En tiedä juurikaan metsätyömiehen työpäivästä.
Puun syy
WHS
19.10.2008 Kiasma-teatteri , 531-festivaali
Suunnittelu: Ville Walo, Kalle Hakkarainen, Anne Lämsä
Esiintyjät: Walo ja Hakkarainen
Lavastus ja puvut: Anne Lämsä
Valosuunnittelu: Ainu Palmu
Valoteknikko: Meri Ekola
Äänisuunnittelu: Mikko Hynninen, Samuli Kosminen
Videoiden kuvaus: Teemu Liakka
Videoiden editointi: Kalle Hakkarainen
Piirrokset: Anne Lämsä
Tuotanto: WHS ja Kiasma-teatteri
Esitys alkaa puun runkoon projisoituun kuvaan metsämaisemasta, joka muuttuu hakkuuaukioiksi. Projisoinnin kaareutuessa reunoiltaan, syntyy maapallo, jossa hakkuuaukio runkoraaskoineen jatkuu loputtomasti pallon ympäri piirtyen. Tässä on se tarina, jonka esitys kertooi.Kyse ei ole niinkään tarinan kuljettamisesta, siitä, mitä tapahtuu, vaan siitä, miten asiat tapahtuvat. Pyöreä on teema, jota esitys kantaa puun rungossa, rullissa, pyörivissä alustoissa, spiraalimaisesti aukeavassa puun rungossa ja tasaisesti toistuvana rakenteena.
Ensin luodaan metsä. Lavalla nähdään paljon leikkiä esineiden kautta: miten rakentaa rullaattava puu tai jänis päästä ja kahdesta purkista tai sanoa sanottavansa vessapaperilla. Kuin keksintöjen laboratorio. Kuvallisesti esitys vaikuttaa, kun kuvan rajaa hyvin. Missä syy? Esitys ei ota halutuun koko maisemaa, koko näyttämöä. Liike on taitavaa esineleikkiä, kuten hyvässä jonglöörauksessa kuuluukin. Silti liike, liikkuminen on suhteessaan esineisiin unohtaa usein tilan: ollaan enemmän kiinni puussa kuin metsässä.
Sitten kaadetaan metsä. Tyhjä metsä on absurdi maisema. Absurdi on myös oikeisiin henkseleihin sonnustautunut hahmo, joka tulee tasaisin väliajoin, tasaisen varmasti, aina samalla tavalla, kuin hukassa, seisomaan lavalle. Halusiko esitys olla enemmänkin absurdi, mutta huolehti liikaa tarinasta, mietin. Mutta ei tarinasta kannata huolehtia, se kerrottiin jo meille aluksi: puu kasvaa, puu kaatuu ja kuolee.
Tunnelma on kyllä hakkuuaukiomainen. Tasaisena toistuva soolokohtausrytmi, henkselimiesten kohtaamattomuus ja liike, jolla on suhde ennen kaikkea esineisiin, ei tilaan.Välillä syntyy herkullisia tai kuvankauniita kohtia, joilla soisi herkuteltavan. Silti tarina puun vuosisatojen kasvusta ja kuolemasta olisi helposti voinut luottaa näyttämölliseen aikaan ja olla lyhyempi. Olo on hieman puulla päähän lyöty, kun muoviset nukenpäät pyörivät esitykseen. Kun tätä nukketeemaa jatketaan ja jatketaan, teen sitten tulkinnan: ihminen tuhoaa metsän mukana itsensä, ympyrä sulkeutuu.
En tiedä juurikaan metsätyömiehen työnkuvasta. Kysyn siis: Meneekö metsätyömies töihin aina yhtä innoissaan? Onko työn jälki aina hyvää: hienosti parturoitu metsä? Katsooko joku metsätyömiehen työskentelyä? Esittävä taide on mahtava taidelaji ja samoin mahtava, mutta vaativa ammatti. Jokainen esitys, esityskerrasta puhumattakaan ei vain voi olla hyvä, täysosuma tai toimiva. Pitäsikö olla? Mietin kertooko Puun syy-esitys tästä johtopäätöksestä jo nimessään. Mietin ja jään odottamaan WHS:n seuraavaa.
Petra Toropainen
Kirjoittaja on kehotyöläinen: keho-opettaja ja esittävässä taiteessa liikkuva tanssija.
