Karoliina Yli-Honko: Pelkkää pintaa vai humoristista syvyyttä?
Estzer Salamonin Reproduction jätti kylmäksi – analysoituani teosta kaikilta keksimiltäni näkökohdilta säikähdin vastausta: voiko olla, että teos oli yksinkertaisesti huono?
Kuva: Katrin Schoof
Reproduction
Konsepti: Eszter Salamon
Toteutuksessa mukana: S. Berggren, V. Castan, L. Glass, V. Knolle, A. Livingstone, A. Martinez, O. Candy, L. Rubio, I. Schad, L. Young
Puvustuksessa mukana: Antonia Baehr, Keren Nathan
Tekninen päällikkö: Bruno Pocheron
Musiikki: Fugazi
Tuotanto: Alexandra Wellensiek
Stoa, Helsinki 4. ja 5.11.2006
Liikkeellä marraskuussa 2006
Pelkkää pintaa vai humoristista syvyyttä?
Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että teoksen aihepiiri ei ole mielestäni niitä kiinnostavimpia, mutta lähdin esitykseen avoimin mielin. Salamon tuo lavalle kymmenen esiintyjää, joissa sekoittuvat maskuliinisuus ja feminiinisyys. Keskeisenä ideana teoksessa ovat olleet gender- eli sukupuolikysymykset.
Esiintyjien lisäksi keskiöön nousee ainakin omassa katsomiskokemuksessani muu yleisö, sillä katsomo ympäröi lavatilaa kaikilta neljältä sivulta kuin nyrkkeilykehää. Hitaasti etenevien lavatapahtumien ohi seurasin muiden katsojien reaktioita, kun miehiksi pukeutuneilta naisilta näyttävät esiintyjät alkoivat hidastetusti imitoida pareittain Kamasutran asentoja. Saman jatkuessa ihmisten reaktiot vaihtelivat naurusta tiukkoihin ilmeisiin.
Seksuaalisuus on teoksessa etäännytettyä, koska esiintyjistä on vaikea sanoa mitä sukupuolta he edustavat. He näyttävät miehiltä siinä mielessä, että heillä on viiksiä, parransänkeä ja pulisonkeja, sekä miehinen pukeutuminen. Kaikilla on kuitenkin pitkät hiukset ja sirot piirteet.
Suurin muutos teoksessa on vaatteiden vaihto korkokenkiin ja leopardikuvioisiin vaatekappaleisiin. Esiintyjät muuttuvat vaatteilla naisia enemmän muistuttaviksi, vaikka heillä edelleenkin on miehisiksi maskeeratut kasvot. Tarkoituksena voisi olla esittää, miten ulkoisista asioista sukupuoli mieltyy ja miten se on rakentunut sosiaalisesti ja biologisesti.
Esitys ei käsittele mielestäni teemoja syvällisesti, vaan tyytyy esittämään pelkkää pintaa vaatteiden vaihdon ja suorasukaisen seksuaalisen toiminnan kautta. En myöskään löytänyt Reproductionista huumoria, sillä esittäminen ei ollut tarpeeksi yliampuvaa, provosoivaa tai liioittelevaa.
Olisin kaivannut jotakin muuta liikkeellisesti ja sisällöllisesti kuin hitaita kamasutra-asentoja ja vaatteiden vaihtoa. Esityksellä on varmaankin yritetty kyseenalaistaa myös esittämisen keinoja ja tanssiesityksen tai taidetapahtuman luonnetta, mutta kokeilu ei tunnu onnistuneelta.
Kaiken pohtimmisen ja itsetutkiskelun jälkeenkään en ymmärrä, miksi joitakin teos nauratti, mutta kuulisin kyllä mielelläni miksi. Ainoa syy minkä itse pystyin luomaan oli se, että nauru voi toimia puolustusmekanismina ja reaktiona asiaan, josta ei ihan tiedä mitä pitäisi ajatella. Ikuisena optimistina uskon, että samansuuntaisista lähtökohdista voidaan saada aikaan loistava tanssiteos, mutta Salamonin esitys jää jonnekin tylsyyden ja huonouden välimaastoon.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti Liikekieli.comiin sekä estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org).
