Salla Juntunen: Liikkeen äänetön laulu
Panu Varstalan äänipainotteisen tanssiteoksen henki oli kokonaisuudessaan todella mielenkiintoinen, paikoitellen jännittäväkin, vaikka lopullinen ”jokin” jäi saavuttamatta.
Kuva: Janne Teivainen
Sininen ooppera
sinisen
rajattu rajattomuus
kaksi naistanssijaa ääripäiden oopperassa
Koreografia: Panu Varstala (TeaK)
Tanssi: Jonna Aaltonen ja Maria Kananen
Valo/äänisuunnittelu ja lavastus: Janne Teivainen ja Panu Varstala
Äänet: Aili Ikonen, Anna Paavilainen, Reetta-Kaisa Pirhonen
Puvustus: Lilja Lehmuskallio
Yhteistuotanto Routa Companyn ja Teatterikorkeakoulun kanssa
Generaattori, Kajaani, ensi-ilta 7.4.2007
Liikkeen äänetön laulu
Tanssijat ovat jo tilassa yleisön saapuessa. Toinen seisoo ikkunan edessä, toinen oleilee vihreällä samettisohvalla. Suurista ikkunoista tulvii tilaan kirkas päivänvalo, se vie huomion kokonaan toisen seinän valoa läpi päästävästä sinisestä pinnasta.
Toinen tanssijoista lähtee liikkumaan takanäyttämöltä. Haparoiva, kesken jäävä liike on kaunista. Toinen tanssijoista makaa lattialla. Hän herää, kun jalka iskeytyy lattiaan rentona. Hän nousee istumaan ja aloittaa äänettömän selityksen. Toinen tanssijoista alkaa saavuttaa liikkeellään etunäyttämöä. Yhtäkkiä hän alkaa laulaa sanoitta. Hetki on todella pysäyttävä. Ääni kohdistuu aluksi yleisöön, mutta pian se saavuttaa toisen tanssijan ja hän ei ole huomaavinaankaan. Ääripäiden oopperassa tanssijat vuorollaan kalastelevat toisen huomiota.
Sinisessä oopperassa pelattiin paljon äänen kanssa. Kaikkia ääniä en saanut sovitettua kokonaisuuteen. Taustalla soi hiljainen nauha, joka taukosi hetkeksi tasaisin väliajoin. Teatterin pimennossa musiikki olisi toiminut vieläkin paremmin. Taukojen tuoma jännite korosti suuresti sitä, mitä tanssijat sillä hetkellä tekivät. Se toimi hienosti. Tasainen äänimaisema oli hieno kontrasti teoksessa muuten kumpuilevaan energiaan. Huomasin kiusaantuvani teoksen sisällön paljoudesta, vaikkakin kohtaukset olivat mielenkiintoisia. Liikettä olisin katsonut huomattavasti enemmän.
Tanssijoiden lavalla olo on todella vahvaa kuin myös heidän välinen yhteytensä. He eivät ajattele perisuomalaista henkilökohtaista reviiriä tullessaan yleisön syliin, mutta minusta on aina mielenkiintoista seurata esiintyjää läheltä. Tanssi on kauniin linjakasta, loppuun asti vietyä ja kertovaa. Musiikista ei löytynyt mitään rytmiä, vaan se tulee tanssijoista. Sisään rakentunut rytmi pysyy loppuun saakka. Alun haparoiva liike näkyy toisessa tanssijassa aivan teoksen lopussa. Miksi hieno kaari loppuu tanssijoiden juoksuun pois näyttämöltä? Teoksen henki oli kokonaisuudessaan todella mielenkiintoinen, paikoitellen hyvin jännittäväkin. Se jokin jäi kuitenkin saavuttamatta. 
Salla Juntunen
Kirjoittaja on tamperelainen tanssija, joka on opiskellut mm. Tampereen konservatorion ammatillisella asteella.
