Sattumalta – Eksyviä kansansävelmiä ja tanssillisia sikermiä

28.9.2022

Elokuussa 2022 toteutimme yhdessä tanssitaiteilija Hanna Heinon ja harmonikkataiteilija Janne Vänskän kanssa Sattumalta-esityskiertueen Pohjois-Savossa. Sattumalta on eksymistä ja leikkiä improvisaation keinoin tutkiva esityskonsepti. Inspiraatio toimintaamme kumpuaa harhailusta, hetkeen unohtumisesta, lavatanssikulttuurista ja vanhoista iskelmistä. Kiertueemme jalkautui kahdeksaan esityspaikkaan, pääosin Pohjois-Savon maaseutukuntiin. Seuraava teksti on koottu harjoitusperiodin ja keikkakiertueen aikaisista päiväkirjamerkinnöistä, oivalluksista ja jälkikäteen loppuusaatetuista keskeneräisistä lauseista. Kirjoituksessani tarkastelen kokemuksellisuudesta käsin kulunutta matkaa harjoitusten ja esitysten lomasta, paikoin eksyen ja harhaillen, kuten konseptiin kuuluu.

15.8. Maanantai, harjoituskausi alkaa

Maanantaiaamu on kaunis ja kirkas. Saavumme Jannen ja Hannan kanssa Kuopion Itak-näyttämölle puolen päivän aikaan. Tulemme työskentelemään praktiikkamme äärellä tässä salissa seuraavat neljä päivää. Perjantaina jalkaudumme harjoitusten ja vapaa-ajan rajamaastoon Kermankosken tanssilavalle lavatansseihin. Kahdeksan keikan rundimme alkaa sunnuntaina Kaavilta. Seuraavat jalkautumispaikkamme ovat Sonkajärvi, Lapinlahti, Pielavesi, Kuopio, Vieremä, Rautavaara ja Vesanto, jonne kiertue seuraavana sunnuntaina päättyy.

Tuntuu valtavan hyvältä, jopa etuoikeutetulta, saada olla tämän jatkumon äärellä, jota tähän päivään saakka on kestänyt vuoden. Olemme viimeeksi kokoontuneet työskentelyn ääreen keikkailemaan kesäkuun alussa Turussa, Olohuone 306,4km²–festivaaleilla. Vajaa vuosi takaperin toteutimme pienimuotoisen esityskiertueen Pohjois-Karjalassa, jolloin esiinnyimme muun muassa Hammaslahden SEO-huoltoasemalla sekä Outokummun Takomolla. Mielenmaisemaa skaalatessani tunnistan intoa, halukkuutta ja turvallisen mukavaa oloa. Ei ole kiire olla valmis, ei ole kiire pois. Ehkä olemmekin jo lähtökohtaisesti valmiita aloittaitaessamme harjoituksia? Olemme yhtä kesken ja yhtä valmiita astuessamme estiykseen.

Työmme Sattumalta-konseptin äärellä ei hahmotu minulle pisteestä A pisteesen B kulkemisena tai lineaarisena tapahtumana, kuten useat muut asiat elämässä minulle hahmottuvat. Saavutettuaan tietyn grande finale -pisteensä projektit usein katoavat aktiivisesta tietoisuudestani ja tapahtuu mikrokuolema, ehkä paremmin kuvailtuna loppu. Sattumalta-teoksen kohdalla näin ei ole. Hahmotan teosta syklisenä, kerroksellisena, olemassa olevana tapahtumana.

17.8. Harjoitusviikolta

Haaveilen paikallisuudesta ja kohtaamisista. Haluan esittäytyä toisena, ylleni senttimekon ja glittermeikin. Hieno olisi yhteinen entrance, olla sinut kehollisen historian kanssa ja ammentaa sujuvasti kaikesta mitä jo on. Soutaa paikalta pois. Härkkimisestä saa energiaa. Haluaisin kirjoittaa kortteja kiertueelta.

– Otoksia kirjoitusharjoituksesta (17.8.) ”Mitä haluaisit tehdä esityksessä ja mitä toivoisit kiertueelta?”.

