Sauvasirkatkin kuolevat (Hanne Kauppinen), TeaK, Helsinki, ensi-ilta 17.5.2005

YleisöarvioTaru Tuhkanen: Addiktoiva tanssipeli
Hanne Kauppinen on käyttänyt erinomaisesti oman elämänsä elementit, tanssin ja taistelulajin, yhdistäen ne hauskasti pelin keinoin toisiinsa. Hienoja oivalluksia, räjähtäviä tarinoita, jotka antavat jokaiselle katsojalle tarpeeksi tilaa kuvitella vielä hiukan lisää.


Sauvasirkatkin kuolevat, kor. Hanne Kauppinen, Kuvassa Jenna Rignell ja Satu Rekola, kuva Tiiti Hynninen
Jenna Rignell ja Satu Rekola (kuva: Tiiti Hynninen)

Tomun hälvetessä, kellojen soidessa, auringon laskiessa,
Sauvasirkatkin kuolevat

Teatterikorkeakoulu, tanssitaiteen laitos, koreografian koulutusohjelma

Koreografia Hanne Kauppinen, taiteellinen opinnäyte
Valosuunnittelu ja lavastus Tiiti Hynninen, taiteellinen opinnäyte
Videot Tiiti Hynninen ja Teemu Määttänen
Äänisuunnittelu Kasperi Laine
Tanssijat: Satu Rekola, Jenna Rignell, Sanni Tirri, Sara Kovamäki, Aino Voutilainen ja Emmi Ahokas

Ensi-ilta 17.5.2005

 


Pieni varoituksen sana. Esitys on ehdottomasti KIELLETTY pelihimoisilta! Miksi? Koska tähän jää koukkuun. 🙂

Hevoset laukkaavat, valot tuovat hahmot lähemmäksi ja lähemmäksi. Peli alkakoon…

Olemme tasolla 1, pelaamme ensin taistelunintendoilla. Itämaiset pelihahmot taistelevat ilman kasvoja. Peli päättyy.

Alkaa uusi peli, western-tyylin kaksintaistelu, jossa kumpikaan ei kuole, vaikka miten yrittäisi. Makea idea vetää mustat hanskat käteen musiikin tehostamana, aseiksi. Värisyttävää. Revolverit paukkuvat, taistelua, väistelyä. Peli pelataan loppuun saakka.

Uusi peli, nyt yksi kerrallaan yritetään poistaa pelistä “pyörivät pallot” ja saada mahdollisimman paljon pisteitä. Yllättävä voittaja!

Väliin absurdi ihmissuhdepeli, jossa naurava ja käskevä hahmo pelaavat. Kumpi ja Kampi tappelivat, kumpi voitti?

Takaisin taistelunintedoihin, mutta nyt tasolle 2. Nyt on pelissä loistavaa taistelua karateottein. Pelin jälkeen tulevat sauvasirkat, jotka lopulta kuolevat Bonsai-puiksi, kauniita ja vailla mitään turhaa.

Loppuun pelataan viimeinen peli, joka tuo muistumia Liisa Ihmemaan “kuningatarässästä”. Kuka voitti pelin, vai voittiko kukaan?

Voi pojat ja tytöt mikä esitys! Tämä kannatti ehdottomasti katsoa. Teos on tehty nykynuorten kielelle, se noukkii maksimipisteet. Valot toimivat ja loivat pelitilat elävästi erinäköisiksi kohtauksiin. Tässä oli “mikkikunttumaista” käden jälkeä (ihanaa)! Musiikki oli tarpeeksi itämaista ja loi jännitteitä tanssiin. Musiikki tuki hienosti korografiaa.

Koreografia oli peleittäin jäntevää ja kulki eteenpäin. Hanne Kauppinen on käyttänyt erinomaisesti oman elämänsä elementit, tanssin ja taistelulajin, yhdistäen ne hauskasti pelin keinoin toisiinsa. Hienoja oivalluksia, räjähtäviä tarinoita, jotka antavat jokaiselle katsojalle tarpeeksi tilaa kuvitella vielä hiukan lisää. Hannella on hienoa draaman tajua ja kykyä tehdä teos uudenlaisista, omanlaisista, nykypäivän elementeistä.

Tanssijat olivat erinomaisia ja he tanssivat, kuin olisivat käyneet muutaman taistelulajikurssin. Makeeta! Varsinkin kaatumiset sävähdyttivät! Tekniikat hallussa.

Herkullinen esitys! Hanne rules! Toivottavasti saamme nähdä Hanne Kauppisen töitä jatkossa täällä Suomessa, vaikkapa Helsingin Kaupunginteatterissa! Minä ainakin tulen katsomaan!

Taru Tuhkanen, katsoja