Johanna Tuukkanen: Lempeä teos tanssiesityksen rakentamisesta
Siinä on se hypyn tuntu on lempeällä ja kannustavalla otteella tehty teos, josta huokuu lämpö, positiivisuus ja inhimillisyys.Teos tuntuu kuitenkin jostain syystä lämpiävän enemmän sisään kuin avautuvan yleisöön päin.
Kuva: Anu Rajala
Siinä on se hypyn tuntu
Koreografia: Anu Rajala
Esiintyjät: Eerika Arposalo, Iekku Reinikainen, Ilona Vepsäläinen, Anu Rajala
Puvustus: Mirkka Nyrhinen
Valot: Juha Paaso-Rantala
Tekstit: Anniina Aunola
Äänet: Cumhur Erkut
Musiikit: Viktor Kraus; Far From Enought, Michael Gordon; Tinge
Sotku, Kuopio 23.9.2006
Lempeä teos tanssiesityksen rakentamisesta
Yleisön saapuessa esitystilaan koreografi Anu Rajala tervehtii hymyillen ovella jokaista, tilassa soi miellyttävä musiikki ja tanssijat Eerika Arposalo, Iekku Reinikainen ja Heli Vepsäläinen liikuskelevat harjoitusvaatteissa näyttämöllä.
Musiikki lakkaa ja tanssijat alkavat liikkumisen lomassa myös puhua liikkeestä; miltä tai missä jokin tietty liike tuntuu, missä tanssijan keskittyminen on liikkeen aikana tai millaisia mielikuvia tanssiin sisältyy. Koreografi todistaa tapahtumia näyttämön sivustalla ja kommentoi välillä hyväksyvästi tanssijoiden työskentelyä.
Suurimman osan aikaa teoksesta tanssijoiden työskentely on hyvin arkista ja harjoituksenomaista vailla esittämistä tai illusioiden glamouria. Teoksen edetessä he käyvät näyttämön sivustalla vaihtamassa vaatteita, kunnes jokainen on pukeutunut niin sanottuun esiintymisasuun.
Koreografin tavoitteena onkin ollut avata ja jakaa tanssiteoksen valmistumisprosessia, demonstroida millä tavalla teosta työstetään, harjoitellaan, ja sitä kautta pohtia keskeneräisyyden ja valmiin käsitteitä.
Kohtaukset, joissa joku tanssijoista lukee Anniina Aunolan kirjoittamia tekstejä ja joiden kielikuviin yksi tai kaksi tanssijaa liikkuu, ovat täynnä mahdollisuuksia ja potentiaalia. Tekstit ovat monitasoisia (mm. ”anna anteeksi ristiluulle”), ja niitä olisi kuunnellut mielellään lisääkin vaikka liike jäi suurimmalta osalta kauas tekstien ulottuvuuksista. Näissä kohtauksissa kaikkein eniten näkyy tanssijoiden kokemattomuus, nuoruus ja jopa hämmennys.
Välillä tanssijat toistavat liikefraaseja ikään kuin harjoitellen niitä eri tavoin suhteessa toisiinsa, tilaan tai aikaan. Unisonossa tanssittu liikemateriaali on hyvin eriaikaista, mikä on sinänsä ymmärrettävää kun se pohjautuu painon ja painovoiman hyväksi käyttämiseen ja kun tanssijat ovat hyvin erilaisia ja erityyppisiä liikkujia. Mutta silti eriaikaisuus harmittaa, vaikka se toisaalta sopii keskeneräisyyden tematiikkaan.
Teoksen viimeinen jakso näyttäytyy katsojalle ”valmiina lopputuloksena” pukuineen, musiikkeineen ja yhteen nidottuine liikejaksoineen. Jakso on lyhyt, energinen, ja päättyy hiljaisuuteen, tanssijoiden hengästymiseen ja loppukommenttiin ”miten meni”.
Siinä on se hypyn tuntu on lempeällä ja kannustavalla otteella tehty, ja siitä huokuu lämpö, positiivisuus ja inhimillisyys. Siinä myös korostuu tanssin hetkellisyys. Mutta jostain syystä se tuntuu lämpiävän enemmän sisään kuin avautuvan yleisöön päin enkä teoksen aikana pääse selville siitä, mitä koreografi on halunnut keskeneräisyydestä tai rakenteilla olosta oikein sanoa.
Johanna Tuukkanen
Kirjoittaja on Kuopiossa asuva freelance-tanssitaiteilija, joka on toiminut laaja-alaisesti taiteen ja kulttuurin aloilla esiintyjänä, koreografina, kriitikkona, toimittajana ja läänintaiteilijana vuodesta 1997 lähtien, jolloin hän valmistui European Dance Development Center -taidekorkeakoulusta Arnhemista, Alankomaista. Oman taiteellisen työnsä lisäksi Tuukkanen toimii vuosittain Kuopiossa järjestettävän kansainvälisen ANTI -Contemporary Art Festivalin toisena taiteellisena johtajana.