Olen työskennellyt nyt Kuopiossa vuoden verran freelance-tanssitaiteilijana. Tuntuu ristiriitaiselta sanoa niin, sillä useimmat työprojektit opetustöiden ulkopuolella ovat kuitenkin vieneet minut muualle kuin Pohjois-Savoon. Tuntuu tärkeältä olla täällä, kerrankin huolella. Alitajunta tarjoilee tietoa tukikohdan muuttumisesta Helsinkiin. Kun kiertue loppuu, muutan Helsinkiin ja aloitan opinnot Taideyliopistossa. Siksi kiertue kotiseudulla välittyy minulle toisaalta oodina ja toisaalta hetken hyvästeinä.

Harjoitamme jatkuvaa eksymistä. Kuinka löytää hädän sijaan nautinto eksymisestä, pihalla olosta? Mietin myös eksymisen potentiaalia selkeyden löytämisessä. Mitä se on? En vielä osaa vastata. Eksyminen voi olla väylä johonkin uuteen ja haastaa pois kontrollista, ei-tietämisen alueella seikkailuun. Eksymisen kontrastit kiinnostavat. Kolmikon eksyminen, yksin eksyminen kolmikossa. Muodostamme scoreja kielletyistä paikoista, henkilökohtaisista tehtävistä ja esiinnymme ikkunasta näkyville puille. Työn ja vapaan rajat ovat häilyvät, ehkä siksikin, kun työskentely on niin mieluisaa. Toisinaan sanoitamme auki, kun vapaa selkeästi alkaa.

18.8. Torstai

Huomenna jalkaudumme Kermankosken lavatansseihin, joissa soittaa Komiat-yhtye. Lavantanssikulttuuri on tämän produktion vallitsevan inspiraation lisäksi ollut viime aikoina myös henkilökohtaisessa elämässä ja taiteessani loputon inspiraation lähde ja kiinnostuksen kohde. Imiönä lavatanssit tuovat ihmiset yhteen ja tiivistävät minulle jotain hyvin olennaista tanssin sosiaalisesta merkityksestä. Lavatanssit ovat kulttuurimme matalan kynnyksen väylä luovaan ilmaisuun ja taiteeseen sisältyvään performatiivisuuteen eli minimalistisissa muodoissaan erilaisiin esityksellisiin elementteihin.

Viikkoon on mahtunut ahkerointia joutilaisuudella maustaen. Olemme työstäneet lukuisia scoreja, joista tietoisen päätöksen tasolla luovumme astuessamme uuten harjoitukseen / esitykseen. Tällä tarkoitan sitä, ettei esityksessä ole muuta fiksattua kuin 45 minuutin aikaraami ja henkilökohtaiset tehtävät. Henkilökohtaiset tehtävät toistuvat joka esityksessä, ja ne annetaan uudestaan jokaiseen eritykseen työryhmän jäseneltä toiselle. Tehtävät voivat käytännössä olla mitä vain abstraktin ja konkretian välimaastossa. (Esim. minä, Anniina -> Hanna, ota mitä haluat. Hanna -> Janne, revi sydän palasiksi ja paiskaa se lattiaan. Janne -> Anniina, vaihda tunnelma.) Kansalaulujen yhteisharjoittelu, jota toteutimme muutamana päivänä, poikkesi jonkin verran muusta harjoittelusta, joka perustui improvisaatiolle.

Harjoituspäivän lopuksi pohdimme huonoa esitystä. Mitä se voisi olla? Minulle tulee mieleen draaman kaaren sabotointi. Lisäksi pohdimme asioita, kuten välinpitämättömyys yleisöä kohtaan, antaa jatkuvasti ymmärtää väärin, ”liian hullu” eli pelottava, ei anna tilaa muille.

21.8. Kaavi, kiertue alkaa

Jännitystä on ilmassa. Tänään seuraa ensi-iltamme Maarianvaaran nuorisoseurantalolla. Saavumme Kaaville muutamaa tuntia ennen esityksen alkua. Työ alkaa roudauksesta ja tilan siivouksesta. Kahvia ja moppia tarjoillaan keittiön puolelta. Henkilökunta on kohtaavaa, täällä on mukava olla. Alla resonoivat eiliset Bella Wake -vesipuiston seikkailut sekä eilinen teos Kohtaaminen, jota seurasimme Kuopion Snellmannin puistossa. Perjantaina olimme yllättäen myös radiokanava Sandelsilla puhumassa kiertueeesta. Lämmittely jää verrattain lyhyeksi, sillä roudaus ja valmistelut vievät täällä yllättävän paljon aikaa.

