Teos on kuin värikäs tuulipuku. Täynnä värejä ja vakuuttava. Allee der Kosmonauten koostuu kokonaisista, käsin kosketeltavista palasista, jotka kaikki ovat taideteoksia itsessään.
Allee der Kosmonauten
20.01.2009
Sophiesälen, Berliini
Ohjaus, koreografia: Sasha Waltz
Koreografia ja tanssi: Luc Dunberry, Juan Kruz Diaz de Garaio Esnaola, Nicola Mascia, Yael Schnell, Takako Suzuki, Laurie Young
Video: Elliot Caplan
Sävellys ja musiikki: Lars Rudolph, Hanno Leichtmann
Sävellys, harmonikka: Juan Kruz Diaz de Garaio Esnaola
Valot: André Pronk
Puvustus: Annette Bätz
Tekniikka: Martin Hauk
Harjoittaja: Nadia Cusimano
Sasha Waltz & Guests -company juhlistaa viidettätoista vuottaan herättämällä henkiin teoksia companyn aiemmilta vuosilta. Sasha Waltzin teos Allee der Kosmonauten sai ensi-iltansa Berliinin Sophiesälenissä vuonna 1996 ja nyt, yli kymmenen vuoden jälkeen, teos palaa Sophiesäleniin.
On uusi ensi-ilta ja Sophiesaelen kihisee innosta. En ole nähnyt Sasha Waltzin teoksia aiemmin. En ole myöskään nähnyt teoksen tanssijoita aiemmin. Vapauttavaa kokea jotain ilman tuttuuden luomia ennakkoasenteita.
Lavalla istuskelee kulmakunnan kovin kundi korkealla maanpinnan yläpuolella seinää vasten tuetun laudan päällä ja tarkastelee paikoilleen asettuvaa yleisöä. Alkukuva romuluisessa Sophiesalenin tehdasmaisessa tilassa vakuuttaa minut heti ja asetun innokkaasti odottamaan jatkoa. Näen jatkuvaa yllättämistä, ihastun hämmentävän hyviin tanssijoihin, nauran, hämmennyn vielä ja yllätyn, monta kertaa. Teos on kuin värikäs tuulipuku, sellainen joka naapurin pojalla oli 80-luvun alussa Kerimäellä, Itä-Suomessa. Täynnä värejä ja vakuuttava. Teos koostuu kokonaisista, käsin kosketeltavista palasista, jotka kaikki ovat taideteoksia itsessään.
Kuusi hienoa tanssijaa ovat jokainen persoonallisia ja loppuun saakka roolinsa sisäistäneitä varmoja esiintyjiä. He muodostavat perheen, kerrostaloalueen yhteisön, joka kuuluu yhteen erilaisuuksistaan huolimatta. Jokainen tanssija tekee minuun vaikutuksen olemuksellaan, mutta ennen kaikkea Juan Kruz Diaz de Garaio Esnaola. Hän on fyysinen nero, joka välittää kehonsa kautta minkä tahansa viestin katsojan ymmärrykseen.
Raja asettuu korkealle heti aluksi. Taidokkuus ei ole vain tanssitekniikassa, vaan myös leikkauksissa, sirkusmaisissa tempuissa, lavasteiden käsittelyssä ja tyylilajeissa. Waltz vyöryttää näitä kaikkia yleisön eteen nopeaan tahtiin, luottaen katsojan kykyyn seurata – tai ollen välittämättä katsojan kyvystä pysyä mukana.
Lavastus ja puvustus tuovat eteeni persoonallisella tyylillä toteutetun ahtaan itäberliiniläisen asuinlähiön. Rekvisiittaa on vähän ja sitä käytetään monipuolisesti. Vaikuttavimpana lauta, joka kehojen jatkeena muuntuu pöydäksi, hyllyksi ja nimeämättömiksi apurakenteiksi. Muutamalla televisioruudulla näytetään videotaidetta, mutta en malta seurata videoita kuin muutaman kerran, sillä elävät esiintyjät ovat vanginneet mielenkiintoni.
Liikekieli on yhtä kovaa kuin elämän laatu näissä kerrostaloissa. Liike pysähtyy ja sinkoaa äkkinäisesti, syntyy ja kuolee selittelemättä, nopeasti. Tanssijoiden välinen fyysinen kontakti on täynnä voimaa ja suuntaa. Väkivaltaisuutta. On oltava vahva ja kestettävä paljon selvitäkseen koettelemuksista.
Rivo, raaka, repivä, rujo, riipivä. Ihmiset etsivät elämäänsä helpotusta rajuilla tavoilla. Huumeet siirtävät ahdistusta, naiset ovat pelkkää persettä, lapsen elämä loppuu nopeaan aikuistumiseen.
Teoksen jokainen yksityiskohta on hyvin toimiva, kaikki on harkittua ja turha väljyys ja paljous on karsittu pois. Fiilistelylle ei jätetä aikaa. Tilanteet vaihtuvat nopeasti, eikä tapahtuneen tunnustelulle jää tilaa. Kerrostalolähiön perheyhteisön mukaisesti tunteet on parempi pitää piilossa, silloin selviää eteenpäin.
Hahmoissa yhdistyy arkielämän reaalisuus ja abstrakti ilmaisu. Näen köyhän perheen isän (Juan Kruz Diaz de Garaio Esnaola) tekevän mitä tahansa, (esimerkiksi soittavan haitaria päällään seisten,) jotta elämä jatkuisi ja jotta hän pysyisi perheen päänä.
Olen todistamassa. He toteavat. Allee der Kosmonauten, kosmonauttien tie, on kuin oma maailmansa, joka jatkaa eloaan sellaisenaan, vaihtuipa aikakausi kuinka monetta kertaa tahansa. Esitys ottaa kantaa olemalla julistamatta. He kertovat historiaa ja tanssin keinoin antavat aihetta yhteiskunnan tilan pohtimiseen.
Tanssitaiteilija Pauliina Silvennoinen on valmistunut Turun taideakatemiasta 2005 ja opiskellut tanssia Fontys Danceacademiessa Hollannissa sekä eri studioilla New Yorkissa. Hän on esiintynyt freelance-produktioissa Pohjoismaissa, USA:ssa ja Hollannissa mm. Petri Kekonin, Marianne Rouhiaisen ja Philippa Kayen kanssa.
Kuva: Vilppu Huomo
