Minua pyydettiin kuratoimaan Liikekieli.comin kevään 2017 numero, jonka teemaksi valitsin Ruumis ja esineet esityksessä. Halusin kutsua eri tekijöitä kirjoittamaan heidän suhteestaan inhimilliseen ja ei-inhimilliseen oman taiteellisen praktiikkansa kautta. Numeroon kertyi hyvin erilaisia näkökulmia ja ruumiillistumia ihmisen suhteesta esineisiin, elottomaan ja muuhun elolliseen. Rodrigo Sobarzolle ihmisesiintyjän häivyttäminen haamuksi suhteessa muuhun ympäristöön on tärkeää esitys-ja teatteritaiteen yli-inhimillisessä maastossa. Kati Raatikainen tutkii ihmisen ja koiraeläimen suhdetta ja Donna Harawayn radikaalia ehdotusta kyborgista, jonka olemus on aina yhdistelmä koneellista ja elollista. Mikko Niemistö tarkastelee arkipäivän esineitä sekä omaa suhdettaan kasaumiin ja henkilökohtaisuuteen objektien maailmassa. Anne Jämsä kirjoittaa Geyomg Jeongista, joka tavoittelee hermafrodiitin seksuaalisuutta ja luo itselleen rakastajia nukeista ja koneista.
Oma henkilökohtainen kiinnostukseni aiheeseen juontaa juurensa kahdeksan vuoden taakse. Vuonna 2009 minua alkoivat kiinnostaa materiaalit ja esineet, sekä oma suhteeni erilaisiin materiaalisuuksiin esityksiä tehdessä. Ihmiskeho erillisenä protagonistina tuntui keinotekoiselta. 2011-2013 työskentelin intensiivisesti kahden kynän kanssa, joista tuli kanssaesiintyjäni, enemmän kuin välineet. Kynät olivat jollain tavoin kyborginomaiset jatkeet kehostani, ja toisaalta aivan oman materiaalisuutensa ja ominaisuutensa omaavat olemukset, jotka jättivät näkyviä jälkiä. Olen jatkanut materiaalien ja esineiden kanssa työskentelyä töissäni tämän jälkeen. Jokaisen teokseni olemus tuntuu syntyvän vain näiden olosuhteiden ja asioiden välisyyksistä, ei pelkästään ihmisen suhteesta niihin. Vuonna 2014 Ilman aakkosia –projektissa autismin kirjon henkilöiden kanssa subjektiivista kieltä tutkiessa inhimillinen kommunikointi muodostui ainoastaan yhdeksi osaksi kielellisyyden kysymystä. Sen sijaan kommunikointi kaiken ympärillä olevan kanssa nousi tärkeäksi. Ympäristön ekologia laajeni luontevasti ihmisistä kaikkeen muuhun; tuolin ei-määrittelemättömyyteen, seinän ääneen, pintojen immersiivisyyteen. Sobarzo puhuu haastattelussaan autistisen liikeen utopiasta. Voin ymmärtää tätä oman työni kautta siten, että näiden neurologisesti moninaisten kommunikointitapojen kautta nousee määritelmiä pakenevia kieliä ja assosiatiivisia olemuksia, jotka uudelleen ehdottavat mailman järjestystä.
Kun aloitin työskentelyni esineiden, materiaalien ja asioiden kanssa, koin, että diskurssi puhua tämänkaltaisesta työstä oli vielä hyvin pitkälti kiinni esineteatterin terminologiassa. Tällä hetkellä olemme aallossa, jossa monen tekijän praktiikalle on kiinnostavaa ja ominaista ihmisen rooli vain yhtenä osana esityksen rakentumista. Hybridimuodot kuvataiteen, veistoksen ja esityksen välisyydessä eivät ole yleisempiä ainoastaan esitystaiteessa, mutta myös tanssitaiteessa jo joitakin vuosia. Asiat, oliot ja ihminen löytävät teoksissa toisensa ja hahmottavat monisyisiä koreografisia välisyyksiä.
Toivon, että tämä numero tuo aiheeseen henkilökohtaisia ja yksilöllisiä näkökulmia, ja että sen artikkelit avaavat sitä rikkautta ja diversiteettiä mitä esineitä ja materiaalisuuksia koskevan ajattelun sisällä voi olla.
Sonja Jokiniemi
Piirros: Sonja Jokiniemi