Keikan jälkeen yleisöltä kuultua:

”Kuin entisaikojen iltamat nykyajassa. Yhdisti uuden ja vanhan, vieraan ja tutun yhdessä koetun ilon kautta.”

”Mieltä ruokkiva, inspiroiva.”

Kolmisenkymmentä henkeä saapui paikalle jakamaan Sattumia ja eksymään kanssamme. Minut esitellään Annika Dysterinä, ja Janne nappaa siitä aihion sanailulle. Tutut elementit, kuten tanssiin haku ja soolot, toistuvat. Tango, joka äityy painiksi. Kisailu vatsalihastreenillä. Hieltä otsalla ei voi välttyä. Keikan jälkeen syömme köyhiä ritareita ja istuskelemme kuistin portailla keskustelemassa. Meillä ei ole kiire. Tämä praktiikka on esitys ja samanarvoisesti kaikki tapahtuva sen ympärillä.

Automatkalla reflektoimme tapahtunutta ja sovimme huomisen logistiikan ja aikataulut. Olen työryhmämme sosiaalisen median vastaava, joten tässä vaiheessa keikkarutiiniin kuuluu päivitellä kiertueeltamme kuvia ja tunnelmia Instagramiin: @sattumalta_.

22.8. Sonkajärvi

Mieletöntä heittäytymistä ja jutun juurta!

Olemme Sonkajärven kotiseutumuseossa. Tunnelma on heti alkuunsa välitön ja lämmin. Eräs katsojista kertoo, että tämä on hänen äitinsä kotipaikka. En voi välttyä liikutukselta. Esitys lipuu alkavaksi juttutuokion lomasta. Uskallan antaa katseeni vaeltaa yleisössä. Tuntuu tuetulta ja kannatellulta. Dramaattisia sooloja ja dynaamisuutta. Uutena elementtinä esitykseen ilmestyy sanataidetta. Emme ole siihen päätyneet kertaakaan harjoituksissa, mutta soljuvasti runoilemme sana kerrallaan yhteistä kertomusta. Synttärilaulu kajahtaa ilmoille, eikä juhlapuheiltakaan voida välttyä (sillä se on annettu henkilökohtaisena tehtävänä tänään…). Sonkajärvi täyttää 100 vuotta. Esitys huipentuu yhteistanssiin, kun vedämme letkistä pitkin hirsilattiaa.

Pidimme heinäkuussa markkinointikiertueen, jolloin vierailimme läpi jokaisen esityspaikan ja tutustuimme paikkojen tunnelmiin ja tarinoihin. Sonkajärveltä löysimme ravintola Hollivootin, johon suunnittelimme palaavamme kiertueen jälkeen. Ravintola oli sattumoisin tänään kiinni, joten päädyimme aurinkoiselle kylänraitille hetkeksi reflektoimaan tapahtunutta. Hollivoot jäi mieleeni paikkana, jossa erinomaisen palvelun lisäksi saa tilata pöydästä käsin – se nykyään Suomen ravintolakulttuurissa on harvinaista antia.

23.8. Lapinlahti, Luova puu klo 15

Saavumme paikalle. Galleriatila, jossa aiemmin suunnittelimme esiintyvämme, on viileä ja akustisesti sekä tilallisesti ahtaanpuoleinen. Päivä on aurinkoinen ja ulkoilma kutsuu, joten päätämme esiintyä kahvila Luovan puun pihamaalla. Aloitamme perinteiseen tapaan alkuspiikillä. Katseeni käy rennosti läpi yleisöä ja tiluksia. Haen paikkaa, josta aloittaa. Nojailemme Jannen kanssa verstasrakennukseen. Käteni maalautuvat punaiseksi. Päätän tehdä siitä aihion.

Esitys on valssiton, muttei tanssiton. Draaman kaari näyttäytyy vinksin vonksin. Alussa akrobaattinen tango on latautunutta ja mukaansatempaavaa. Kuinka kannatella tilannetta tämän jälkeen? Mistä löytää tukea?

Esityksen jälkeen syön kahvilan puolukkaspelttipiirakkaa pihalla.

