteluaan kuunnellen. Jonkinlaista vahingoniloa siis.
Esiintyjät löytävät tarvittaessa helposti yhteisen rytmin ja suunnan liikkumiselleen. Välillä toinen naisista vain on, toisen kehittäessä kohtauksen jännitteen. Välillä taas tanssijat lopettavat tanssiaskareensa jääden joutilaina odottelemaan jotakin tapahtuvan. Odottaen he irtaantuvat esiintyjän ja tanssijan roolistaan luoden kohtaukseen mielenkiintoisen tunnelman.
Toisaalta katsojan on helpompi samaistua lavalla käyskentelevään ”maija meikäläiseen” kuin tanssijaan, mutta joutilaisuuteen tottumaton, tehokkuuteen luottava nykyihminen voi turhautua liian pitkiin pausseihin. On hyvä että katsojia vähin erin totutetaan hitaampaan esittämistyyliin ja miksei myös elämäntyyliin, mutta kuuliasta oppijaa/odottajaa tulisi myös aika ajoin palkita ”vauhdilla ja vaarallisilla tilanteilla”.
Vaikka näin sanonkin, jäi esityksestä kokonaisuudessaan hyvä ja harras tunnelma. Kohtaukset on onnistuneesti rytmitetty. Soolot muuttuvat jouhevasti duetoiksi ja duetot sooloiksi. Sari Mayerin suunnittelema valaistus tuki ja selkeytti teosta johon Pekka Jaakkolan onnistunut ääninauha loi tunnelman.
Askarruttamaan jää, kuka tai mikä sininen rakastaja on. Onko se vain yhteiselon turruttaman aikuisen mielikuvitusystävä. Romantiikan nälkäisen kotirouvan kehittämä henkiolento. Luotu hoivaamaan haaveilijan lemmentuskia. Vai voisiko rakastajan roolin todella täyttää tuo esityksessä lentelevä kuumavesipullo. Huokea sininen leili, kätevä kuljettaa ja käyttää, täynnä hehkuvaa lämpöä aina valmiina lämmittämään kurjien ja yksinäisten vuoteita. Leilirukkaa vaan ei kumpikaan naisista tohdi itselleen ottaa. Heillä on vain toisensa.
Sampo Kerola
Kirjoittaja on Turun taideakatemiasta valmistunut tanssinopettaja. Hän on työskennellyt tanssijana mm. Aurinkobaletissa ja Tanssiteatteri MD:ssä. Nykyään hän opiskelee Teatterikorkeakoulussa koreografilinjalla.
Kylmäkallen karu kohtalo
Lavalla ei ole lavasteita. Lattialla on valkoinen tanssimatto. Seinät ovat mustat. Toinen tanssijoista istuu aivan lavan etureunalla rauhallisesti, roikottaa toista jalkaa laidan yli. Toinen tanssija seisoo takanäyttämöllä ja tärisee. Yksi katsekontakti ja molemmat liikkuvat.
Teoksen liikemateriaali oli pääosin nykytanssia. Paljon lattialle menoja ja siellä liikkumista, toisen kehon kannattamista ja kantamista. Liikettä, jota johtaa selkeästi yksi kehonosa. Isolaatioista ja asennoista joissa tanssijat viivyttelivät löytyi selkeä jazztanssin henki. Kokonaisuus oli aika rikkonainen. Sitä korosti vielä tanssijoiden hurja pituusero. Tanssijoiden erilainen liikekieli näkyi varsinkin silloin kun molemmat tanssivat samaa. Tanssijat eivät kuunnelleet toisiaan, eikä musiikistakaan löytynyt tukevaa sykettä. Toinen teki liikkeet hitaammin, hengittäen ja keräten jostain voimaa. Se ei näyttänyt kömpelöltä vaan toi näyttävyyttä. Toinen taas suorastaan singahteli, eikä jäänyt odottelemaan hetkiin. Mutta nämä eroavaisuudet olivat tanssijoiden vahvuudet.
Lavalla on yksi sininen kuuma/kylmäkalle. Se on tanssijalle elintärkeä apuväline, jota voisi varmaan ajatella jopa rakastajana. Tanssijat pelailevat sillä hetken aikaa, heittelevät sitä toisilleen ja jättävät taas nurkkaan. Rakastajan karu kohtalo. Sen kumisen esineen rooli jäi mitättömäksi teoksessa. Yksi irrallinen juttu, mitä jäin ihmettelemään kovasti. Välillä rakastaja on hukassa. Sitä täytyy kurotella jostain korkeuksista. Tutisten toinen toista kannatellen he yrittävät yltää jonnekin.
Teoksen tunnelma oli lämmin. Kukkaisiin paitoihin, violetinsävyisiin housuihin ja sukkiin sonnustautuneet tanssijat suhtautuvat toisiinsa ystävällisesti. Vähän väliä kesken tanssin pysähtyivät ja katsoivat toisiaan. Teos päättyi sooloon. Toinen tanssijoista tuli siksi aikaa istumaan katsomoon yleisön joukkoon. Soolo oli viettelevä. Catwalk tyyppisiä kävelyjä ja poseerauksia suoraan kohti yleisöä. Tanssija löysi lopuksi sen sinisen kuuma/kylmäkallen ja meni istumaan näyttämön etureunalle. Myös katsomossa ollut tanssija tulee takaisin näyttämölle ja istuutuu reunalle toisen tanssijan viereen.
Salla Juntunen
Kirjoittaja on tamperelainen tanssija, joka on opiskellut mm. Tampereen konservatorion ammatillisella asteella.