24.8. Pielavesi, Suojala

Päivä on sateinen. Kaikki täällä on tiptop kun saavumme, katsomo järjestetty ja esitystila siivottu. Esityskiertueemme on tuettu Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahaston toimesta, mikä mahdollistaa sen, että voimme tarjota esityksemme jo valmiiksi rahoitettuna kuntiin vapaalla pääsyllä. Esiinnymme keskeisissä kohtaamispaikoissa, paikoin työväen- tai nuorisoseuraintalolla, jotka tässä hetkessä alkavat näyttäytyä arvovalintoina. Minusta tuntuu, että se, missä ja miten olen valinnut tehdä taidetta, on valinnut minut. Toisaalta suhde on vuoropuhelu: aktiivisesti tartun ja hakeudun sitä kohti, mikä kiinnostaa.

Mitä muistan esityksestä? Lihasten dynamiikassa resonoivat Antti Ruuskasen kultajuhlat. Hannalta jäivät esitysvaatteet kotiin. Janne soitti pianoa, koska sellainen sattui löytymään. Yleisö, jota tällä kertaa oli paikalla 7 henkilöä, täytti läsnäolollaan koko tilan, tukien ja kanssaeläen.

26.8. Kuopion tori & Vieremän Suojala

Kahden keikan päivä. Eilinen on mennyt muuttojärjestelyjän äärellä hääräillen. Saavumme soundcheckiin Kuopion torille 8.30. Esityksen on määrä alkaa 11.00. Tämä keikka ei varsinaisesti sisälly kiertueesemme, mutta ajoittuu sen lomaan. Esitys toteutuu osana Meidän Kuopio -festivaalia. Ympäristö huutaa julkista tilaa. Olemme blackboxissa, on hälyistä, musa pauhaa ja lava on koristettu erinäisin asetelmin. Mikään alle lantion tasossa tapahtuva liike ei tule näkymään lavan ulkopuolelle.

Torikeikka oli kommenttirikas. Yleisön joukosta kuului ihastuneita, kummastuneita, hermostuneita kommentteja. Kokemuksien kirjo on kiinnostava. Kun toisen kokemus on ”Menis jo kotiin hyppimään, ei tämä ole tanssia eikä tuo edes osaa soittaa”, voi toisen samanaikainen kokemus olla ”Parasta pitkään aikaan, ehkä ajan toiselle keikalle Vieremälle illaksi”. Arvostan rehellisten kokemusten kuulemista. Ensimmäisenä esitetystä mielipiteestä minulle herää ajatus: katsoitte koko esityksen, mikä sai jäämään? Ehkä se oli uteliaisuus, ehkä sosiaaliset normit seurata esitys loppuun? En saanut tilaisuutta tiedustella asiaa.

Vieremällä ajattelen Sattumalta-konseptin parhaita puolia, ja sitä, kuinka ne tänään tuntuvat raskaalta. Kun astumme lavalle, mikään muu ei ole ennalta määrättyä kuin se, että tulemme toimimaan siellä yhdessä noin 45 minuutin verran. Mikä vain on mahdollista, ja se on parasta. Mahdollisuuksien tutkiskelun sijaan tänään haluaisin vain käydä tekemässä työt ja lähteä pois. Haluaisin tietää, mitä tuleman pitää, tehdä sen, mikä on sovittu, ja se riittäisi tänään minulle. Sen sijaan astun ei-tietämisen- tilaan, pyrin olemaan täysin läsnä ja avoin sille, mitä tuleman pitää.

Keikka tuntuu rankimmalta tähän mennessä; uskon, että eilinen myöhä ilta sekä aamun keikka painavat alla. Joudun puskemaan itseäni tarttumaan aihioihin ja toimimaan. Kirkkaimpana mieleeni jäävät kanatanssi, kanojen laulu ja kanavalssi. Oman kokemukseni perusteella ajattelen keikan olleen jähmeä. Yleisön palaute yllättää jälleen. Joku on kokenut kylmiä väreitä, ja usea ihastelee toimintaamme. Pohdin taas kokemuksien kirjoa. Samalla pohdin tilannetajun ja läpinäkyvyyden suhdetta, kun pidän painokkaan olon itselläni ja anna mieluummin jalan sijaa ja tilaa keskustelussa kanssakokijoille.

27.8.2022 Rautavaara, venetsialaiset

Tätä keikkaa olin odottanut kuin kuuta nousevaa: Rautavaara ja venetsialaiset. Roudaus, esitysvaatteet päälle ja lämppä käytiin. Alamme antaa toisillemme henkilökohtaisia tehtäviä, ja kuin salama kirkkaalta taivaalta saan infernaalisen migreenin. Silmissä sumenee, kipu iskee ja alan voida pahoin. En ole vuosiin kärsinyt tällaisesta migreenistä, joten en ole osannut varautua. Ensihoitaja pistäytyy tarkastamassa vointini. Samalla kun Hanna ja Janne vetävät keikkaa, minä pötkötän parkkipaikalla pimeässä autossa. Kuulen kaiken mitä tapahtuu, sillä järvi kantaa.

Kokemus on tärkeä siinä mielessä, etten ole koskaan joutunut jättämään keikkaa väliin. Pohdin, millaista työkulttuuria haluan edistää, ja keikkoihin liittyviä esiintyjäntyön paineita. Monesti harjoituskausi on esityskauteen verrattuna pitkä, ja ulostulo kiteytyy muutamaan keikkaan. Kiertuemainen toiminta on purkanut latausta, joka liittyy esitystilanteeseen. Kun esitys tapahtuu päivittäin, jokin muuttuu.

Iltapäivällä ennen keikkaa vierailimme Hanna Heinon Selvästi eksyksissä -podcastissa Sattumalta-työryhmällä jo kolmatta kertaa. Nauhoituspaikkana Kuopion Männistön kotini keittiö. Jaksossa käsittelemme Pohjois-Savon kiertuetta, maaseudulla asumista ja työskentelyyn liittyviä tulevaisuuden haaveita.

28.8. Vesanto, Niiniveden nuorisoseurantalo

Keikan jälkeen syön mustikkapiirakkaa kahviossa. Se on maukasta. Eräs yleisön jäsen pohdiskelee, mitä tapahtuisi, jos laittaisi musaa soimaan ja menisi kieriskelemään lattialle. Miltä se tuntuisi, naurattaisiko? Rohkaisen kokeilemaan.

Osa oli odottanut keikkaamme viikkoja. Se koskettaa ja osin hämmästyttää; todella, meitäkö? Herää kysymys, olimmeko odotuksen arvoisia ja mitä odotit?

Esityksessä oli uudenlaista rauhaa ja verrattaen paljon tunnetta. Huomaan edelleen yllättyväni yleisön tunnereaktioista. Muistelen ensimmäistä keikkaamme ikinä yhdessä lokakuussa 2021 Outokummussa. Yllätyin siitä, kuinka hauskana yleisö meidät koki. Tänään yllätyn kyyneleistä. Mitä sinä tunnet, kun itket?

Puhumme rakkaudesta. Harmonikan lisäksi piano on mukana esityksessä. Vuoroin käymme sen ääressä, kukin mitäkin tekemässä. Joku yleisöstä toivoo makean kurpitsapiiraan reseptiä. Janne laulaa ja soittaa sellaisen, minä ja Hanna olemme kilvoittelevassa duetossa. Olen eksyksissä, en tiedä mitä tapahtuu, ja se tuntuu valtavan hyvältä. Esitys on tullut päätökseensä. Luulen, että loppu on tullut, kun istumme kaikki kolme lavan reunalle. Laulamme vielä yhdessä sävelmän Taivas on sininen ja valkoinen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun laulamme yhdessä. Olen helpottunut. Hetki on kaunis. Olemme tässä yhdessä. Yleisö taputtaa. Siirryn vaatteiden vaihdon ja keikkakuvien ottamisen jälkeen mustikkapiirakalle juttusille kahvioon.

Anniina Dyster

Anniina Dyster on tanssitaiteilja Itä-Suomesta. Hän on kiinnostunut improvisaatiosta, ajattelusta sekä tilojen ja tilanteiden luomisesta liikkeelle, äänelle ja kohtaamisille. Tällä hetkellä hän opiskelee tanssia Taideyliopistossa Helsingissä ja vaikuttaa Tanssivan Susirajan hallituksessa.

Artikkelin kuvat on ottanut Taina Koistinen.